torstai 8. tammikuuta 2009

Ai kuka riehaantui alelappusista.......?



Noniin, sainpas viimein kaikki aleostokset kuvattua! Aikamoinen kasahan niitä on tosiaan tullut kahmittua mukaan kaupoista, mutta pari kertaa vuodessa naisella on ihan täysi oikeus villiintyä. Ja huomioikaa, että vaan vähän päälle satanen on mennyt, mun mielestä siis todella vähän kun katsoo tavaramäärää.

Korkeavyötäröinen hame: Lindex, ~5e

Lindex alkaa hiljaa mutta varmasti valloittamaan vaatekaappiani. Turun Lindex on ainakin yksi parhaimmista vaatekaupoista missä olen käynyt! Tämä hame oli 70% alennuksessa jostain jo sitä ennen annetusta alennuksesta, eli huippulöytö. PLUS siinä on taskut. Olinpas onnekas kun yksi koko hyllyn vallannut täti ei tykästynytkään tähän vaan jätti ihanuuden ihan vaan mun armoille. Myös kuvan paita on uusi, H&M:n peruspaita kympillä (ei ollut alennuksessa).

Harmaa neulepaita: H&M, 9e

Peruspaita parilla jujulla, näitä tarvitsen vielä lisää ja lisää. Hauska leikkaus ja kauluksen "pitsimäinen" (äärimmäisen huono kuvaus) reuna, tämä tulee ehdottomasti näkymään korkeavyötäröisten hameiden kaverina kerran jos toisenkin.

Housut: H&M, 9e

H&M:ssä oli kyllä tänä(kin) vuonna parhaat alelöydöt. Yhdeksän euron hinnalla varustetut pöksyt olivat -50%, alkuperäinen hinta kymmenen senttiä vajaa parikymppiä. Olisin kyllä luultavasti ottanut nämä housut täysihintaisinakin. Pillit lahkeet ja "silkkimäinen" kangas (oon kyllä hyvä näissä kuvailuissa), näähän on täyden kympin bilehousut! Mut käy myös arkeen, totta kai.

Korkeavyötäröinen hame: H&M, ~8e

Vähän lyhkäsempää mallia oleva kynämäinen korkeavyötäröinen hame, jota äiti ehti jo sanoa "lyhyehköksi". Mitääh, täähän on just oikea hameen mitta tälläiselle pätkälle kuin minä. Melkein hamstrasin näitä hamosia useammassa värissä, mutta en sitten luopunut periaatteesta yksi kutakin (ei koske toppeja eikä peruspaitoja). Harmi ettei tässä ole taskuja.

Ruutusukkikset: H&M, 2e
Kukonaskelsukkikset: Vero Moda, ~7e

Sukkahousufriikkeys senkun jatkuu jatkumistaan, nyt olen siirtynyt värikkäistä yksivärisistä kuvioituihin yksilöihin. Kukonaskelkuviosukkikset ovat just sopivan veikeä mut silti tavallaan klassiset, ruutusukkiksista taas en oikeen tiedä. Halpa hinta kompensoi, mutta onko tuo ruutukuvio sittenkin liian väljä..?

Lumene Natural Code meikkivoide: Anttila, ~8e
Maybelline Lash Expansion vedenkestävä ripsari: Anttila, ~5e

Lumene valokynä/peitevoide: Anttila, ~10e


Pitihän sitä vähän meikkivarastojakin täydentää. Meikkivoide tuli todella tarpeeseen, huomasin meinaan TAAS KERRAN VAIHTEEKSI että myyjä oli valinnut minulle väärän värisen. Hauskaa, olen siis kulkenut koko syksyn naama ihan oranssina.. Ei ehkä kannattaisi meikkailla pimeässä. Tuo on siis se kaikkeista vaalein sävy, jospa nyt olisin ihan normaalin värinen. Valokynäkin on ollut koko syksyn ikuisuusostoksena ja nyt viimein sain hankittua. Testituloksia luvassa myöhemmin.

Ja sitten vielä...tittititidiii!: (ei tosin aleostos mutta sitäkin parempi)

Pillifarkut: Gina Tricot, 40e

Vihdoin ja viimein mulla oli kanttia ostaa THE farkut joista olen haaveillut koko syksyn (niin kauan kuin Gina on Turussa ollut). Olen todella huono tuhlaamaan rahaa farkkuihin, kaikki muut farkkuni ovat alennusmyynneistä ostettuja tuurihankintoja. Nämä farkut olen halunnut vetäistä jalkaani jo monet monet kerrat ja kun vihdoin tein sen, en vaan voinu jättää noita enää ostamatta. Täydellisen pillit, täydellisen väriset. Lahkeet vähän pitkät mut lyhennän ne sit ku meen kotikotiin. Oon aikas onnellinen tyttö.

