Easy sunday

 

Onpas ollut ihanan rentouttava sunnuntai. Tein jo aamulla päätöksen, ettei tänään tarvitse tehdä mitään järkevää. Koulumielessä järkevää siis, ehkä nyt siivous ja tukan värjäys ja jumpassa käynti lasketaan edes semijärkeväksi touhuksi?

 

Näissä vaatteissa siis kävin tänään kauppareissulla. Rakastan noita kenkiä noiden nauhojen takia, miksei kaikissa vaatteissa ole yhtä kivoja yksityskohtia?

Oli muuten aika extreme kauppareissu. Mentiin pyörillä – iso virhe. Kaikki pyörätiet aivan umpijäätä, sellaista röpelöistä missä ei pysy ollenkaan pystyssä. Matkaan meni varmaan puolet kauemmin mitä normaalilla kelillä pyöräillessä, mutta päästiinpähän vihdoin hengissä kotiin!

 

Kerrankin kun oli aikaa kokata päätin tehdä oikeasti jotain ruokaa. En tykkää kokata, en osaa kokata. Joten aika harvinaista herkkua siis jos mä kokkaan lihakasviswokkisössöä.

Ja oli muuten hyvää! Täytyisi alkaa oikeasti treenaamaan enemmän tuota ruuanlaittoa..

Nyt pitää jo kiitää, mulla on kolme minuuttia aikaa heittää ulkovaatteet päälle ja ilmestyä tuohon pihalle kaveria vastaan. Me mennään vähän sheikkaamaan buutia dancefit tunnilla. Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Pieni (kirjaimellisesti) päivänpelastaja

 

Oliskohan viimein huomenna vuorossa se “hyvä päivä?” Se ei meinaan ollut eilen, eikä (kuten arvata saattaa) myöskään tänään. Olen viettänyt tänään aivan liian paljon aikaa busseissa tai bussipysäkeillä. Ja nähnyt kolmen bussin lähtevän ohi silmieni edestä. Kolmen, oikeasti. Onko tää joku vitsi? Vai mitä bussilla numero 18 oikein on mua vastaan? Johtuuko se siitä, että mun laukut pitää aina välillä vahingossa ambulanssiääniä ja bussi tulee kateelliseksi?

 

 

Onneksi bussit ja niiden perävalot ei onnistuneet pilaamaan sentään ihan koko päivää. Sain nimittäin halin lapselta, jolta en olisi sitä uskonut saavani. Päivä ei voi olla kuin loistava jos saa halin oman jalkansa pituiselta ihmiseltä. Ja hymyn vielä halin päälle.

Lupauksista ja niiden pitämisen.. helppoudesta?

 

Vuosi vaihtui tuossa muutama päivä sitten ja sehän tietää aina joka vuosi toistuvia uuden vuoden lupauksia. Lupauksia tipattomasta tammikuusta, vaatekoon pienentämisestä, kuluttamisen vähentämisestä ja parisuhteeseen panostamisesta. Minä olen kuitenkin lyhyen lupausurani (:D) aikana oppinut, että liian suurieleiset ja vaikeasti toteutettavat lupaukset jäävät vain siihen lupauksen asteelle nousematta koskaan toteutukseen asti. Lupasin vuodenvaihteessa 2008-2009 opiskella vapaaehtoisesti ruotsia sekä polttaa enemmän kaloreita. Kuten kuvitella saattaa, molemmat lupaukset kaatuivat silkkaan vaikeuteensa. Ruotsin opiskelun luovuttaminen saattaa tänä keväänä virkamiesruotsin kurssilla harmittaa, mutta noh, eipä voi mitään.

Mahdottomista lupauksista viisastuneena ryhdyin laatimaan pienempiä lupauksia. Ensin korvasin ruotsin opiskelun tammikuussa 2009 niinkin pienellä lupauksella kuin lasien ulkopuolten tiskaamisella.

