torstai 8. lokakuuta 2009

Logopedia - mikä ihme se sellainen on?

Tää postaus on ollut mietinnän alla jo kohta vuoden. Ikinä en ole jaksanut pohtia, että millä tavalla mä tän julkaisen ja mitä kaikkea siinä kerron. Hassua miten tää onkin voinu olla näin vaikeeta vaikka tän postauksen aihe on ehkä isoin osa mun elämää just nytte. Joten antakaa anteeksi jos postaus hyppelee, on epäselvä ja tönkkö mutta halusin nyt vihdoin ja viimein painaa tuota julkaise-nappulaa.


Postauksen aiheena on siis mun opiskelut. Opiskelen logopediaa toista vuotta Turun yliopistossa. Jaottelin tekstin muutamiin kappaleisiin, jottei postauksesta tulisi yhtä pitää pötköä. Kaikki kuvat tähän postaukseen on otettu viime kevättalvena, siitä johtuu maan lumisuus.

EDIT:// Nyt kun vähän tarkemmin mietin niin taidan jakaa tän osiin. Tästä ensimmäisestä "mitä se on"-osiostakin tuli jo niin pitkä että ehkä on parempi säästää muut jutut tuleviin postauksiin.

Mitä logopedia oikeastaan on?

Kun kerron ihmisille mitä opiskelen niin ensimmäinen kommentti on yleensä "niin mitä?!" Yleensä selitän että tulen tulevaisuudessa valmistumaan puheterapeutiksi. Mutta tarkemmin sanottuna logopedia on oppiaine, joka keskittyy puheeseen, ääneen ja kommunikaatioon. Näitä kaikkia kolmea tutkitaan ja niiden häiriöitä kuntoutetaan. Mun mielestä meidän oppiaine on yhdistelmä lääketiedettä, psykologiaa,kasvatustiedettä (erkkapedaa) ja fonetiikkaa. Ja jos nyt ihan järjellä puhutaan niin me opiskellaan mm. näitä juttuja:

Pääsykoekirjat. Edelleen opinnoissa laajasti käytössä.

* Ihmisen fysiologiaa ja anatomiaa. Sairauksia ja häiriöitä (mm. äänihäiriöt, aivoverenkiertohäiriöt ja CP-vammaisuus). Me keskitytään etenkin pään alueen toimintaan ja rakenteeseen, aivoihin ja kurkunpäähän. Kasvojen lihaksiin. Ei ole puheterapeuttina oikeen oleellista tietää jalan luita latinaksi, joten ihan hyvä ettei olla osa lääketieteellistä tiedekuntaa.

* Kehityspsykologiaa, neuropsykologiaa (aivoihin liittyvää) ja kognitiivista psykologiaa.

Psykologian luennot pidetään yleensä aina Publicumilla. Vitsit hei kattokaa tota lunta!

* Kuulovammaisuutta, kirjoittamis- ja lukemisvaikeuksia, kaksikielisyyttä.

* Tutkimuksen tekemistä, kuvakommunikaation käyttöä, viittomakieltä, lapsen normaalia kehitystä ja lapsen epänormaalia kehitystä ja häiriöitä (autismi, downin oireyhtymä, änkytyshäiriöt, kehitysvammaisuus jne.)

* Terapiamenetelmiä. Millä tavalla minkäkinlaista asiakasta voi auttaa.

* Pidetään opiskelijaterapioita oikeille asiakkaille. Nyt tänä syksynä meille kakkosille tulee artikulaatioasiakas, myöhemmin sitten ainakin aikuisneurologinen ja lastenneurologinen.


Musta tulee siis "isona" puheterapeutti. Kaikki opiskeltava ei tietenkään voi olla mielenkiintoista (kuten esim. tieteenfilosofia tai tilastomatematiikka..). Onneksi kuitenkin tässä oppiaineessa suurin osan on aivan järjettömän kiinnostavaa (esim. terapioiden pitäminen, viittomakieli ja lapsen kehitys) niin tiedän olevani täysin oikealle alalle suuntautumassa.

