torstai 4. maaliskuuta 2010

Down, down please!

Vielä muutama Marbellapostaus jäljellä, kyllä te kestätte! Viikko sitten keskiviikkona mentiin siis Marbellan lähellä sijaitsevaan eläintarhaan, jonka nimeä en nyt löytänyt vaikka kuinka googletin. Joku sewo se tais olla. Tän postauksen piti ilmestyä jo eilen, mut eipäs ilmestynyt kun siskot ei lähettäny tarpeeks aikasin omia kuviaan, jotka on tietty paljon kivempia ku mun otokset.

Eläintarha sijaitsi jonkin vuoren rinteillä ja siellä tepastellessa tuntu välillä ihan siltä ku olis kävelly viidakossa.


 


Turisteja ei ollut meidän lisäksi paikalla kuin ehkä kourallinen, joten saatiin ihan rauhassa tepastella pitkin pikkukujia. Noissa viimisessä kuvassa näkyvissä majoissa sai vissiin kesäaikaan olla ihan yötäkin maksua vastaan. Kokonaisvaltainen eläintarhaelämys?

Ja joo olihan siellä paljon kivoja eläimiäkin noiden maisemien lisäks. Osa eläimistä oli sellasissa tosi isoissa aitauksissa kun taas jotkut oli laitettu pikkupikkuhäkkeihin. Toi koko tarha näytti kuitenkin olevan vielä hieman rakentamisen alla, joten toivotaan että esim. apinat sais tulevaisuudessa isommat tilat itselleen.
 


(tää oli ihan kauhee superhirviö tälläselle lintupelkoselle ku mä..)




(tää on siskon nappaama otos, mieletön eikös?)
 
Toi koko eläintarha oli siis rakennettu sellasen ylikorkeen vuoren rinteille. Vierailijoita kuskattiin eri puolelle tarhaa sellasella avonaisella rekalla sellaisia pikkupikkuhiekkateitä jotka näytti ihan siltä et ne sortuis ihan just. Hyvä et se rekka ees mahtu niille teille.


Ja hyvä että se ees pysy teillä kun niillä majaili aina vähän väliä joitain tuollaisia kyttyräselkäisiä otuksia.

Mulla ei oo yhtään hyvää kuvaa siitä kuinka korkeella me oikeesti oltiin. Toi koko rekka-ajelukokemus oli pelottavinta mitä mä oon ikinä kokenu. Rekka tärisi ja hytisi ja kulki ihan lähellä tien reunaa, josta pudotus alas olis ollu vähän liian monta sataa metriä. Puristin kaiteita niin lujaa et sormista lähti tunto ja olis onnellisin ihminen koko maailmassa ku päästiin alas.
 

Mikä on pelottavinta mitä muut on kokeneet lomalla tai muuten?

4 kommenttia:

Hepa-Neiti kirjoitti...

Ihania elukoita! :)

mun pelottavin lomakokemus on se kun jäin Thaimaassa hissiin. olen ÄÄÄÄRIMMÄISEN hissikammoinen ihminen ja kokemus oli K-A-M-A-L-A!!

Jasmin kirjoitti...

Voi kun söpöjä eläimiää! :>

*~SL kirjoitti...

Vau mikä paikka!:) en tiennyt että sieltä löytyy eläintarhakin ja hienoa reittiä pitkin sinne mentiin!
pelottavin matkakokemus oli ehdottomasti kaasuräjähdys.

Roosa kirjoitti...

Hepa-Neiti: Varmasti oli, jos ei ennen sitä nii ainaki sen jälkee tääkin tyttö olis ahtaan paikan kammoinen :S

Jasmin: Olihan se hauska nähdä tommosia mihin ei Suomen maisemissa niin usein törmää ;)

*~SL: Ei se ollu hieno, se oli pelottava ja korkealla! :D