 

 

Mun mielestä lasien tiskaaminen ulkopuolelta oli aina ollut ihan turhaa vouhotusta. Tämän johdosta ne lasit tosiaan sitten oli puhtaita sisäpuolelta, mutta likaisia ulkopuolelta. Uuden vuoden lupauksen jälkeen vuodesta 2009 alkaen meillä onkin juotu täysin puhtaista laseista! Eikä ollut vaikeasti pidettävä lupaus.

Vuodenvaihteessa 2009-2010 pistin lupaukseni kanssa vielä paremmaksi. Lupasin lopettaa muovipussien ostamisen ja vastaanottamisen tyystin.

 

 

Ja lupaukseni piti! Ei sataprosenttisesti, mutta piti kuitenkin. Blogiristeilyltä saatu Globe hopen kangaskassi (valmistettu vanhasta Andiamon mainoksesta) auttoi tässä asiassa huimasti. Se on sopivan kokoinen, mutta kuitenkin pieneen tilaan mahtuva ja siinä on juuri sopivan mittaiset kantokahvat. Nykyään tuo kassi löytyy aina varmuuden vuoksi koululaukun pohjalta. Tiedän kyllä, ettei yhden ihmisen kangaskassien käyttö maailmaa pelasta, mutta mulle tärkeintä onkin tuon kassin käyttämisestä tuleva hyvä mieli. Ikään kuin olisin tehnyt jotain tärkeää. Suosittelen tämän lupauksen toteuttamista muillekin, ei se oikeasti ole niin kamalaa kieltäytyä esimerkiksi vaatekaupoissa niistä ilmaisista muovipusseista. Etenkään jos mukana on iso laukku tai jo ennestään iso toisen kaupan muovipussi.

Tänä vuonna painiskelin kahden eri lupauksen välillä. Molempia en halua toteuttaa samaan aikaan, sillä haasteiden pitää olla mahdollisimman minimaalisia kerralla toteutettaviksi. Ajattelin ensin, että jos vaikka lupaisin lopettaa kynsieni pureskelun. Joo tiedetään, hyi hyi ällöttävät vessapytyn kannet sun muut mun suussa yäk yäk. Mutta totesin, että ei vielä tänä vuonna. Ei kykene vielä, ehkä sitten ensi vuonna.

 

Päätinkin sitten tehdä lupauksen liittyen toiseen terveyttä (kauneutta) edistävään asiaan. Mulla on ikävänä tapana aina silloin tällöin laistaa, etenkin iltaisin, hampaideni harjauksesta väsymyksen takia. Niin paljon helpompaa on vain hypätä väsyneenä suoraan lämpimään sänkyyn peittojen alle ja kuurata hampaat vasta aamulla. Tänä vuonna päätin kuitenkin luvata, että nyt se loppuu. Tästä edespäin harjaan hampaani joka ilta ja joka aamu, vaikka kuinka väsyttäisi. Ei ole iso juttu, mutta muutos entiseen kuitenkin.

Lupauksistani on havaittavissa selkeästi yksi peruspiirre, joka takaa niissä pysymisen: lupaukseni ovat pieniä ja vaikeusasteeltaan alhaisia. Ei kannata yrittää ottaa kerralla liian suuria askelia. Todennäköisyys epäonnistua on aina suurempi mitä suurempi itse lupaus on. Siksi suosittelen myös muille lupausten tekijöille, että ottakaa joka vuosi jokin pikkupikkuprojekti jonka varmasti pystytte pitämään. Mulle “kuntoile enemmän” -lupaus on liian abstrakti asia. “Käy vähintään kerran viikossa jumpassa” taas olisi paljon konkreettisempi tavoite. Ehkä sittenkin tuo lupaus sitten vuoden päästä kynsien sijaan..?

Tekikö muut uuden vuoden lupauksia? Ja miten on vanhat lupaukset pitäneet?

Viime päivät

Olen viime päivät tehnyt vaikka mitä ja toisaalta ollut tekemättä vaikka mitä. Olen..

