keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Testissä: Klippoteket

 

Uskoisin että jokainen otsatukan omistava naisihminen osaa samaistua tilanteeseen, joka minulla oli muutama aamu sitten. Ja joka oikeastaan on päällä useimpina arkiaamuina.. Eli siis illalla nukkumaan mennessä otsatukka on täydellisen hyvin, ei ongelmia. Mutta sitten aamulla peilistä takaisin katsoo suikeronaama, joka näyttää siltä ettei olisi käynyt suihkussa viikkoon.

 

IMG_2534

 

Ei hyvä. Vaikka kuinka harjaisi ja laittaisi lakkaa niin haivenet eivät vain mene sinne minne niiden kuuluisi. Aivan liian monen edellisen kaltaisen aamun jälkeen päätin vihdoin ja viimein raahautua sinne Sokoksen puteliosastolle ja ostaa kokeiluuni mahdollisen pelastajan. Ja minkäs muunkaan minä sitten ostin kuin monen muunkin bloggaajan hehkuttaman Klippotekin kuivashampoon.

 

IMG_2621

 

Ensimmäisten testailujen jälkeen voin sanoa, että ihmeidentekijä tämä aine kyllä on. Tukasta tulee kuin taikatempun jäljiltä puhtaan näköinen ja tuntuinen sekä ennen kaikkea helposti muotoiltava ja hyvin asettuva. Se antaa tukkaan rakennetta ja hiukset tuntuvat heti runsaammilta ja tuuheammilta. Lisäksi ainakaan mun tukkaan tuo aine ei näkyvästi jää vaikka se onkin vaaleaa väritykseltään.

 

IMG_2538

 

En ole kuitenkaan varma osaanko käyttää tuota tuotetta ihan oikein. Kuuluuko tuota siis suihkauttaa kaukana tukasta vai ihan tukan juureen? Lisäksi purkista tulee suihketta ulos sen suuruisella paineella, ettei tuo pullo kyllä montaa viikkoa kestä. Tuntuu että käsi lennähtää taaemmas ihan vain sen suihkun voimasta. Lisäksi toi haisee oikeasti aika etovalta, sellaiselle imelälle ällötykselle. Plussana siis kaunis tukka, miinuksena vanhalta hillolta haiseminen.

Osaatteko te kertoa muita toimivia kuivashampoita kuin tuo Klippotek? Tigit on hiukan liian hintava tähän talouteen. Ja kuuluuko tuolta oikeasti tulla suihketta ulos ihan järkyttävällä paineella?


Edit://Hienosti kirjotin sitten tuotteen nimen väärin koko postaukseen :D Kyseessä siis tietysti Klippoteket.. Syytän liian vähäistä laskiaspullien määrää.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ostolakossa -blogissa kehuttiin Four Reasons -merkkistä kuivashampoota/hiuspuuteria. Omakohtaista kokemusta ei ole kuin kyseisen merkin shampoista ja niihin kyllä olen ollut tyytyväinen. Seuraavaksi on hiuspuuterin vuoro :)

http://ostolakossa.blogspot.com/2011/02/talla-hetkella-taydellisin.html

-Tiina

Ence BOO kirjoitti...

Minkä hintaista tuo vanha hillo on? Otsatukan omistajana tunnen ongelman ja tarvitsisin myös helpotusta.

joz kirjoitti...

toi on musta paras kuivashampoo hinta-laatusuhteelta :)

mä suihkutan sitä sillee et nostan tukkaa suoraan ylös ja suihkin sinne alle tyveen aika läheltä (tulee tuuheutta) ja sit vielä sillee normaalisti vähän kauempaa(tähdäten kuitenki siihen tyveen eikä latvoihin), ja harjaan pois. ei se musta ihan hirveellä paineella tule... mut ehkä oon vaa tottunu :D

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä munkin mielestä tulee paljon isommalla paineella ku vaikka Tigistä, mutta minusta pullo on silti aika riittoisa. Ja sitä painetta oli pullossa vielä jäljellä, kun kaikki tökötti oli tullut ulos. Alle vitosen hintaan ehdottoman kannattava. Tosin, Tigi haisee paremmalta (miedommalta), eikä pistä yskimään niin kovasti jos sattuu vahingossa hengittämään. Osta itelles joskus testiin, jos käytät vaan otsatukkaan, niin Tigi on kyllä todella riittoisaa.

Roosa kirjoitti...

Anonyymi: Täytyykin vilkaista, kiitos!

Ence: Alle vitosen tuo oli, eli oikeasti tosi halpa :)

joz: Pitänee koittaa tota sun tyvisuihkutustaktiikkaa, ehkä sillä tavalla tuota tulisi suihkittua vähemmän kerralla :)

Anonyymi: Ehkä voisin kerran hellittää kukkaron nyörejä, kun tosiaan käytän vain otsatukkaan :)

Jenni kirjoitti...

ostin itse kokeilumielessä biozellin (siis se sama merkki johon liitetään kaikki ensimmäiset hiusgeelikokeilut!!) kuivashampoota, kun joku joskus suositteli. oon käyttänyt myös tigiä, enkä rehellisesti sanoen huomannut niiden kahden välillä eroa muussa kuin ehkä vähän tuoksussa. oli tosi edullinen myös, kannattaa kokeilla. :) tosin siitä tuoksusta en mene takuuseen, se on niin makuasia.