24.3.2011–päivä, jolloin vapauduin

Tiedättekö sen tunteen, kun on järjettömän ylpeä itsestään? Oikeasti ylpeä. Minä tein, sen pystyin siihen, tein sen ihan itse.

Sellainen tunne mulle tuli torstaina ja se jatkuu vaan.

 

Tuolla se komeilee, tieto siitä että mä oikeasti tein sen. Pääsin läpi virkamiesruotsin kurssista. Eipä kuulosta varmaan kaikkien korvaan kovin isolta saavutukselta, mutta mulle se oli jotain suurta. Sillä oli jotain sellaista merkitystä, jota mä en luultavasti edes tajua vielä. Tuo kakkonen ei todellakaan ole vain merkki siitä, että sain kasaan viisi opintopistettä. Se on merkki jostain paljon suuremmasta. Se on merkki siitä, että relaa vähän.

 

 

Mä en ole koskaan opiskellut ruotsia. En oikeasti opiskellut. En ole lukenut sanakokeisiin, en ole opetellut kielioppisääntöjä. Ikinä. En ole avannut suutani ja viitannut. Olen ollut tietoisesti asennevammainen. Vihasin ruotsia, vihasin sitä yläasteella ja lukiossa. En osannut sitä enkä tahtonut opetella. Se oli kai sitä nuoruuden uhmaa, en ollut muutenkaan hirveän kiinnostunut opiskelusta ennen yliopistoa. Suoritin lukioruotsin rivillä 55544, kaikki kurssikokeet uusin vähintään kerran ja yhden kurssin kävin kokonaan kahteen kertaan. Yhden kurssin ajan lintsasin jokaisesta sanakokeesta ja tein niitä sitten hampaat irvessä jälkikäteen. Lunttaamalla sain säälivitosia. Kaduttaako? Ehkä vähän, opiskelemalla olisin päässyt helpommalla.

 

Mä olen odottanut virkamiesruotsin kurssia aivan mielettömän paniikin vallassa jo monta vuotta. Olen ollut ihan varma, että uusin sitä vielä vuosienkin kuluttua ja valmistumiseni jää siitä kiinni. Pelkäsin ja tärisin myös jokaisella virkamiesruotsin tunnilla. Vihasin sitä kun en osannut, pelkäsin että pitää vastata. Jokainen tunti oli ihan hirveää. Ruotsi = paniikki, inho, viha, pelko, turhautuminen. Miellyttävät mielleyhtymät.

Mutta mä tein nyt yliopistossa jotain eri tavalla kuin ennen, kuin mitä tein yläasteella ja lukiossa. Mä oikeasti opiskelin. Hampaat irvessä istuin tietokoneluokassa pänttäämässä kielioppisääntöjä. Tein sanalistoja ja muistisääntöjä sivutolkulla. Kaksi kuukautta opiskelin täysipäiväisesti jotain hiton ruotsia. Ennen tätä en osannut mitään, en oikeasti yhtään mitään. Lähdin tyhjältä pöydältä rakentamaan, eikä ollut meinaan helppoa. Mutta niin siinä vaan kävi, että mä opein riittävän paljon. Kaikki se työ kantoi hedelmää ja pääsin ruotsista läpi. Ensimmäisellä yrittämällä. Näin on käynyt viimeksi ehkä yläasteella.

 

 

Mä tein sen. Ihan itse, omilla avuilla. Opiskelin ja saavutin jotain. Mä pystyin johonkin täysin uskomattomaan 17-vuotiaan Roosan mielestä. Mä voin oikeasti olla ylpeä itsestäni. Aidosti ylpeä. Mä pelkäsin ihan turhaan monta vuotta, olin ihan tärinöissä koska pelkäsin epäonnistumista. Toivottavasti tää kokemus opetti mut ottamaan edes vähän rennommin. Etukäteen murehtiminen ei auta ketään. “Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?” sanoo Samuli Putrokin. Niin mä tein, ja se oli typerää. Ei enää ikinä niin.

Nyt on vapautunut olo.

Ensimmäinen (ja viimeinen?) yritys

Tänään on tuomiopäivä. Näin kauniisti ilmaistuna. Tänään on se päivä, jota ollaan kauhulla odotettu viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Ainakin.

Tämän päivän koitoksen takia heräsin mahakipuun ja siihen, että aivot huutavat erilaisia käskyjä.

 

”Miten ämne taipuu?”
”Kertaa alistuskonjuktiot!”
”Kirjoita muistisääntöjä!”
”Miten sanotaan iloisesti?”
”Muista se tämä ja tuo!”

 

Tänään on siis ruotsin tentti. Jännittää niin ettei meinannut meikkaamisesta tulla yhtään mitään, syömisestä puhumattakaan. Käsi tärrää jo nyt, vaikka tentti on vasta neljän tunnin päästä. Eihän se mikään maailmanloppu ole jos reputan, uusintoja on aina. Ja silti jännittää, hermostuttaa. Vielä kuusi ja puoli tuntia, sitten se on ohi.