 

..viettänyt liikaa aikaa sohvan nurkassa pähkinäkipon kanssa.

..tutkitut läpi kasan luentomonisteita ja oksentanut tietoni tenttipaperille.

..kirjoitellut viimeisiä sanoja harjoitusaineeseen, jonka kirjoittamiseen näin aivan liikaa vaivaa.

..pohdiskellut rooleja. Voin olla enemmän kuin vain yhdenlainen. Voin olla vähemmän, enemmän, siltä väliltä.

..löytänyt uudestaan yläasteella ostetut nilkkurit, jotka on parhaat kengät talvikävelyyn. Parhaat ikinä.

..tajunnut, että joulu on kohta. Ollut tämän johdosta sekä turhautunut, stressaantunut, hämmentynyt, huojentunut että iloinen.

..yrittänyt luoda itselleni uutta banneria ja turhautunut prosessiin satakymmenentuhatta kertaa. En osaa, en vaan osaa.

Viimeisestä kommentista johtuen olen ajatellut myös kilpailun järjestämistä tänne blogin puolelle. Siksi kyselisinkin nyt, että olisiko lukijoissa mahdollisesti innokkaita bannerinväsäilijöitä? Palkinnoksi / palkkioksi olin ajattelut lahjakorttia vaatekauppaan. Tämä olisi vähän niin kuin palvelun ostamista, jota ennen suoritetaan kilpailutus. Joten miltä bannerikilpailu kuulostaisi? Tarvitsen oikeasti apua, katsokaa nyt tuota onnetonta tekstinräpellystä mikä bannerin paikalla nyt on.

Muutama excuse

 

Tekosyy nro. 1:

Ajoittaiset ahkeruuspuuskat harjoitusaineen parissa

 

Tekosyy nro. 2:

Siskon syysloma ja mieletön keilausturnaus

Tekosyy nro. 3:

Riippuvuussuhde turhimpaan peliin ikinä

Tekosyy nro. 4:

Kaikilla muilla on kivoja vaatteita, mulla on pelkkiä rumia rättejä –fiilis

Tekosyyt käsitelty ja heitetty nurkkaan. Jokos taas voisi postailla?

Paloja taivaasta?

Jonain päivinä sitä osaa olla kiitollinen pienistä asioista. Kuten siitä, että sattuu olemaan sisällä oikeaan aikaan.

Silloin, kun taivas päättää pudota alas pala palalta.

 

Ensilumi – koettu
Ensisuperraekuuro – koettu
Seuraavaksi – ukkosmyrsky? Tornado? Meteoriitti? Odotan innolla.

Vuodenajan vaihtuminen –> traumatisoitu tyttö

Huh mikä päivä! Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin yrittää olla ahkera tyhjällä vatsalla. Miksei sitä ikinä, ikinä muista ottaa tarpeeksi eväitä mukaan kun päivä venyy liian pitkäksi? Tai jos muistaa niin miksei niitä ymmärrä pakata siihen söpöön eväsrasiaan vaan kiireessä heittää eväänsä laukun pohjalle kaikkien kirjojen alle? Murskaantunut banaani laukussa oli enemmän kuin kiva ylläri luennon jälkeen..

 

Ylipitkältä tuntuneessa päivässä oli nälän lisäksi toinenkin plääh. ENSILUMI! En kestä. Ei vielä. En oo valmis. Yäk. Mulla on liikaa ihania mokkakenkiä, jotka ei tykkää lumesta. Mulla EI ole talvitakkia, jota kehtaisin käyttää. Pipot saa mun pään näyttämään ihana kanamunalta. En tykkää olla munapää.

 

 

Mutta jottei koko postaus menisi pelkäksi rutinaksi niin voisin kehaista noita H&M:n muovikiiloja. Muistatte varmaan kuinka paasasin laadun perään pari viikkoa sitten? Ja kuinka kuitenkin hairahdin näihin muovitöppösiin? No nyt viikon käyttökokemuksella voin sanoa että oli se ihan hyvä päätös. Kengät on mukavat jalassa ja juuri täydellisen koruttomat. Sekin kertoo paljon, että mulla on ollut noi jalassa.. viitenä peräkkäisenä päivänä. En ikinä, ikinä käytä samoja kenkiä kahta päivää putkeen.

