tiistai 4. tammikuuta 2011

Lupauksista ja niiden pitämisen.. helppoudesta?

 

Vuosi vaihtui tuossa muutama päivä sitten ja sehän tietää aina joka vuosi toistuvia uuden vuoden lupauksia. Lupauksia tipattomasta tammikuusta, vaatekoon pienentämisestä, kuluttamisen vähentämisestä ja parisuhteeseen panostamisesta. Minä olen kuitenkin lyhyen lupausurani (:D) aikana oppinut, että liian suurieleiset ja vaikeasti toteutettavat lupaukset jäävät vain siihen lupauksen asteelle nousematta koskaan toteutukseen asti. Lupasin vuodenvaihteessa 2008-2009 opiskella vapaaehtoisesti ruotsia sekä polttaa enemmän kaloreita. Kuten kuvitella saattaa, molemmat lupaukset kaatuivat silkkaan vaikeuteensa. Ruotsin opiskelun luovuttaminen saattaa tänä keväänä virkamiesruotsin kurssilla harmittaa, mutta noh, eipä voi mitään.

Mahdottomista lupauksista viisastuneena ryhdyin laatimaan pienempiä lupauksia. Ensin korvasin ruotsin opiskelun tammikuussa 2009 niinkin pienellä lupauksella kuin lasien ulkopuolten tiskaamisella.

 

IMG_2325

 

Mun mielestä lasien tiskaaminen ulkopuolelta oli aina ollut ihan turhaa vouhotusta. Tämän johdosta ne lasit tosiaan sitten oli puhtaita sisäpuolelta, mutta likaisia ulkopuolelta. Uuden vuoden lupauksen jälkeen vuodesta 2009 alkaen meillä onkin juotu täysin puhtaista laseista! Eikä ollut vaikeasti pidettävä lupaus.

Vuodenvaihteessa 2009-2010 pistin lupaukseni kanssa vielä paremmaksi. Lupasin lopettaa muovipussien ostamisen ja vastaanottamisen tyystin.

 

IMG_2337

 

Ja lupaukseni piti! Ei sataprosenttisesti, mutta piti kuitenkin. Blogiristeilyltä saatu Globe hopen kangaskassi (valmistettu vanhasta Andiamon mainoksesta) auttoi tässä asiassa huimasti. Se on sopivan kokoinen, mutta kuitenkin pieneen tilaan mahtuva ja siinä on juuri sopivan mittaiset kantokahvat. Nykyään tuo kassi löytyy aina varmuuden vuoksi koululaukun pohjalta. Tiedän kyllä, ettei yhden ihmisen kangaskassien käyttö maailmaa pelasta, mutta mulle tärkeintä onkin tuon kassin käyttämisestä tuleva hyvä mieli. Ikään kuin olisin tehnyt jotain tärkeää. Suosittelen tämän lupauksen toteuttamista muillekin, ei se oikeasti ole niin kamalaa kieltäytyä esimerkiksi vaatekaupoissa niistä ilmaisista muovipusseista. Etenkään jos mukana on iso laukku tai jo ennestään iso toisen kaupan muovipussi.

Tänä vuonna painiskelin kahden eri lupauksen välillä. Molempia en halua toteuttaa samaan aikaan, sillä haasteiden pitää olla mahdollisimman minimaalisia kerralla toteutettaviksi. Ajattelin ensin, että jos vaikka lupaisin lopettaa kynsieni pureskelun. Joo tiedetään, hyi hyi ällöttävät vessapytyn kannet sun muut mun suussa yäk yäk. Mutta totesin, että ei vielä tänä vuonna. Ei kykene vielä, ehkä sitten ensi vuonna.

 

IMG_2320


Päätinkin sitten tehdä lupauksen liittyen toiseen terveyttä (kauneutta) edistävään asiaan. Mulla on ikävänä tapana aina silloin tällöin laistaa, etenkin iltaisin, hampaideni harjauksesta väsymyksen takia. Niin paljon helpompaa on vain hypätä väsyneenä suoraan lämpimään sänkyyn peittojen alle ja kuurata hampaat vasta aamulla. Tänä vuonna päätin kuitenkin luvata, että nyt se loppuu. Tästä edespäin harjaan hampaani joka ilta ja joka aamu, vaikka kuinka väsyttäisi. Ei ole iso juttu, mutta muutos entiseen kuitenkin.

Lupauksistani on havaittavissa selkeästi yksi peruspiirre, joka takaa niissä pysymisen: lupaukseni ovat pieniä ja vaikeusasteeltaan alhaisia. Ei kannata yrittää ottaa kerralla liian suuria askelia. Todennäköisyys epäonnistua on aina suurempi mitä suurempi itse lupaus on. Siksi suosittelen myös muille lupausten tekijöille, että ottakaa joka vuosi jokin pikkupikkuprojekti jonka varmasti pystytte pitämään. Mulle “kuntoile enemmän” -lupaus on liian abstrakti asia. “Käy vähintään kerran viikossa jumpassa” taas olisi paljon konkreettisempi tavoite. Ehkä sittenkin tuo lupaus sitten vuoden päästä kynsien sijaan..?

Tekikö muut uuden vuoden lupauksia? Ja miten on vanhat lupaukset pitäneet?

3 kommenttia:

joz kirjoitti...

noi on hyviä lupauksia! mun lupaus liittyy myös suuhygieniaan: alan käyttää hammaslankaa :D yritän aluks et kerran viikkoon, kattoo mitä tulee :D

Roosa kirjoitti...

joz: Meilläkin tuo lanka viihtyy enemmän kaapissa kuin käytössä, olisi siis hyvä lupaus tännekin ;)

Anna-Maria K kirjoitti...

Itse lupasin ainoastaan olla polttamatta ainuttakaan tupakkaa tänävuonna. Ja koska lupaus on niin suuri, ei muita edes tarvittu :D