torstai 18. syyskuuta 2008

Jääkarhuilmastoinnin kiroamista

Miksi,miksimiksimiksi luentosalien ilmastoinnin pitää olla suunniteltu jääkarhuille ja eskimoille! Koita siinä nyt sitten keskittyä kun joko
a) paleltaa niin että hiuksista kasvaa jääpuikkoja tai
b) luulee tulleensa teleportatuksi aavikolle (selitys tuossa myöhemmin).

En siis osaa ollenkaan pukeutua HYVIN noille luennoille, aina on joko liian kylmä tai kuuma. Jos uutisissa sanotaan että pihalla on viisi (!!) astetta lämmintä niin pakkohan sitä on laittaa päälle neule+kolmet sukkikset (jep..)+kaulahuivi+pipo+hanskat.

Pipo&kaulahuivi: H&M

Tuollainen lämmityskerros yhdistettynä koulumatkan liian moniin ylämäkiin ja tyhjään pyöränkumiin on tietenkin tuhoon tuomittu yhtälö. Matkalla on ihan sopivan lämmin, mutta heti kun pysähtyy koulun pihaan niin hikirauhaset alkavatkin yhtäkkiä toimia.

Siinä sitten kauniisti puuskuttaessa riisun puolet vaatteistani pois ennen luentosaliin pääsemistä etten vain kuolisi ylikuumenemiseen. Seuraavat kymmenen minuuttia menevät ihan lepposasti, on sopiva olla ja luentoon pystyy kunnolla keskittymään.

Juomapullo: Intersport

Mutta sitten se ilmastointi! Ihan kuin jäätävä tuuli puhaltaisi pitkin luentosalia, pakko pistää kaikki neuleet ja takit takaisin päälle etteivät hampaat kalisisi niin kuuluvasti. Yksi tyttö oli tuossa pari päivää sitten raahannut viltin mukaansa, heitti sitten sen olkapäilleen ja nautti lämmöstä loppuluennon.

Seuraava luento on tietenkin eri paikassa kuin edellinen, joten tuo sama rutiini toistuu päivän aikana ainakin kolme kertaa kun pitää polkea toiseen päähän kaupunkia (okei kymmenen minuutin pyöräilymatkan säteellä kaikki paikat, mutta silti!).

Olisiko jollain vinkkejä miten tästä maailman ärsyttävimmästä asiasta selviäsi edes hieman järkevämmin?


Ruutumekko: Kirppis
Neule: H&M

Vyö: Seppälä

Sukkikset: Seppälä

Kengät: Kirppis


Tässä siis asu joka tuotti tänään päänvaivaa. Minulle lisähaasteen pukeutumisessa luentosopivasti tuo se, että minähän en pukeudu collareihin ja huppareihin taikka muihin mukavuusvaatteisiin. En vain viihdy sellaisissa julkisilla paikoilla. Ainiin ja toki tuossa asun päällä oli pihalla vielä nahkatakki.

Olin tänään muuten ensimmäistä kertaa lukusalissa pänttäämässä/tekemässä muistiinpanoja ja ai että miten tunsinkaan itseni yliopisto-opiskelijaksi, oikeastaan ensimmäistä kertaa. Täytynee harrastaa tuota useamminkin, sain paljon enemmän aikaiseksi kuin kotona puolessatoista tunnissa. Hihi, olen opiskelija!

7 kommenttia:

anna-elina kirjoitti...

ihana asu! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana on asu. Lohdutukseksi voin sanoa ettet ole ongelmasi kanssa yksin, minä kärsin parhaillaan samasta hikoilu-palelu-ongelmasta lukiossani!:/

Anzku kirjoitti...

Mullakin on aina koulussa kylmä, vakiohomma ilmeisesti joka koulussa :P

May kirjoitti...

Kylmä luento/lukusali on kyllä vihoviimeinen juttu. Suosittelen kerrospukeutumista, vaikka onhan se ärsyttävää vaihdella ja kannella niitä ylimääräisiä kuteita mukanaan. Toinen vinkki: jättijättisuuri täysvillainen hartiahuivi ja pitkävartiset ranteenlämmittimet.

Ladetsu kirjoitti...

Kylmä luentosali taitaa olla kirjattu yliopistojen sääntöihin tai jotain. XD

Itse en kylmästä ny hirveemmin häiriintyny mutta kaverini otti aina huivinsa ja kietoi sen ympärilleen. Tai takkinsa. Samaa keinoa käytin kesällä töissä eli tälläinen iso neliöhuivi, taita se kolmioksi ja kiedo hartioille. Lämmittää just sopivasti. :)

pina kirjoitti...

Mukavannäköinen asu sinulla !

Peippo kirjoitti...

Mulla on välillä sama ongelma. Katson mittarista, että "jahas, ulkona onkin vaan 7 astetta lämmintä" ja kerrospukeudun. Sitten lähden kävelemään kouluun 3 km:n matkan pitkin mäkiä ja kukkuloita. Koulun pihalla hiki valuu pitkin naamaa ja olo on ah-niin-hehkeä.

Mäkään en osaa pukeutua collareihin. Joillekin ne sopii, mutta musta tuntuisi lähinnä naurettavalta. :D