 

 

Muuhun asuun otin inspiraatiota viime postauksen “lämpimät sävyt”-kuvasta. Tummanvihreät sukkikset ja hattu(<3) saivat seurakseen leijonankeltaista, mustaa ja vähän raitaakin. Tykkäsin, vaikka vyö kuristi mut melkein hengiltä. Mitä nainen ei tekisi…?

Nyt loppusalkkarit, kaksi JÄTTIKOKOISTA leipäpalaa ja kaakaota. Ehkä mä selviän ensilumitraumoista näiden avulla.

Viikonloppuaamu

Rakastan viikonloppuaamuja. Ei ole kiire mihinkään, ehtii juomaan santsimukin teetä. Voi istua ennen aamiaista tunnin tietokoneella blogeja selaillen, sitten katsoa vähän futuramaa ja valita kiireettömästä päivän vaatteet.

 
Mutta ehdottomasta parasta viikonlopuissa on se, että silloin meille tulee Turun Sanomat. Joka arkipäivä odotan vaan viikonloppua, et saan suorittaa lauantai-sunnuntairituaalini: istua tunnin olohuoneen lattialla, syödä aamiaista ja lukea lehteä. Tällainen pieni juttu tuntuu niin luksukselta kaikkien kiireisten arkiaamujen jälkeen. Aloitetaan lukemalla kastettujen nimet (Aarne <3 :D) ja lopetetaan sarjakuviin. Välissä kuitenkin lemppariosioni: mielipidesivu. Ihmiset on niin hyviä “oikeiden ongelmiensa” kanssa.
 

Voisin lopettaa tämän merkinnän allekirjoitukseen:
Huolestunut kansalainen

eräänä päivänä

On kamalaa..

 

kun tajuaa ettei olekaan rahaa kaikkeen mitä haluaa
kun jogurtti loppuu jääkaapista yllättäen
kun aikataulut eivät osu yksiin
kun hukkaa sateenvarjon
kun mp3:en patterit loppuu kesken kävelyn
kun jalkapohjaan tulee rakko
kun koko ajan on “pitäisi”-fiilis
kun tahtoisi mutta ei uskalla

On ihanaa…

kun miehet (lue: poikaystävä) tajuaa jostain jotain
kun ulkona ei olo koko aikaa kauhean kuuma
kun löytää sattumalta laukustaan välipalaomenan
kun tajuaa löytäneensä ihanan liikuntamuodon
kun saa kehuja sellaiselta tyypiltä jolta sitä vähiten odottaa
kun tulostin toimii parin lyönnin jälkeen
kun saa nauraa asioille joita muut eivät ymmärrä (esim. BroUcalle)
kun makuuhuoneessa tuoksuu vastapesty pyykki

Kuvat: wehearit

Aamu alkaa luksuksella

Mulla on taipumusta rutiineihin. Tykkään, et asiat hoituu samalla tavalla kerrasta toiseen. Harjaan hampaani aina samalla tavalla, menen nukkumaan about kymmenen aikaan illalla, tsekkaan netistä sivut tietyssä järjestyksessä. Mut ykkössuosikkini näistä rutiineista on ollut jo pitkään aamiainen. Melkein samanlaisena toistuva aamiainen saa jokaisen päivän alkamaan astetta paremmin.

