perjantai 18. heinäkuuta 2008

Welcome to Ikea!

Tänään oli Ikea-päivä. Itsepiirretyn kartan kanssa lähdettiin Tanelin kanssa seikkailumielellä kohti Raisiota ja ihme kyllä löydettiin Ikea ilman yhtäkään U-käännöstä (mitä yleensä teen useammankin kappaleen per reissu)! Valikoimiin olin kyllä hieman pettynyt, ehkä odotukseni olivat liian korkealla.

Tällaisia löytöjä tehtiin:
Suht futuristinen tiskiharja. Jep,se on kiinni kaapin ovessa imukupilla.

Pizzaleikkuri, jonka värin valitsi Taneli. On muuten hassua, että vielä vuodenkin omillaan asumisen jälkeen huomaa vähintään kerran kuukaudessa jotain kaapeista puuttuvan.



WC/kylpyhuone on viime aikoina saanut oranssia pintaansa. Ikeasta pyyheet ja matto, purkit Sokoksesta. Peilin oikeassa reunassa oleva purkkiarmeijani valtaa pian koko hyllyn.


Aivan ihana (ja HALPA,17e) lamppu eteiseen. Kyllä, ollaan asuttu täällä vuosi ja vasta nyt ostettiin lamppu eteiseen.


Ei muuten ollut posti tuonut mitään mukavaa, ainoastaan laskuja ja tiedon etten päässyt sosionomiksi AMK:uun. Kouluun pääsemättömyys ei tosin haittaa ollenkaan, minua odottaa paljon parempi (=olen onnellisempi omalla allalla kuin varavaihtoehdossa) tulevaisuus logopedian opiskelijana yliopistossa. Enää vähän päälle kuukausi niin alkaa tännekin tulemaan juttua villistä opiskelijaelämästä.

Tanelilla enää TJ (tänään jäljellä) 168. Iloitsen vähästä.

3 kommenttia:

Poff kirjoitti...

Niinpä, ihan totta. :) Kuitenkin jo odotin koulua, koska oon kirjotusten jälkeen ollu vaan kotona ku en saanut kesätöitäkään. Muttamutta, oikeassa olet. :)

MouMou kirjoitti...

Minä olen ihan koukussa noihin Ikean tiskiharjoihin!:D En suostu enää käyttämään muita.;)

Camilla kirjoitti...

Onpas ihanan pirtsakka kesäinen kylppäri! =)