sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

“Anteeksi, minulla olisi kysymys. Kuinka kauan tämä matka oikein kestää?”

Tämä perustuu tositapahtumiin (:D), jutut kirjoitettu junassa&bussissa viikko sitten. Otsikko sisäpiiriläppää, jota on naurettu koko viime viikko.

13.6.2010 klo 19.32 
”Istun tällä hetkellä junassa matkalla kohti Jyväskylää. Edessä vielä muutama tunti raiteilla ja yksi linja-autossa. Päämääränä Saarijärven Summasaari, tuleva asuin- ja työpaikkani seuraavan viikon. Tuleva viikko tulee sisältämään paljon uusia kokemuksia, ihmisiä, tunteita ja fiiliksiä. Yhdeksän teini-ikäistä poikaa ja kuusi nuortenohjaajaa (joista minä siis yksi) samassa paikassa viikon. Jännittää, entä jos en selviä? Hermostuttaa, entä jos huonetoverini on ylihysteerinen kuudelta aamulla herääjä? Päällimmäisenä kuitenkin vahva tunne selviytymisestä, eihän se nyt voi olla ihan kauhean hirveää? Ensi lauantaina tulen olemaan niin monta kokemusta rikkaampi. Onneksi sain kerättyä rohkeuteni rippeet ja ilmoittauduttua töihin juuri tälle kurssille. Tästä tulee mieletön viikko.”


13.6.2010 klo 21.50 
”Juna jäi Jämsään, Jyväskylässä sähkövika. Busseja odotellaan, perillä Summasaaressa ehkä kolme tuntia aiottua myöhemmin. Koko junavaunussa raikaa hysteerinen nauru, ei voi olla totta. Tilanteen huvittavuus on äärimmäistä, junat ei näyttävästi pelitä ees kesällä. Kimppakyytejä järjestellään, me kaks tyttöä ollaan ainoita matkalla Saarijärvelle. Viimeinen bussi sinne lähti vartti sitten Jyväskylästä. Vähän extremeä tähänkin reissuun. Fiilis = väsynyt, mutta tilanteen koomisuudesta johtuen hyvin huvittunut.”

DSCN3507

13.6.2010 klo 22.33 
”Bussi Jyväskylään lähti, voitais vetää vaikka pienet yhteislaulut tän kunniaks. Tosin ainut laulu joka tällä hetkellä soi päässä on “vauvahai diddidididi, vauvahai..”. Jyväskylästä sitten taksilla Summasaareen, ihanan luksusta tähän aikaan yöstä kun pitäisi olla jo perillä.”


14.6.2010 klo 00.30
”Perillä, viimein. Iltapalaksi muilta työntekijöiltä ylijääneitä tuulihattuja. Fiilistä vois kuvailla Samuli Putron sanoin: “Elämä on juhla.”

2 kommenttia:

imlacking kirjoitti...

Tästä postauksesta tuli mieleen kuinka tekis mieli Saarijärvelle, siitä on ihan liian monta vuotta kun oon käynyt siellä viimeksi. Nyt oon muutamana päivänä google mapsilla kierrellyt siellä :D. Ja nykyään Saarijärvelle ei olis ees älyttömän pitkä matka, tosin edelleen sen verran ettei ehkä päivän takia kehtais mennä.

Roosa kirjoitti...

I´m Lacking: Oli kyllä kaunis paikka, ne järvet ja se vihreys oli jotain ihanaa <3