Joskus ammoisina teinivuosina isovanhemmiltani lahjaksi saatu nahkaremminen kello on pysähtynyt. Taisi pysähtyä jo aikaa sitten. En ole kuitenkaan koskaan käyttänyt kelloa sen varsinaisen käyttötarkoituksen vuoksi vaan ihan vain pelkästään esteettisistä syistä.
En oikeastaan taida edes haluta vaihtaa kellon pattereita. Voisin sen sijaan keskittää energiani siihen, että kelloa tiiviisti tuijottamalla pääsen teleporttautumaan siihen hetkeen jolloin se pysähtyi. Ja koska en oikeasti tiedä koska tämä tapahtui niin voin kuvitella.
Jos siis oikein kovasti toivon, voi kello siirtää minut sunnuntai aamupäivään. Olen nukkunut liian pitkään. Nautin juuri aamiaissmoothiesta sekä viikonlopun Turun Sanomista. Upottaudun niin syvälle aamutakkiin, etten tiedä voinko möyriä sen sisuksista enää pois. Tiedän, ettei koko päivänä tarvitse mennä yhtään mihinkään, mutta jos haluan voin mennä minne vain. Vaikka juustokakulle. Jep, ehdottomasti juustokakulle.
Aina tämän kaltaisina liian tavallisina ja liian väsyttävinä arkipäivinä oikeasti tarvitsisin tuollaisen kellon. Sitä odotellessa voin vain tyytyä olemaan tyytyväinen siihen, että selvisin hengissä ruotsin keskusteluryhmästä. Kohta on jo oikeasti sunnuntai aamupäivä. Ihan kohta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti