sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Snakes, snakes, snakes on the plain?

Aloitetaanpas matkakertomus kätevästi viikon takaisesta, sunnuntaista. Lähdettiin matkaan lauantai-sunnuntai-välisenä yönä, pakkasta varmaan sata astetta ja juttujen taso väsymyksen vuoksi otsikon tyylistä. Otsikko pitää siis lukea "sex on the beach"-biisin kertosäkeen mukaan :D Julkaisen kaikki kuvat tollee vähän pienempinä, niitä kun tulee aika paljon per postaus.




Lento oli "vaan" tunnin myöhässä, mut eipä tuo miltään tuntunut sen neljän tunnin lentokentällä hengailun jälkeen. Malagasta mentiin bussilla Marbellaan ja kirjauduttiin hotelliin (Sultan Club) sisään.
 

Parvekenäkymätkin oli hiukkasen erilaiset verrattuna Suomen ällömöllölumituiskuun:
 


Meidän huoneesta näki siis suoraan merelle, ei paha. Ja koska sää oli aivan mieletön päätettiin lähteä suoriksi rannalle vähän tutustumaan lähialueeseen.





Vitsit miten hassuilta ja oudoilta noi palmut näyttikään tollon ekana päivänä ku ei ollu sellasia ikinä ennen nähnyt. Ilmasto tuntui Suomen alkukesältä ja ilman sukkahousuja pärjäsi vallan mainiosti. Hombreja oli joka paikassa ja hiekka kutitti varpaiden välejä.

Rantabulevardilla eksyttiin reissun ensimmäisille drinksuille, lasissa omenamehua ja vodkaa (meni tarjoilijalta vähän ohi mun vodka and grabejuice-pyyntöni :D).


Ilta hengailtiin sitten hotellihuoneessa tulevaa viikkoa suunnitellen. Ja ehkä vietin myös ihan vähän aikaa vaahtokylvyssä Torey Haydenin uusimman kirjan parissa..

Siinä siis Marbellamatkan osa 1/5. Tulossa on vielä postausta mm. ostospäivästä, vanhasta kaupungista, eläintarhasta ja maailman ihanimmasta juustokakusta.

Onko lukijoissa Espanjassa (kenties Marbellassa) käyneitä ja maahan/kaupunkiin ihastuneita?

7 kommenttia:

June kirjoitti...

Mä oon joskus öö.. syksyllä 2001 ollut sillosen poikkiksen kanssa Torremolinoksessa, tehtiin kyllä päiväretket niin Marbellaan kuin Gibraltarillekin :) Oltiin tosiaan marraskuussa, jolloin biitsikeleistä ei ollut tietoakaan, mutta kierreltiin kaupungeissa ja syötiin hyvin. Join tuolloin ensimmäisen ja viimesen Bloody Maryni - viimenen siksi, että se tuli tosi kivasti ylös loppuillasta :D

Ei sillain ollut mikään lempparimatkakohteeni, mutta en oo muualla Espanjassa käynyt. Pitäisi tehdä retki esim. Madridiin ja Barcelonaan joskus :)

Josephine kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Josephine kirjoitti...

Marbellassa ei käyty, mutta Malagassa viihdyin viime kesänä 2 viikkoa! Oli kyllä aika superkivaa ja kotiin lähdin n. 5 astetta ruskeampana ;D

Hepa-Neiti kirjoitti...

Mä oon käyny vaan kanarian saarilla.. mut missä vaan missä aurinko paistaa ja on loma, ei voi olla nauttimatta olostaan! :)

Jenna kirjoitti...

Ihania matkakuvia:) Haluisin itsekin jonnekin lämpimään!

Hannatic kirjoitti...

marbella on ihana vaikka onkin semmonen turistirysä. se dali-katu ja maailman paras intialainen siinä rantabulevardilla... mmmm...

Roosa kirjoitti...

bubble: Mä join kans elämäni ensimmäisen ja viimeisen sangrian, hyi hitto mitä moskaa :D

Josse: Oi olis ollu ihanaa jäädä tonne vielä toiseks viikoks, ei oikeen tää arkeen paluu houkuttele..

Hepa-Neiti: Toi on totta, kyllä mä viihdyn Suomessakin kunhan on lomaa ja 25 astetta lämmintä ;)

Jenna: Onko Ateenassa tähän aikaan vuodesta kylmä? Ettekös te oo molemmat lähdössä sinne? :)

hanska: Me ei törmätty matkan aikana ku yhteen suomalaiseen, yhden ravintolan omistajaan :D Oli aika hauska ku se alko yhtäkkiä höpiseen et "ootteko Suomesta?" :) Mut joo kyllä siellä varmasti ainakin kesällä turisteja pyörii joka paikassa.