Pitäkää peukkuja.

Officiella svenska, djävul..

 

Googletin otsikon, ylläri. Aaarght mikä päivä. Miksi oi miksi pakollista virkamiesruotsin kurssia ei ole vielä tähän päivään mennessä voitu tehdä epäpakolliseksi? Meikä kiittäisi, kumartaisi ja suutelisi päättäjien kengänpohjia hitto vie jos tuota ruotsia ei tarvitsisi kärsiä. Kun katsokaas tässä olisi jotain hieman tärkeämpiäkin aiheita opiskeltavana kuin no vaikka niitä pirun epäsäännöllisiä verbejä.

 

Voisi opiskella kunnolla vaikka dysartrian kuntoutusta. Olkootkin luennot kuivia ja silmäluomia alaspäin vetäviä niin aihe on silti tärkeä. Oikeasti tulevaisuuden kannalta tärkeä. Kyllä mä haluan mieluummin oppia mitä kaulan alueen tunnustelemisesta voidaan saada selville kuin että mitenkäs sitä nyt keskustellaan ruotsiksi säästä. Tai pakolaisuudesta. Tai ylipäätään yhtään mistään.

 

 

Voisin käyttää ruotsiin käytetyn ajan myös vaikka kandityön kirjoittamiseen. Siinä kun olisi oikeasti aika paljon hommaa. Mutta ei, meikä istuu 8.30-15.45 päivän aikana puolitoista tuntia dysartrialuennolla, puoli tuntia kandiohjannassa, 45 minuuttia syömässä ja lopun aikaa vääntää väkisin ruotsin tehtäviä ja istuu ylistressaavalla ruotsin luennolla.

 

 

Kuvitelkaa tilanne, jossa puolet luennosta et ymmärrä mitä luennoitsija luokan edessä paasaa ja puolet luennosta olet kauhusta kankeana koska kohta joudut puhumaan. Ääneen, kieltä, jota et todellakaan osaa. Syke nousee, koska on mun vuoro, koska on mun vuoro. Et tiedä miten vastaat kysymykseen ja mitä mieltä sinä asiasta olet. Selviät hengissä toteamalla että et pidä matkustamisesta, lunttaat vastauksen paperista. Enää 8 luentoa jäljellä..

Että sellaista kuuluu tänne. Virkamiesruotsi syö järkyttävän määrän resursseja muiden oikeasti mielenkiintoisten asioiden opiskelulta. Aika ei vain riitä kaikkeen, eikä stressinsietokyky. Eikä oppimiskapasiteetti, eikä muistitila. En siis osaa ruotsia, en oikeasti, en todellakaan. Yritän tässä parin kuukauden aikana opiskella koko sen määrän mitä ihmiset on yläasteen ja lukion aikana oppineet. Minä en oppinut niiden aikana mitään liittyen ruotsiin. En mitään. Säälivitosilla läpipääseminen ei ole oppimista, se on asenneongelmaa sekä opiskelijalta että opettajalta.

Onneksi tää päivä on kohta pulkassa, vielä kun suunnittelisi huomisen terapian. Ja onneksi naama oli nätti, jag tycker om minun huulipunasta perkele.

 

Lempimekko kollegasopivaksi

Olin tänään Musiikki puheterapeutin työvälineenä –koulutuksessa. Paikalla oli opiskelijoiden lisäksi kymmeniä jo valmiita puheterapeutteja, tulevia kollegoita. Tuleville työtovereille pitää tietenkin näin noviisina esiintyä aina edukseen, ties vaikka joku niistä olisi tuleva pomo.

Mutta mitä jos aamulla iskenyt pallomekkofiilis avoimella kaula-aukolla ei oikein iske tähän “asiallinen pukeutuminen –> hyvä vaikutus” –asetelmaan?

Yhdistetään supermekkoon:

-  paksut mustat villasukkahousut (lue: epäseksikkäintä ikinä)
-  nilkkurit pienellä korolla (lue: ei niitä kaikkein korkeakorkoisimpia joilla et osaa kunnolla edes kävellä)
- peittävä bolerojuttu, jonka voi tarpeen vaatiessa (lue: face to face-juttelussa) vetää tiukemmin kiinni
- vain minimaalinen määrä meikkiä (lue: ei juhlamekko+juhlamaalit-komboa)
- sotkutukka (lue: olemus ei todellakaan ole fiini)

Mielestäni onnistunut, persoonallinen ratkaisu. Ei yliporno, vaan sopivasti viehkeä. Sopiva aikuisten väliseen kommunikointiin, ei ehkä lapsen kanssa tehtävään terapiaan. Ja koska tykkäsin asustani, mulla oli koko päivän mukava fiilis. Ja mukava fiilis tarkoittaa parempia oppimistuloksia, right?

Logopedia – minkälaista sen opiskelu on?