Logopediasta julkaisen vielä ainakin postaukset "miten sitä pääsee opiskelemaan?" , "minkälaista sen opiskelu on?" ja "mitä tulevaisuudessa?".

Mutta jos jotain kysyttävää jäi niin kysykää ihmeessä kommenttiboksissa. Vastailen enemmän ku mielelläni näin lähellä sydäntä oleviin juttuihin.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

jännän ja mukavan kuuloista.
kuinka paljon siellä on opiskelijoita, elisiis kuinka monta puheterapeuttia on tulossa?

Roosa kirjoitti...

Anonyymi: No Turussa opiskelijoita on 10 per vuosikurssi eli tosi vähän :) Oulussa on vissiin 30/vuosikurssi, Helsingin ja Tampereen määriä en tiedä.
On kuitenkin ihanan tiivis tunnelma ku on vaan ne 9 muuta jotka pyörii siinä ympärillä. Kaikki naamat tulee tutuiksi ja kaikkiin tutustuu väkisinkin. Onneks kaikki on ollut kivoja ;)

Ravenwaves kirjoitti...

Kiva postaus, suht yksinkertaisesti ja kattavasti selostettu meidän ala. Minusta siis myös tulee puheterapeutti :)Yleisin kommentti mihin itse olen törmännyt, on: "Miten noin kauan kestää et oppii korjaan jotain ärrää ja ässää?!" Että niin..sitähän se meidän ala kokonaisuudessaan on ja sillai :D

Noora kirjoitti...

Oho, ompa teitä vähän, varmaan aika tehokasta ohjausta saa :)

Logopedia on kyllä ihan kiintoisaa, mutta ite haluan olla lähempänä lääketiedettä alallani :)

Anonyymi kirjoitti...

Jee, kiva juttusarja! Logopedia tuntuu mielenkiintoiselta alalta ja oonki salaa vähän toivonut et kertoisit sun opiskeluista enemmänkin kuin joskus satunnaisesti jossain sivuhuomautuksissa :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus, olit mukavasti kirjoittanut ja hyvin olit olennaisen asian tiivistänyt. Toivottavasti julkaiset jossain vaiheessa myös nuo sinun suunnitellut jatko-osatkin!
Kiitos tietopaketista siis! :)

Roosa kirjoitti...

ravenwaves: Ei vitsi oon kuullu kerran ton saman :D Mut onneks vaan kerran, useammin oon saanu kuulla sitä toista puolta (arvostusta ja kunnioitusta alanvalintaa kohtaan) :)

norppa: Ei ole vaikeuksia tavoitella proffia ja me kutsutaan niitä ihan etunimillä :) Yhteishenki on loistava juttu.

Anonyymi: Joo tää on siis ollu ihan sairaan pitkään mietinnän alla tää postaussarja, oon vaan ollu liian tyhmälaiska enkä oo jaksanu alottaa :S

Anonyymi: Julkaisen varmasti!

Anonyymi kirjoitti...

Itse myös hakemassa Turkuun tänä keväänä ensimmäistä kertaa :) Ala kyllä kiinnostaa, mutta vähän tuntuu toivotottomalta tuo pieni määrä mitä logopediaan otetaan vuosittain. Tiedätkö onko kukaan päässyt sinne ensimmäisellä yrittämällä? Tuntuu, että kaikki ketkä saavat opiskelupaikan ovat jo toista tai kolmatta kertaa yrittämässä :o. Tekisi mieli hylätä koko vaihtoehto vain sen vuoksi, että tuntuu melkein mahdottomalta päästä sisään. Vaikka se kuulostaakin järjettömältä :D

Roosa kirjoitti...

Anonyymi: Meidän vuosikurssilta ainakin yksi pääsi suoraan ensimmäisellä yrittämällä (tuli suoraan lukiosta), ellei jopa muutama muukin. Ja et missään nimessä luovuta! Ei voi tietää ennen kuin yrittää ja jos ei edes yritä ei tiedä mistä voi jäädä paitsi. JA jos käy huono mäihä etkä pääse tänä vuonna niin saat ainakin kokemusta pääsykokeesta :)