maanantai 11. lokakuuta 2010

Syyssuosikkeja

Olen muuttanut blogin ulkoasua noin sataviisikymmentä kertaa viimeisen kolmen päivän aikana enkä vieläkään ole varma toimiiko tämä nykyinen vaihtoehto. Eli älkää ihmetelkö, jos joka kerta tänne saapuessanne teitä odottaa eri taustakuva..
Leikin vähän ajankuluksi Lookletillä (ihan ku ei olisi 100 miljoonaa tärkeämpääkin asiaa tehtävänä) ja loin asuja joissa itse viihtyisin tänä syksynä.

lampimat

Vitsit miten kauniilta lämmin ruskea, leijonankeltainen ja syvä punainen näyttävätkään yhdessä. Tai sitten tummanvihreä ja leijonankeltainen. Oijoi <3 Jotenkin ihana kun mallin tukka on samaa väriä mekon kanssa, meikä tarvii selkeästi oranssin mekon!
isoylaosa
Olen uuden viittatakkini ansiosta innostunut isoista yläosista. Yleensä en tykkää siitä kun vyötärö ei näy, mutta tänä syksynä asiassa on tapahtunut muutos. Isot neuleet ja tiukat farkut on yhdistelmänä aika nam.

samasavy
Yhteen ja samaan väriin pukeutuminen on houkutellut jo jonkun aikaa, mutta vielä en ole uskaltautunut tätä tyyliä kokeilemaan. Punainen voisi olla vähän riskialtis punaisen tukan takia, mutta ehkä sinisen eri sävyt kirkkaasta melkein mustaan? Bonuksena vastavärilaukku.

Iskeekö muihin samat jutut vai ettekö voisi kuvitellakaan näitä päällenne?

5 kommenttia:

June kirjoitti...

Käytän aika harvoin murrettuja värejä, mutta toi ylin kuva silti jotenkin puhuttelee. Siinä on niin paljon syksyistä yliopistolaisfiilistä! Eikä mitään Suomen yo-meininkiä vaan sellaista kunnon brittiläistä, satoja vuosia vanha yliopistorakennus punaisista tiilistä ja isoja vaahteroita ympärillä.. Oih. Lisäksi mulla on juuri tuollainen hattu kuin kuvassa jo valmiiksi :D

Jonna kirjoitti...

Ihana väriyhdistelmä tuossa ensimmäisessä :) Eikä tuo 'sama sävy päästä varpaisiinkaan' näytä yhtään hassummalta!

Maria kirjoitti...

Ihania asuja. Kaikki ei kyllä ihan muyn tyylisiä, mutta voin niin nähdä noi sun päällä!

Minä vaan kirjoitti...

Voisin kuvitella toki päälläni, mikäli vain mulle sopisivat, malleista pidin todella paljon, hankkisin vain toisen värisenä noita. Looklet on hieno paikka, tosin hyvin addiktoiva, välillä tulee käytettyä siellä vähän liikaakin aikaa :)

Roosa kirjoitti...

bubble: Oi isoja vaahteroita <3 Ja opiskelijat istumassa niiden alla opintopiirissä!

Jonna: Pitäisi vaan kerätä rohkeutta tuon kolmosen koittamiseen ;)

Maya: Joka lyyli oma tyyli ;)

Lade Laetitia: Vähän liian koukuttava kyllä, en uskalla mennä sinne ku pari kertaa kuussa etten jäis ihan koukkuu :D