Hieman ehkä hävettää. Julkaisen nimittäin nyt postauksen, jonka olisi pitänyt ilmestyä melkein vuosi sitten. Sen alku on luotu tekstiarkistoon 9.10.2009. Mutta nyt, vihdoin ja viimein, seuraa jatkoa logopediapostaussarjalle! Ensimmäinen osa löytyy täältä ja toinen osa täältä. Kuvat weheartit:stä, toivottavasti pistävät ajattelemaan.

 

 

Kerron nyt mietteistäni siitä, minkälaista logopedian opiskelu on Turun yliopistossa. Muissa yliopistoissa fiilis ja opiskelu ovat todennäköisesti erilaisia, joten nämä pohdinnat eivät ole yleistettävissä. Etukäteisvaroitus: postaus on pitkä.

 

  

Logopedian opiskelu on yhdellä sanalla kuvailtuna tietenkin mielenkiintoista.”Oman jutun”  opiskelu tietenkin yleensä on. Mikäli on kiinnostunut erilaisista syndroomista (autismi, cp-vammaisuus, kuulovammaisuus, kielihäiriö, afasia jne.), niiden kuntouttamisesta ja yleisesti ihmisen kyvystä, halusta ja taidosta kommunikoida on logopedia juuri oikea ala. Ja jos pitää “valmiiksi” tehdystä lukujärjestyksestä on logopedia myös hyvä ala, sillä meillä sivuaineet on valittu valmiiksi. Vapaavalintaisuutta löytyy myös ainakin vähän, mä oon esim. jättänyt tiettyjä kursseja pois kun en ole jaksanut niitä vielä käydä ja ottanut kivempia tilalle.

 

  

1. & 2. vuoden opiskelu on Turussa hyvin luentopainotteista. Luennoilla on läsnäolopakko ja tenttikysymykset koskevat lähinnä luentoja (tenttikirjat tukevat näitä). Luentosalien penkkejä tulee siis kulutettua ahkerasti.  Ensimmäisenä vuonna keskitytään pääasiallisesti kaikkeen normaaliin, myöhemmin mukaan astuvat erilaiset kommunikoinnin häiriöt. 2. vuonna hoidetaan kaksi terapiaa, artikulaatioasiakas ja lastenneurologinen (yleensä kielihäiriöinen) asiakas. 3-4. vuonna terapioidaan vielä aikuisneurologinen, äänihäiriöinen sekä vapaavalintainen asiakas. Mua kiinnostaisi tällä hetkellä autistisen lapsen terapian pitäminen.

 

Nyt kolmantena vuonna luentoja on ekoja vuosia vähemmän ja itseopiskelua enemmän. On oppimispäiväkirjoja, esseitä, harjoitusaineita, tenttiin lukemista, powerpointesitysten tekoa jne. Tässä vaiheessa myös valitaan kandi- ja graduaihe. Itse valitsin viitotun puheen, koska olen ykkösvuodesta asti ollut järjettömän kiinnostunut AAC-menetelmistä. Omaa sydäntään saa siis kuunnella, saa tutkia ainakin melkein sitä mikä itseä kiinnostaa. Loppuina opiskeluvuosina itseopiskelun määrä luultavasti vain kasvaa, mutta niistä minulla ei ole vielä kokemusta. Opiskelu on kuitenkin koko ajan hyvin tiivistä, opiskeltavaa on paljon. Englanninkielistä tenttikirjallisuutta on jonkin verran, mutta sen lukemiseen tottuu. Mäkin totuin, vaikka reputin enkun kirjallisen kurssin ensimmäisellä yrittämällä!

 

Fiilis opiskelusta on koko ajan mulla on ollut mieleinen. Vuosikurssit on Turussa pienet (10 ihmistä), joten kaikkiin tutustuu väkisinkin. Meidän ainejärjestö (vähän pitää itsekehua) järjestää paljon kaikkea ohjelmaa, johon ei välttämättä kuulu alkoholin käyttö (josta mä en itse edes pidä). Jos jätetään henkilökohtaiset kemiat pois laskuista on opettajiin helppo pitää yhteyttä, koska kaikki tuntee kaikki nimeltä. Opiskelu on kivaa.

 

Siinäpä se, nyt ei tule enää muuta mieleen. Kysykää, jos jokin jäi vielä auki! Tulossa on vielä (toivottavasti vähän nopeammalla tahdilla kuin tämä) postaus siitä, mitä logopedian opiskelu tietää tulevaisuudessa. Eli vähän ammattinäkymiä.

Haalea (olka)päästä varpaisiin

Mä en lintsaa. En ikinä. Tai no ehkä kerran vuodessa. Siksi mua ärsyttää suunnattomasti jos joudun olemaan luentoja pois musta riippumattomien tekijöiden takia, kuten tänä aamuna migreenin johdosta. Ei ollut mitään herkkua herätä ja huomata että kappas, koko vasen näkökenttä heiluu ja värisee. Takas petiin, unta ja lääkkeitä nuppiin ja kolmen tunnin päästä uusi yritys.

