En ole vieläkään oikein päässyt siitä nolouden tunteesta, mikä iskee kun pyytää muita kuvaamaan itseään julkisella paikalla. Tuntuu että “kaikki kattoo” ja homma pitää saada nopeasti purkkiin. Eilen päätin kuitenkin karaista itseäni oikein kunnolla ja kuvauttaa sekä sisä- että ulkovaatteet kaverin avustuksella.
Olen aina niin ihanan vaivaantunut näissä muiden ottamissa kuvissa. Oltiin eilen “luennolla” tuollaisessa mielettömän hienosti sisustetussa toimistossa, jossa oli koko seinän leveydeltä isoja ikkunoita. Päätin sitten “luennon” jälkeen pyytää, josko saisin käyttää toimiston upeita ikkunoita kuvani taustana. Hienon kuvan kyllä sain, mutta pokkaa se vaati. Tämän kuvan ottaminen oli ihan hc-karaistumista, sillä kuvaajan lisäksi poseerailuani seurasi kaksi muutakin ihmistä. Ei paineita.
Ulkokuvan nappaaminen oli jo vähän miellyttävämpää kun ei ollut montaa ihmistä toimitusta seuraamassa. Ehkä tuohon touhuun pikkuhiljaa tottuu. Tästä nolouden poistuminen ja vaatteiden kuvauttaminen toivottavasti lähtee, ehkä seuraavaksi kehtaan kuvauttaa vaatteeni jopa yliopistolla?
Ps. Miksi suomalaiset pukeutuvat niin paljon mustaan? Kunnioitan jokaisen tyyliä ja valintoja, mutta kun 90% katukuvasta on mustaa on maisema aika masentava.Tunnen oloni vähän kapinalliseksi sini-pinkki-valkoyhdistelmässä.
2 kommenttia:
Jep, olen ihan samaa mieltä itsensä valokuvaamisesta/-kuvauttamisesta :P
Hävettää ylipäätään liikkua missään kameran kanssa jos tarkoituksena on ottaa itsestään kuva... Kaikilla kun ei ole olemassa hovikuvaajaa :)
Onneksi esim. tämä Helsinki on niin iso paikka, että kaiken bloggaustouhun oheistoimintaan ollaan jo totuttu x)
SP: Pitää aina löytää joku syrjäisä sivukatu missä ei varmastikaan liiku ketään ulkopuolisia :D
Lähetä kommentti