Vihreä tee on kuulunu mun vakioaamiaiseeni nyt jo melkein vuoden. Ensialkuun se oli ihan hirveetä kuraa, nykyään en enää osaa olla ilman. Paistettu kanamuna yleensä korvautuu kiireessä ihan perus leikkeleellä ja juustolla, mut näin sunnuntaisin on aikaa pelleillä paistinpannulla. Ruispaahtoleipäkin on yllättävän hyvää, ei yhtään niin puisevaa miltä se kuulostaa. Ja number one aamiaissuosikkina smoothie. Vaikka tuon tekeminen joka aamu on aika kallista, niin ollaan Tanelin kanssa päätetty et pihistetään jostain muualta. Toi on niiiin hyvää. Tänä aamuna mun smoothie sisälsi vaniljajogurttia, Pirkan ACE-hedelmämehua, puolikkaan päärynän ja itse poimittuja suomalaisia mustikoita. Parasta ikinä.

85 euron shampanja – ja mä en tätä kuraa juo

Palaillaanpas taas pikkuhiljaa blogimaailman pariin. Tämä viikko on suurimmaksi osaksi sujunut yhden ihanan kolmevuotiaan ja yhden ylisöpön yksivuotiaan seurassa töissä. Oli kyllä taas niin mahtava työviikko että. Haluan tonne taas ens kesänä uudestaan!

Eilen mulla kuitenkin alkoi KOLMEN VIIKON KESÄLOMA ja sen kunniaksi lähdettiin kaverin kanssa pikkuisen viihteelle..

 

Päädyttiin ensimmäistä kertaa molempien elämässä Turun Apolloon (ja samoissa tiloissa majailevaan Armakseen) ja voin kyllä sanoa viihtyneeni yli hyvin! Musiikki oli aivan loistavaa ja tanssin itseni ihan puolikuoliaaksi. Ostin jopa yhdessä vaiheessa iltaa tuntemattomalta tytöltä ponnarin poskipusun hinnalla, sen verran oli niska märkänä tanssimisesta.

------------------------------------------------------------------------------

The day after eli toisin sanoen tämä päivä meni sitten pienimuotoista krapulanpoikasta tuntiessa (hei, 22 tuntia valvomista..) mut kuitenkin aivan mielettömästä fiiliksestä edelleen nauttien. Lähdettiin meinaan Kupittaanpuistoon Musapiknikille kuuntelemaan Anssi Kelaa!

Ai mikä krapulanaama? Näätte väärin.

 

Hauskasti tallensin kameralle tollasen pikku mokan. Mut hyvin se Anssi veti, ei voi muuta sanoa!

Loppuun vielä ikiaikainen suosikkibiisi Kelalta. Tätä ei tänään kuultu mut onneks mä voin ylikuluttaa sitä kotona.

“Anteeksi, minulla olisi kysymys. Kuinka kauan tämä matka oikein kestää?”

Tämä perustuu tositapahtumiin (:D), jutut kirjoitettu junassa&bussissa viikko sitten. Otsikko sisäpiiriläppää, jota on naurettu koko viime viikko.

13.6.2010 klo 19.32 

”Istun tällä hetkellä junassa matkalla kohti Jyväskylää. Edessä vielä muutama tunti raiteilla ja yksi linja-autossa. Päämääränä Saarijärven Summasaari, tuleva asuin- ja työpaikkani seuraavan viikon. Tuleva viikko tulee sisältämään paljon uusia kokemuksia, ihmisiä, tunteita ja fiiliksiä. Yhdeksän teini-ikäistä poikaa ja kuusi nuortenohjaajaa (joista minä siis yksi) samassa paikassa viikon. Jännittää, entä jos en selviä? Hermostuttaa, entä jos huonetoverini on ylihysteerinen kuudelta aamulla herääjä? Päällimmäisenä kuitenkin vahva tunne selviytymisestä, eihän se nyt voi olla ihan kauhean hirveää? Ensi lauantaina tulen olemaan niin monta kokemusta rikkaampi. Onneksi sain kerättyä rohkeuteni rippeet ja ilmoittauduttua töihin juuri tälle kurssille. Tästä tulee mieletön viikko.”