 

Tää päivä oli siis niin potentiaalinen persepäivä, mut onneksi kolmen tunnin ylimääräiset yöunet autto ja pääsin jalkeille. Ja kirjoitin ensimmäiset sanat harjoitusaineeseen, saa onnitella! Olen aloittanut eli valmistakin voi jossain vaiheessa tulla.

 

 

Sain myös järjestettyä hallituslaisena luennon opiskelijoille kaikessa pääkivussani, mutta näky oli aika lohduton kun 50:stä opiskelijasta noin.. kymmenen oli paikalla. Hei, onko teillä jollain kokemusta opiskelijoiden aktivoimisesta? Tuntuu, että vaikka mitä ohjelmaa yhteisristeilystä esittelyluentoon (migreenipäissään) järjestää, niin osallistujajoukko on hyvin minimaalinen rajoittuen lähinnä hallituksen jäseniin ja omiin vuosikurssikavereihin. Mitä järkeä on järjestää mitään jos “kukaan” ei osallistu? Antakaa vinkkejä, miten saada opiskelijat innostumaan yhteisestä tekemisestä?

 

 

Ps. Päivän asussa ei yhtään mustaa, sukkikset on harmaat vaikkei ne kuvissa kunnolla näy. Yritin ensimmäistä kertaa “sama värisävyskaala päästä varpaisiin-juttua” ja ihan kivan asun mun mielestä sain aikaiseksi.

Kolmatta vuotta käynnistämässä

Sinne meni ne kesätyöt. Kun on koko kesän viettänyt aivan ihanien alle kouluikäisten lasten kanssa on jotenkin.. vaikeaa inspiroitua jostain aikuisneurologiasta tai englannin suullisesta kurssista. Tahdon ympärilleni elämää: riemunkiljahduksia, autoääniä, trampoliinilla pomppimisen riemua sekä kasvomaalauksia. Näiden vaihtaminen pänttäämiseen ei oikein vielä osaa innostaa, mutta toivotaan että Roomareissun jälkeen osaan asennoitua koulunkäyntiin vähän paremmin.

 

Juoksentelin tänään ympäri yliopistoa ja keskustaa kaikkien tyhmien, mutta välttämättömien juttujen perässä (läsnäolotarra opiskelijakorttiin, laturi puhelimeen, liittymän vaihto omiin nimiin, mekon palautus jne. plaaplaaplaa) ja tunsin itseni niin opiskelijaksi kuin opiskelija vain voi tuntea. Vaikka asenteeni kirjojen pänttäämiseen on mitä on, niin kaiken muun opiskelijaelämään liittyvän toivotan kyllä ilomielin tervetulleeksi: itsensä viisaaksi tunteminen edes joskus, hyvä ja halpa opiskelijalounas, yliopiston jumpat, kaverit ja luennoille pukeutuminen. Töissä housut olivat melkeinpä pakolliset niiden 3v ihanuuksien nostelemiseen, kantamiseen ja niiden kanssa riehumiseen, joten nyt alkaa luultavasti sellainen hameiden ja mekkojen ylikulutus että huh.

Takki: H&M
Hame: Kirppis
Leggarit: Seppälä
Kengät: Monki

Paljastuksia opiskelijan elämästä

Kuvituksena päivän asua, joka ei liity postauksen aiheeseen mitenkään. Paitsi ehkä niin, että se teki tästä päivästä edes pikkusen hyvän. Poseerausten tason syy paljastuu loppupostauksesta.

Mä oon uupunut. Niin väsynyt ja loppuun kulutettu kuin ihminen vaan voi olla. Mä en kykene iltaisin enää nykyään tekemään mitään muuta kuin istumaan sohvan nurkassa ja syömään suklaata. En oo tehny ruokaa moneen päivään enkä näin ollen postauksiakaan. Energiaa ei riitä mihinkään. Kaikki kauniit aurinkoiset talvipäivät menee ihan ohi kun niistä ei ehdi nauttimaan.

Tähän kaikkeen on harvinaisen hyvä syy:

   Mun koulupäivät on nykyään kymmentuntisia
   Mulla on vasemmassa sääressä penikkatauti ja se sattuu
  Tilastotieteen harjotustöiden laskut vie kolme tuntia per lasku eikä kukaan jaksa matematiikkaa niin kauaa putkeen
Tiedostusvastaavana toimiminen onkin isompi juttu mitä luulin
Mun to do -listalla on parikymmentä eri kohtaa
Mulla ei oo keltaista mekkoa eikä täällä oo lämpötila plussan puolella

Mä en montaa päivää jaksais tätä enää, joten luojalle kiitos ensi viikosta.

Hame: H&M
Raitapaita: Kirppis
Vyö: H&M

Ensi viikoksi lähden siis vihdoin ja viimein äidin ja siskojen kanssa Espanjan etelärannikolle lomalle. Mä haluan vaan maata uima-altaalla, käydä kaikissa ihanissa hoidoissa, juoda drinksuja ja shoppailla itseni väsyksiin. Näiden ajatusten voimalla jaksan sunnuntaihin asti.

