sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Tampereella taasen

Heh, kaksi postausta kahdessa viikossa on jo aika lupaava tahti eikös? Mut nyt on taas intoa postailla, saas nähdä onko aikaa taikka energiaa. Mut yritetään.

Olisin postaillu jo keskiviikkona ja eilen mut meidän hiton tietokone ei saanu ladattua mun kuvaamia videoita kamerasta koneelle. Nyt vihdoin pääsin paremmalle koneelle niin saan nää postaukset onnistumaan.

Lauantaina lähdettiin äidin kanssa extempore reissulle Tampereelle! Kohteena hotelli Victoria, Koskikeskus ja Soittoruokala Saha. Matkan varrelle eksyivät myös Steak House, Buldoggi baari sekä monet monet drinksut.


Matkallehan ei voi lähteä ilman jotain todella olennaista. Meille ehdottoman olennaista oli kartta Tampereen keskustasta. Hei, jos hotelli sijaitsee suoran reitin päässä Hämeenkadulta nii tottakai tarvitaan karttaa? Vältettiin paniikki ja osattiin perille. Ja olihan tärkeetä myös porilaismusiikki. Dingo! Toi on vieläpä hei MUN levy..


Hotellista ei ole mitään pahaa sanottavaa. Huone oli loisto ja aamiainen vielä loistompi. Vai saako monessakin hotellissa aamiaiseksi paistaa itse vohveleita?!



Steak Housestakaan ei pahemmin valittamista löydy. Ruoka oli superhalpaa (~10e maksoi mun annos). Chilihärkä oli hieman liian chilistä mut maustevoi oli kultaa! Ruoka oli ällön näköistä, maistu sata kertaa paremmalle ku näytti. Suosittelen kokeilemaan mestaa jos Tampereella ja Koskikeskuksessa liikkuu.



Päätarkoitus Tampereen reissussa oli kuitenkin tämä mesta:


Ja tämän tytön takia:










Käytiin siis Anna Puun keikalla! Tyttö oli ihanan symppis, mielettömän mukavalta vaikuttava tyttö. Jalat maassa- tyyppi ihan ehdottomasti. Biisit kolahti muhun, oon suomipopin/rockin/-minkälie suuri fani. Tässä surkea video, saako siitä edes mitään selvää.. Tosi lyhytkin se on ku oli kameran muistikortti jo ihan täynnä. Laittakaa muuten tietokoneen volyymit pienemmälle, toi tulee aika kovalla toi video.



Haluan ehdottomasti levyn omakseni ja keikalle uudestaankin! Svengaava meno puree muhun. Suosikki-idolisini on tämä artisti kyllä, ei pure Antti Tuiskut eikä Anna Abreut.

Tässä vielä pari muuta Annan biisiä fiilisteltäväksi:





Kukas on teidän suosikki-Idolsinne?

4 kommenttia:

NooranElämää kirjoitti...

No Antsa tietysti! Vihasin sitä siihen asti kunnes kävin Nokussa sen keikalla :D Pikkuveli (öö mitäs se silloin oli 2v?) voitti liput ja sit ei kiinnostanut, joten isosisko pääsi äitin kanssa humppaamaan. Noora <3 Antti Tuisku.

Tosin jos popstars lasketaan mukaan niin Gimmel <3<3<3 Senkin diggaus lähti oikeestaan ihan vittuilusta, mutta voi kurjuus kun ne lopetti :/

Ja jos taas muut popstarssista lähteneet otetaan mukaan niin mikään ei voita PMMP:tä.

Hepa-Neiti kirjoitti...

Oih, Anna on niin ihana!! Tosin livenä en oo valitettavasti päässyt vielä katsomaan mutta levyn ostin ja sitä on tullut kuunneltua paaaaljon! :)

Anonyymi kirjoitti...

hyi tuo steak house on ihan kauhee paikka! Oon kerran käynyt ja se ruoka oli ihan yli pahaa!! En kyllä suosittelisi sitä paikkaan kenellekään vaikka halpa onkin! Mielummin kannattaa säästää rahansa kuin mennä sinne syömään!

Ence BOO kirjoitti...

Koop on mun rakas <3