13.6.2010 klo 21.50 

”Juna jäi Jämsään, Jyväskylässä sähkövika. Busseja odotellaan, perillä Summasaaressa ehkä kolme tuntia aiottua myöhemmin. Koko junavaunussa raikaa hysteerinen nauru, ei voi olla totta. Tilanteen huvittavuus on äärimmäistä, junat ei näyttävästi pelitä ees kesällä. Kimppakyytejä järjestellään, me kaks tyttöä ollaan ainoita matkalla Saarijärvelle. Viimeinen bussi sinne lähti vartti sitten Jyväskylästä. Vähän extremeä tähänkin reissuun. Fiilis = väsynyt, mutta tilanteen koomisuudesta johtuen hyvin huvittunut.”

13.6.2010 klo 22.33 

”Bussi Jyväskylään lähti, voitais vetää vaikka pienet yhteislaulut tän kunniaks. Tosin ainut laulu joka tällä hetkellä soi päässä on “vauvahai diddidididi, vauvahai..”. Jyväskylästä sitten taksilla Summasaareen, ihanan luksusta tähän aikaan yöstä kun pitäisi olla jo perillä.”

14.6.2010 klo 00.30

”Perillä, viimein. Iltapalaksi muilta työntekijöiltä ylijääneitä tuulihattuja. Fiilistä vois kuvailla Samuli Putron sanoin: “Elämä on juhla.”

Päivän valitusvirsi

Mua inhottaa etten ehdi bloggaamaan. Tää homma tuo mulle ihan sanoinkuvaamatonta iloa kaikkien ihan pienten juttujen takia: kommenttien, niihin vastaamisen, kirjoittamisen, valokuvaamisen ja samanhenkisten ihmisten tapaamisen takia. Mut mä oon joka päivä niin järkyttävän väsynyt etten pysty mihinkään. En mihinkään. Työpäivän jälkeen olen kuin flegmaattinen mato joka juurtuu sohvannurkaan suklaapatukan ja uusimman Trendin kanssa. Tää mato ei siivoa, ei tee koulujuttuja loppuun, ei valokuvaa eikä bloggaa. Ja se harmittaa tätä matoa suunnattomasti. Kämppä on sotkussa, tukka likanen, harjoittelukertomus senkun odottaa valmistumistaan ja moni tosi kiva asu jää ikuistamatta. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄRH.


Joten koittakaa kestää siellä, kärsimystä tää on mullekin.

(kuva)

Kaksi paattia samana iltana

Tulin äsken kivasta pikku koulumiittingistä(?), treffattiin kavereiden kanssa jokilaivoilla. Tai yhdellä laivalla ja yhdellä isolla siiderillä. Kalliilla sellaisella. Mut oli hyvää, niin seura, juoma, laiva kuin musiikkikin. Ilmaa unohtamatta. Mut tässä blogissa ei puhuta säästä. Tässä blogissa puhutaan ALKOHOLISTA. No ei.

Naamassa pyöräketjumömmöä. How cool is that?

Pitäisi ehkä harrastaa tuota jokilaivailua vähän useamminkin, on sen verran rentoa puuhaa.

Laivailun lisäksi tutustutettiin (:D) yksi tytöistä Föriin. Siis monta vuotta asunut Turussa eikä se ollu ikinä kulkenut tolla pikku paatilla. Pitihän tyttö nyt saada sivistyksessään samalla tasolle meidän muiden kanssa.

Kaijassapa kaijassa. Ei tullut tällä kertaa tehtyä sen suurempia Tax free ostoksia ja buffetkin oli melko pieni. Mut muuten hyvä risteily.

Loppuillasta nakitin vielä Förineitsyen (:D) nappaamaan itsestäni asukuvan ihanaa ilta-aurinkoa vasten.

Mekko: Kirppis
Vyö: H&M
Laukku: Kirppis
Arskat: H&M
Korkkarit: UUDET, Kirppis

Ostin yllänäkyvät korkkarit viikonloppuna kirppikseltä kolmella eurolla. Ihanat ovat, vähän ehkä isot mut onneks on päkiälärpäkkeet. Ja Jopo millä pääsee eteenpäin korkolappujen sijaan.