Muita koulu-uupumuksen kaatamia?

Ratkaisu kulmakarvakriiseihin!

Mulla on koko tän viikon ollut niin kiire että oon jo pelkästään ajatusten voimalla kuluttanut varmaan miljoona kaloria. Yhtäkkiin se iski päin naamaa että hei, meikähän on ainejärjestön tiedotusvastaava/varapuheenjohtaja ja että sen kunniaks pitää oikeesti jotain tehdäkin. Olis vähän sähköpostilistaa, pikkasen kotisivuja, seminaareja, kokouksia, koulutuksia ynnä muita. Ymmärrän kyllä hyvin niitä joiden opiskelut venyy ainejärjestöaktiivisuuden takia, sillä aikaa ei taianomaisesti ilmaannu mistään lisää vaikka tehtäväpino kasvaa kasvamistaan. Onneksi ainakin vielä nautin tästä hommasta niin kiire ja jopa stressi tuntuu ihan semimukavilta.

(kuva)

Sähköpostilistojen ja muiden velvollisuuksien jälkeen ehdin tänään kipaista keskustan kautta kotiin luennon jälkeen. Kävelin muuten jalkapainojen kanssa pitkin kaupunkia, kesäkunto here we come! Vaatekaupoista en alerääppiäisten tsekkaamisesta huolimatta ostanut mitään mutta Hansan apteekista nappasin mukaani parhaimman löydön piiiiiiiiiitkään aikaan. Okei, äiti löysi tän ensin ja mä ostin kilttinä tyttönä perässä.

Kysessä on (ilmeisesti) la-tweez merkkiset pinsetit. Mä oon elämäni aikana ostanu varmaan kymmenet pinsetit enkä oo yksiinkään ollu tyytyväinen. Mulla on päällä ainainen kulmakarvakriisi ja tarviin kunnon välineet sodankäyntiin niiden kanssa.

Näiden pinsettien mukana tulee ensinnäkin pikkuinen peili, jota mä en kyllä tarvitse mutta joka saattaa joillekin olla hyödyllinen lisäkapistus. Mä en koskaan nypi kulmiani missään missä mulla ei olis käytössä peiliä jo valmiiks nii siks en tarvii tota. Varsinainen syy miksi suostuin maksamaan viisitoista euroa (ylihinnoilteltu, myönnetään) välineestä jolla nypitään karvoja on tämä:

Niissä on valo! Kirkas ja loistava ja mahtava valo. Tää on ehkä maailman paras juttu mitä pinseteissä voi olla sillä missään ei IKINÄ oo tarpeeks valoa kulmakarvabisneksiin. Tolla näkee kaikki pikkusetkin haituvat. Ja toi itse pinsettiosakin on paras mitä oon kokeillu, ei tarvii kymmeniä kertoja nyhtää irti yhtä karvaa. Miksen mä oo aikasemmin törmännyt näihin led-valolla varustettuihin ihmeisiin, olisin säästänyt itseni monen vuoden kulmakarvakurjuudelta.

Suosittelen siis lämpimästi kaikille kulmakarvakriiseilijöille (eli kanssasisarilleni).

Kriisejä kulmakarvoista, anyone?

Batiikeissa ja punatuissa huulissa takaisin arkeen

Yhyy tänään tapahtuu paluu arkeen ensimmäisen luennon merkeissä. Nyt jo kalenteri on niin täynnä menoja että huh sentään. Tässä kuussa on Helsingin reissuja x 2, blogimiitti, hiustenvärjäysjuoruiluiltamaa jne. Lisäksi menin vielä syksyllä liittymään ainejärjestömme hallitukseen jonka ensimmäinen kokous on nyt keskiviikkona. Tavattoman jännittävää, uutta, hienoa ja stressaavaa. Toivottavasti en tule katumaan päätöstäni hallitukseen liittymisestä (eli toisin sanoen toivottavasti en muserru työmääräni alle..). Stressi pukkaa ainakin naamasta ulospäin sitä tahtia että näytän tälläkin hetkellä neljätoistavuotiaalta.

Viimeisen vapaan viikonlopun vähään aikaan käytin Turun Gina Tricotin alennusmyyntien katsastamiseen ja vitsit mä tykkään näistä "kaikki vitosella/kympillä"-päivistä! Löydän sieltä aina jotain mielettömän kivaa ja tälläkään kertaa ei tarvinnu pettyä. Pistin molemmat löytöni tänään päälleni:

Batiikkifarkut: Gina Tricot, 9,90e
Punainen takkijuttu: Gina Tricot, 4,90e
Musta perustoppi: H&M
Saappaat: Kirppis

Batiikkifarkut on nam! En yleensä lämpene ollenkaan farkuille, koska reiteni näyttää tuhannesti paremmalta hameen alla piilossa. Mut ei tuollaisia upeuksia tule joka päivä tuolla hinnalla vastaan niin olihan ne nyt napattava mukaan.

