maanantai 28. helmikuuta 2011

Kulttuuria Turussa

 

Olin koko viime viikon hiihtoloman hyvin kultturelli. Kyllä se, että Turussa pidetään meteliä tänä vuonna kaikista kulttuurihappeningeista, on saanut ainakin mun menojalan vipattamaan kohti teattereita, esityksiä, näytellyitä sun muita. Ennen tätä vuotta kävin oikeastaan vain leffassa ja silloin tällöin äidin pakottamana taidenäyttelyissä. Nykyään oikeasti nautin kulttuuritapahtumista. Viime viikon perusteella voisinkin suositella..

 

Tuli on irti! –näyttelyä

tuli_on_irti_3

Tätä suosittelisin etenkin sellaisille porukoille, joissa mukaan pääsevät ala-asteikäiset lapset. Pikkuihmiset ovat todennäköisesti tohkeissaan tulenteosta, veden ampumisesta sekä palohaalareihin pukeutumisesta. Isommille näyttelyssä taas oli katsottavaa etenkin Turun pienoismallin polttamisessa. Kyllä näyttely hintansa (opiskelijalle 8e) arvoinen on, mutta olisin kyllä toivonut enemmän juuri aikuisille tarkoitettuja osioita.

 

Pilkkopimeää galleriaa

pilkkopimeaalogo_0

Kuvittele, miltä tuntuu seisoa ja kulkea täysin pimeässä tilassa silmät apposen auki näkemättä yhtään mitään? Ensin alkaa pyörryttää, sitten sitä alkaa kuvitella huoneeseen erilaisia korkeuksia, alamäkiä, esteitä. Pilkkopimeää galleriassa taideteoksia kosketellaan, kuunnellaan, haistellaan ja maistellaan täysin sokkona. Koko kehonsa tiedostaa paremmin puolen tunnin esittelyn jälkeen ja tuntuu kuin keho toimisi voimakkaammin. Suosittelen galleriaa ehdottomasti elämyshakuisille ja uteliaille. Vielä näytti olevan muutamia paikkoja vapaana. Galleria on täysin ilmainen.

 

TLKS:n Speksiä Kanuuna

speksi

 

Tämän vuotiseen Speksiin on Turussa ainakin liput loppuunmyytyjä, mutta suosittelen ihan ensi vuotta varten olemaan varuillaan lippujen kanssa. TLKS:n Speksissä näyttelijät, soittajat ja esiintyjät tarjoavat merirosvoteemaisen esityksen, johon katsojien on mahdollista vaikuttaa huutamalla yleisöstä “Omstart!”. Tällöin edellinen kohtaus esitetään uusin toisella tavalla. Suosittelen etenkin opiskelijoille sekä niille uskallikoille, jotka uskaltavat huudella ohjeita näyttelijöille.


Yleisesti ottaen voisin siis oikeasti suositella kulttuurielämyksiä kaikille. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin, sillä jopa minä (entinen kulttuurinkarttaja) olen löytänyt monia mahtavia juttuja kulttuurin saralta.

 

Mitäs, onko joku käynyt edellä luettelemissani esityksissä? Tai olisiko teillä suositella mulle jotain uusia kultturelleja juttuja kokeiltavaksi?

4 kommenttia:

Neiti S. kirjoitti...

Kuulostaapa mielenkiintoiselta! Miksei Joensuusta löydy vastaavia? Etenkin tuo Pilkkopimeä-näyttely voisi olla erikoinen kokemus. Alkoiko siellä yhtään pelottaa?

Riikka kirjoitti...

Mä oon vaikka kuinka kauan halunnut Logomoon käymään, ainakin se Alice in Wonderland on sellanen jonka haluaisin nähdä!

Toi pilkkopimeä kuulostaa aika mielenkiintoiselta :)

Roosa kirjoitti...

Neiti S.: Ei oikeastaan pelottaa, mutta alussa vähän ahdisti kun tuntui olevan niin totaalisen yksin. Mut sitte tajus ettei sitä ihmisistä olla erossa vaan muusta ympäristöstä :)

Riikka: Ainii toi Alice in Wonderland juttu tosiaan, pitää kyllä käydä tosiaan katsomassa! Olin jo ihan unohtanut et Logomolla on muitakin kuin tuo Tuli on irti :D

Jenna kirjoitti...

Mä en oo ehtinyt vielä minnekään, tylsää! Onneksi vielä ehtii:)