Tulipas megalomaanisen pitkä postaus, mutta kun halu tämän postauksen tekemiseen on ollut jo monta monta päivää niin sitten sitä tekstiä vaan virtaa. Ja hei kertokaas mulle, onko teidän mielestä jotenkin itserakasta tms. laittaa ostoksien hintoja tänne? Voin kyllä ottaa ne poiskin, sillä en todellakaan yritä esittää että mulla olisi miljoonia varaa tuhlailla. Puolet opintotuesta meni noihin, mutta onneks on kesätyösäästöjä.

Tykkäilittekö aleostoksistani? Entäs epäaleostoksista? :)

22 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Kivoja ostoksia! Noi punaset on tosi kivat! Mäkin haluisin ostaa jotkut muutkin housut välillä kuin farkut..

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja ostoksia! Tuosta hinnan kirjoittamisesta mulla ei ole kertaakaan edes tullut mieleen, että kirjoittaja haluaisi "elvistellä" rahojensa kanssa...Itse en ole tuota edes ajatellut...:D Eli hintoja mukaan vain! :)

Jenna kirjoitti...

Pidä hinnat esille vaan, kiva tietää paljonko vaate on maksanut. :) Jos vaikka itse haluaisi samanlaisen.

Mipa kirjoitti...

Toi lindexin ruutuhame on tosi kiva! Hinnat on aina kiva tietää, varsinkin kun on kiva tavara kyseessä. Ei tarvitse sitten erikseen kysellä :)

Stazzy kirjoitti...

Hmm. Ei mua häiritse hinnat tuotteissa. Häiritsisi ehkä sitten, jos kaikki olisi jotain Chanelia, mutta ns. normituotteissa siihen ei jaksa kiinnittää huomiota.

Itse en laittanut hintoja ale-esittelyihini, jotenkin tuntui että ketään ei kiinnosta :D Saapi kysyä jos joku on utelias.

Pineapple Penguin kirjoitti...

Mun mielestä on kiva kun on hinnat! Tosin tulee vähän kateeks ku oot löytäny noin halvalla ;)
Ihanat GT-farkut!! Kannatti ostaa, eikä ne ees ollut niin kalliit kun farkut vois olla!

Henna kirjoitti...

Enpä olekkaan ikinä tullut ajatelleeksi, että hintojen laitto olisi jotenkin itserakasta. Ja minusta se on vain kiva tietää millä hinnoilla ihmiset tavaraa löytävät :)

Emma kirjoitti...

Hirmu kivoja juttuja oot metsästänyt! Mäki oon kokeillut noita punasia housuja ja muistan tykänneeni niistä, mutta miksen ostanut? En tajua, nyt viimeistään alkoi kaduttaa. :D Myöski noi kukonaskelsukkikset näyttää tosi kivoilta.

Ja totta, kerrankos (okei, mulla oli tänään jo näiden alejen kolmas kerta..tittidii, hups :D) sitä saa vuodessa kunnolla hullaantua ostamisen riemusta.

hyena kirjoitti...

mulle on valitettu siitä, kun ilmoitan jos oon saanu jonku tavaran äidiltä... :D joitain ärsyttää hinnat jne, itteäni ei :) mun mielestä vaan hyvä, että näkee hinnan jos haluaa ite lähteä ettimään samanlaista

Maija Eveliina kirjoitti...

kivoja juttuja ;)

Medeia kirjoitti...

Ihmettelen, miten se voi kenenkään mielestä olla itserakasta, jos laittaa hintoja esille? Pidä hinnat vaan esillä, etenkin aleaikaan on mukava tietää, kuinka halvalla ihmiset ovat vaatteita löytäneet :)

A.K. kirjoitti...

Tosi kivoja ostoksia! :) Musta on kiva kun laitat hintoja esiin, niistä kun näkee millaisia löytöjä toinen on oikeasti tehnyt. :) Täytyy muuten todeta tohon Lumenen valokynään, että se on oikeasti ihan älyttömän hyvää! :) Kävin itsekin tänään Anttilan alesta hamstraamassa sitä oikein varastoon. :)

Anonyymi kirjoitti...

Itse en näe mitään itserakasta pitää hintoja näkyvillä! Itseä ainakin aina kiinnostaa että onko joku tehnyt vaikka todellisia löytöjä hinta-laatu puolella tai muuta sellasta.

Ja oh noi sukkahousut, ihan mahtavat :D

Kaisa kirjoitti...