Punainen bolerotakkijuttu (kirjoitin äsen blogitakkijuttu ihan ajatuksissani..) oli vaan vitosen! Tää on täydellinen sekä arkeen että bilettämiseen. Hintakin oli vaan viidenneksen (?) alkuperäisestä. Takki lähti siis mukaan ja jumittui päälle.

Kuvista näkyy myös yksi kivoimmista meikeistäni ikinä: punainen huulipuna! Vihdoin ja viimein löysin viikko sitten myyjän avustuksella itselleni oikean sävyisen punan (eli lämpimän?). Tämän käyttö vaatii tosin hieman totuttelua etten tunne itseäni ylitälläytyneeksi. Tosin se tunne tulee väkisinkin tällä määrällä meikkivoidetta, peitepuikkoa ja valokynää kun naama muistuttaa enemmän pizzaa ku sitä mihin on tottunut.

Kuinkas muiden arkeen palaaminen on sujunut? Oliko ikävä rutiineja?

Logopedia - miten sitä pääsee opiskelemaan?

Nyt seuraa siis jatkoa logopediapostaussarjalle. Ensimmäisessä osassa kerroin mitä logopedia on ja nyt kerron..

Miten sitä pääsee opiskelemaan?

Kuvituksena mun askartelemaa artikulaatioterapiamateriaalia. Miten niin terapeutti nauttii enemmän kuin lapsi..

R-alkuisia sanoja kuvina. Muistipeliksi, pussista nostettavaksi, lautapelin tehtäväksi jne.

Logopediaa voi tällä hetkellä opiskella Turun, Helsingin, Oulun ja Tampereen yliopistoissa sekä ruotsiksi Åbo Akademissa. Pääsykoekäytäntö on muuttunut sen jälkeen kun mä pääsin sisälle (2008) mut kerron nyt sen verran mitä tiedän tästä uudesta tavasta. Ja muut viisaat logopedit tulkaa ihmeessä oikaisemaan jos puhun läpiä päähäni. Kaikki tietoni perustuu siis Turun pääsykoekäytäntöön, muiden kaupunkien jutuista en tiedä valitettavasti mitään.

Kalenteri, josta lapsi voi seurata montako terapiakertaa on jäljellä. Joka tunnin jälkeen luukusta saa tarran.

Pääsykokeessa on siis kaksi osiota: kirjallinen ja suullinen. Kirjalliseen kokeeseen pääsee osallistumaan kaikki halukkaat ja siihen on luettavana kaksi pääsykoekirjaa. Viime vuonna "Ihmisen fysiologia&anatomia" sekä "Kommunikoinnin häiriöt – syitä, ilmenemismuotoja ja kuntoutuksen perusteita". Kirjallinen koe on sama kaikissa neljässä suomenkielisessä yliopistossa (Åbossa on vissiin sitten oma) ja viime keväänä se oli rasti ruutuun- tyyppinen. Eli ei mitään esseitä vaan rasti oikean vastauksen kohdalle. Pikkuasioiden muistaminen oli siis ilmeisesti olennaisempaa kuin suurien linjojen hahmottaminen mikä mun mielestä on ihan pelleä.

Näitä en sentään itse askarrellut, äiti osti lahjaksi. Kauppaleikkivermeet + kuvat kaikista ruuista kolmena kappaleena.

Kirjallisesta osuudesta jatkoon pääsee sitten 20 parasta. Pääsykokeen 2. vaihe on suullinen, johon kuuluu kaks osaa. Ensimmäinen on sellanen kuuntelukoe, jossa testataan kuuleeko hakija äänteiden eroja (kesto, korkeus, voimakkuus jne.) Toinen osuus on haastattelu, jossa meillä proffat kyseli kaikkia peruskysymyksiä ("miksi juuri logopedia", "mitä puheterapeutit tekee työkseen", "minkälaista kuvittelet opiskelun/työn olevan" jne.) sekä testasivat hakijan äänenkäyttöä. Meidän ääntä testattiin ainakin niin, että jouduttiin puhumaan nopeasti, voimakkaimmalla mahdollisella äänellä ja toistamaan mitä haastattelija sanoi. Voi olla että nyt on jo eri juttuja ja yliopistoittain varmaan vaihtelee noi käytännöt.

D-kielipeli. Nopeasti toistettuna d saattaa vahingossa tärähtää eli muuttua r-mäiseksi.

Lukiossa kannattaa panostaa ihmisen biologiaan ja psykologiaan. Mun mielestä siis. Pääsykoekirjat kannattaa lukea HYVINHYVINHYVIN, kun ne kerta on ilmeisesti pakko opetella melkeinpä ulkoa. Haastattelua ei kantsii jännittää, kunhan miettii vähän vastauksia etukäteen. Ja ainakin Turussa proffat ja lehtorit on sairaan mukavia ihmisiä ja saivat sen tilanteen jo omalla olemuksellaan rennoksi.

Pelle, josta voi laittaa sormet läpi jaloiksi sekä pyöreitä tärykolikoita.

Kysyttävää? :)

Logopedia - mikä ihme se sellainen on?

Tää postaus on ollut mietinnän alla jo kohta vuoden. Ikinä en ole jaksanut pohtia, että millä tavalla mä tän julkaisen ja mitä kaikkea siinä kerron. Hassua miten tää onkin voinu olla näin vaikeeta vaikka tän postauksen aihe on ehkä isoin osa mun elämää just nytte. Joten antakaa anteeksi jos postaus hyppelee, on epäselvä ja tönkkö mutta halusin nyt vihdoin ja viimein painaa tuota julkaise-nappulaa.


Postauksen aiheena on siis mun opiskelut. Opiskelen logopediaa toista vuotta Turun yliopistossa. Jaottelin tekstin muutamiin kappaleisiin, jottei postauksesta tulisi yhtä pitää pötköä. Kaikki kuvat tähän postaukseen on otettu viime kevättalvena, siitä johtuu maan lumisuus.

EDIT:// Nyt kun vähän tarkemmin mietin niin taidan jakaa tän osiin. Tästä ensimmäisestä "mitä se on"-osiostakin tuli jo niin pitkä että ehkä on parempi säästää muut jutut tuleviin postauksiin.

Mitä logopedia oikeastaan on?

Kun kerron ihmisille mitä opiskelen niin ensimmäinen kommentti on yleensä "niin mitä?!" Yleensä selitän että tulen tulevaisuudessa valmistumaan puheterapeutiksi. Mutta tarkemmin sanottuna logopedia on oppiaine, joka keskittyy puheeseen, ääneen ja kommunikaatioon. Näitä kaikkia kolmea tutkitaan ja niiden häiriöitä kuntoutetaan. Mun mielestä meidän oppiaine on yhdistelmä lääketiedettä, psykologiaa,kasvatustiedettä (erkkapedaa) ja fonetiikkaa. Ja jos nyt ihan järjellä puhutaan niin me opiskellaan mm. näitä juttuja:

Pääsykoekirjat. Edelleen opinnoissa laajasti käytössä.

* Ihmisen fysiologiaa ja anatomiaa. Sairauksia ja häiriöitä (mm. äänihäiriöt, aivoverenkiertohäiriöt ja CP-vammaisuus). Me keskitytään etenkin pään alueen toimintaan ja rakenteeseen, aivoihin ja kurkunpäähän. Kasvojen lihaksiin. Ei ole puheterapeuttina oikeen oleellista tietää jalan luita latinaksi, joten ihan hyvä ettei olla osa lääketieteellistä tiedekuntaa.

* Kehityspsykologiaa, neuropsykologiaa (aivoihin liittyvää) ja kognitiivista psykologiaa.

Psykologian luennot pidetään yleensä aina Publicumilla. Vitsit hei kattokaa tota lunta!

* Kuulovammaisuutta, kirjoittamis- ja lukemisvaikeuksia, kaksikielisyyttä.

* Tutkimuksen tekemistä, kuvakommunikaation käyttöä, viittomakieltä, lapsen normaalia kehitystä ja lapsen epänormaalia kehitystä ja häiriöitä (autismi, downin oireyhtymä, änkytyshäiriöt, kehitysvammaisuus jne.)

* Terapiamenetelmiä. Millä tavalla minkäkinlaista asiakasta voi auttaa.

* Pidetään opiskelijaterapioita oikeille asiakkaille. Nyt tänä syksynä meille kakkosille tulee artikulaatioasiakas, myöhemmin sitten ainakin aikuisneurologinen ja lastenneurologinen.


Musta tulee siis "isona" puheterapeutti. Kaikki opiskeltava ei tietenkään voi olla mielenkiintoista (kuten esim. tieteenfilosofia tai tilastomatematiikka..). Onneksi kuitenkin tässä oppiaineessa suurin osan on aivan järjettömän kiinnostavaa (esim. terapioiden pitäminen, viittomakieli ja lapsen kehitys) niin tiedän olevani täysin oikealle alalle suuntautumassa.

Logopediasta julkaisen vielä ainakin postaukset "miten sitä pääsee opiskelemaan?" , "minkälaista sen opiskelu on?" ja "mitä tulevaisuudessa?".

Mutta jos jotain kysyttävää jäi niin kysykää ihmeessä kommenttiboksissa. Vastailen enemmän ku mielelläni näin lähellä sydäntä oleviin juttuihin.

Eläimiä ja laivaa (Nooan arkki?)

Nyt alkaa menee noi otsikot jo vähän yli, mut minkäs sille voi ku oon nii luova, hah.