Tosi kivoja ostoksia! :) Älyttömän hienoja löytöjä! :)

Ja hinnat eivät haittaa ollenkaan, ihan mielenkiintoista aina nähdä miten paljon joku juttu on maksanut, varsinkin halpojen löytöjen hinnat kiinnostaa kun voi sitten ihmetellä miten joku tekeekin niin hienoja löytöjä :D

Ladetsu kirjoitti...

Kivaa että joku on löytänyt noin paljon kivaa alennusmyynneistä.
Noi epäalennus farkut(eli GTn) kyl voittaa kaiken. :)

-SL kirjoitti...

Kivat ostokset löysit

Cinderella kirjoitti...

Hinnat esiin vaan! Kuten aikaisemmatkin kommentoijat olivat mieltä, ne on kiva olla näkyvissä siltä varalta, että himottaisi itsekin hankkia kyseisiä tuotteita.

Ihanan pitkä postaus.

-C

Ocean kirjoitti...

Ihana toi Lindexin hame ja noi kukonaskelsukkikset! <3

Roosa kirjoitti...

Anni: Mä oon taas tosi huono ostaans farkkuja, muita housuja kun saa paljon halvemalla :P

Cocos: No hyvä ettei tullut sitten väärää kuvaa :)

Jenna: Mä haluaisin kans muiden blogeissa tietää hinnat, mut en ikinä jaksa kysellä. Eli pidän tästä lähin ainakin ite esillä.

Mipa: Se onkin mun kakkossuosikki noista, Ginan farkkujen jälkeen ;)

Stazzy: Joo no sitten se ehkä olisi vähän elvistelyä jos ostelisin pelkkiä merkkituotteita :) Mä en taas ehkä jaksais vastailla erikseen joka vaatteen hinnan kohdalla, mun mielestä siis kätevämpää laittaa ne suosiks näkyviin.

Pineapple Penguin: Nyt vaan peukut pystyyn ettei noi farkut levähdä, näin meinaan vähän pahaenteistä unta et näin tulis käymään :S

Tikkari: Loistavaa, mä pelkäsin et ihmiset pitää mua jonain leijana :D

Rubio: Joo siis kyllä munkin on pakko vielä mennä ainakin kerran shoppailemaan viimeisiä alelöytöjä, enhän ole kuin yhden kaupungin valikoimat vasta tutkinut :D

hyena: Joo oon lukenu tosta muistakin blogeista, et anonyymit valittelee ku näinkin "vanha" saa vielä vaatteita äidiltä. Miksei...neljä-viisi kertaa enemmän tienaava äiti saisi muka ostaa tyttärelleen vaatteita? Kyllä mulle ainakin kelpaa :D

Maija: Kiitos, itekin tykkäilen huimasti :)

Madeia: Ei se mun mielestä olekaan, pelkäsin vaan et ihmiset saa musta väärän kuvan. Mut hyvä että tein sitte oikeen päätöksen ;)

A.K.:Kuluukohan toi sitten nopeesti loppuun jos varastoon asti piti hamstrata? Ku ensimmäisen testauskerran jälkeen oon kyllä ihan samaa mieltä kanssas.

emma: Herätti yliopistokavereissa myös hieman hämmästyksen ja naurunsekaisia tunteita nuo sukkikseni ;) Mut rakkautta <3 :D

Kk: Mä tuun aina kateelliseksi kaikkien kirppislöydöistä, esim. Nomppakin tekee ihan järkyttävän upeita löytöjä aina :)

Emmanuelle: Joo tänä vuonna on käynyt vielä parempi löytötuuri kuin viime vuonna. Tosin SE pikkumusta on edelleen löytämättä..

*~SL: Oi kiitos, kivaa kun muutkin on tuota mieltä :)

Cinderella: Alan pikkuhiljaa palamaan blogiruotuun ja julkaisemaan kunnon postauksia, kirjoitushimo on liian suurta :D

Ocean: Tosin eivät luultavasti yhdessä ;) Näin meinaan unta kuinka kokeilin niitä yhdessä mut ei sitten oikeen toiminu :D

Laura kirjoitti...

tämä nyt ei kyllä liity mitenkään aleshoppailuun. mutta sain nyt toimimaan tuon kellonaika jutun. kiitos sinun ! =)

vippe kirjoitti...

Kivoja ostoksia! :)
Noista hinnoista sen verran, etten minä ainakaan ajattele sinun niillä leveilevän tai muuta. Ei ne hinnat siis häiritse, mutta toisaalta en koe suurta menetystäkään jos niitä hintoja ei ilmoiteta.

Roosa kirjoitti...

Laura: Ole hyvä vaan, oli ilo auttaa :)

vippe: Oukkei, kivaa ettei häiritse! ;)