Olen varsin koukuttunut Ebayihin, oon viettäny siellä jo monia tunteja tässä viime päivien aikana. Mitään ei ole vielä päätynyt huudettavaksi asti, mutta kyllä tuolla kirjanmerkeissä kuudet kengät majailee ja odottelee kohtaloaan..

Eilisen päivän vietin mm. näin:


Hih, on se hassua kun koulunkäyntiin kuuluu muun muassa eläinten leikkelemistä paperista ja niiden liimailua pahville. Ihan ku olis jossain ala-asteella taas. Ei vaan, noi tulee meen päiväkotiryhmälle jolle mennään vetämään parit toimintatuokiot. Mut voisin kyl niiden tuokioiden jälkeen omia noi eläimet vaikka itelleni.

Tänään tunsin itseni varsinaiseksi purjehtijachampioniksi ja heitin päälleni kasan seilorikamaa. Tai ainakin mun mielestä tästä tulee sellaiset fiilikset:

Raitapaita. Citymarket (jep :D)
Hame: Vero Moda
Vyö: Kirppis
Sukkikset: Seppälä
Kengät: ?

Vyö on uusi, kirppislöytöjä viime viikonlopulta sekin. Pitäis tehdä siihen yks reikä lisää nii olis just oikeen kokonen. Ja onhan siellä jo tarpeeksi lämmin ballerinoille, onhan? En ole vielä astunut ulos ovesta joten en voi tietää. Laitan sitten illemmalla editiä ja kerron kuinka pahasti jäädyin.

EDIT:// En laittanutkaa ballerinoja, oli hieman takkiongelmia.

Päätin muuten niin että laitan isompia kuvia vasta sitten kun opin käyttämään Flickriä kunnolla. Tinypicillä kun tulee niin kauheeta suttua noista kuvista.

Kertomuksia kastajaisista ja englanninkielisiä ongelmia

Eilen oli kyllä aivan uskomattoman hauska ilta. Olin siis Indexin (Yhteiskuntatieteilijöiden) kastajaisissa, joissa periaattena oli kaupungin baarien kiertely tehtäviä suorittaen. Meidän sekalainen ryhmämme "sai" mm. seistä päällään maassa, heilutella rintaliivejään ilmassa (vakuuttaa tuomaristo siitä että yläosattomuus on hyväksi) sekä englannistaa Baarikärpänen-biisin+esittää se tanssishown kera. En olisi uskonut että olisi tullut noinkin hauskaa kuin tuli sillä minä olen hieman sieltä ujommasta päästä. Onneksi muut olivat rempseitä, yhdestä tytöstä tuli heti mieleen Kumman Kaa sarjan Ellu. Lopuksi meidät vielä kasteltiin läpimäriksi paloauton avulla.

Eilisestä asusta ei ole kuvaa, sillä päältä löytyivät vain perusfarkut ja t-paita (varauduin taas Twisteriin,heh). Tänään olen kuitenkin kuljeksinut ympäri yliopistoa ja kirjastoja tällaisessa luomuksessa:

Paitapusero: ? H&M ?
Hame: Kirppis
Vyö: Seppälä
Sukkikset: Seppälä
Kengät: Kirppis
Panta: ? Glitter ?
Korvikset: Glitter

Onpas mulla paljon vanhoja juttuja minkä ostopaikasta minulla ei ole hajuakaan. Paitapuseron alla oli vielä valkoinen toppi, mutta se ei nyt paljoa näkynytkään. Tuon hameen kanssa pitää kyllä olla tosi tarkkana, liian vaaleat sukkahousut+liian tummat alushousut luovat yhdistelmän mikä ei hameen läpinäkyvyydestä johtuen ole kovin kaunista katseltavaa. Ainiin ja seison kirjojen päällä kun luulin etteivät kengät muuten näkyisi. Vaikka eiväthän ne nytkään näy kunnolla..

Viikonlopuksi lähden kotikotiin Poriin, ihanaa päästä taas "pitkästä aikaa" (kaksi viikkoa olen ollut täällä Turussa) katsomaan vanhempia ja sisaruksia. Ehkäpä/toivottavasti luvassa on myös kirppiskierros, himoitsen uusia löytöjä! Viikonloppu kuluu toki myös näiden merkeissä:


Lisäsin sivumäärät noihin kansiin, näkyykö ne? Onneksi tänä viikonloppuna ei kuitenkaan ole kysymys noiden järkäleiden lukemisesta vaan kopioimisesta. Saan ilmaiseksi kopioida isän työpaikalla niin tottakai käytän tilaisuutta hyväkseni. En minä voi mitenkään saada luettua englanninkielisiä kirjoja kahdessa viikossa (joka noissa on laina-aikana), kaksi kuukauttakin tuottaa varmaan tuskaa. Onneksi kehityspsykologian kirja on suomeksi, jotain helpotusta sentään.

Olisiko kellään antaa vinkkejä miten kannattaa lähestyä noita englanninkielisiä opuksia? Suomentamalla pelkät käsitteet, suomentamalla kaikki, tekemällä muistiinpanoja?