maanantai 8. helmikuuta 2010

Mitä jos musta ei kuulukkaan mitään?

Varoitan, tänään ei ollut hyvä päivä kuvailla vaatteita. Tukka oli ku leijonalla ja poseerausasennot liian omituisia. Mut kerrankos sitä. Laitan asukuvat tonne tekstin väliin, ettei tuu putkeen liian pitkää pätkää luettavaa.

Tajusin jo pari sekuntia sen jälkeen kun julkaisin viime kertaisen postauksen että hitto, eihän tossa ollu nyt  mitään järkeä. Postauksessa ei ollut ideaa, ei punaista lankaa ja se oli ikään kuin väkisin väännetty. Mulla ei ollut inspiraatiota sen tekemiseen eikä oikeastaan mitään asiakaan mitä olisin halunnut postata. Ja silti painoin julkaisunappulaa. Miksi?


Mulla ei ikinä ennen oo ollu mitään sellaista, et olis pakko postailla koska edellisestä kerrasta on kulunut "liian kauan" aikaa. Nyt viikonloppuna oli. Mä en kuitenkaan tehnyt koko viikonloppuna mitään muuta kuin hengasin kotona verkkareissa ei mulla ollut mitään mistä olisin postauksen tehnyt. Ja päädyin silti kirjottamaan kaikkea turhaa ja typerää. Ehkä mulla on jostain syöpynyt alitajuntaan se, että yli kolmea päivää et voi olla postailematta vaikka kukaan ei multa tällaista tahtia ole vaatinut. Ja nyt päätin että mähän en aio alitajuntaani kuunnella.

Hame: Kirppis
Paita: H&M
Vyö: Jim&Jill
Helmet: Kirppis
Nahkaleggarit: JC
Kengät: Skanssi?

Lupaan tästä edespäin, että en aio postailla edellisen postauksen kaltaisia turhia juttuja, joissa ei oikeastaan ole mitään sanomaa eikä ideaa. Ellei minulla ole inspiraatiota eikä asioita, joita haluaisin täällä blogin puolella jakaa, niin pysyn sitten suosiolla poissa ja palaan parempana aikana parempien juttujen kera. Ja kyllä mulla yleensä onkin sanottavaa vähintään muutaman päivän välein, eli turhaa stressata itseään aiheetta. Mä ainakin haluaisin mieluummin lukea sellaista blogia, josta huokuu bloggaajan halu jakaa asioita lukijoiden kanssa kuin sellaista, jossa joka päivä ilmestyy tyhjänpäiväistä löpinää.


Mitä mieltä: paljon pikkupostauksia vai vähemmän kunnon postauksia?

Ps. Pakko laittaa toi viimeinen kuva kun sain niin kivan (keltaisen) kuvan meikistä jota sudin naamalleni 90% meikkauskerroista. Pitäis ehkä keksiä uusia ideoita..

7 kommenttia:

Mira kirjoitti...

Musta toi sun alempikin postaus oli kiva, eikä mun mielestä postausten aina tarvi olla niin täydellisiä eli tykkään ihan tuommosista "turhuuksistakin". :) Mutta ihan miten itse tykkäät tehdä, niin kyllä tuun silti tänne lukemaan.

Bemary kirjoitti...

Komppaan mirellaa. Ei se välttämättä lukijoille asti välity, ettei blogaaja oo ollut kirjotustuulella. Ei se välittyny tosta edellisestäkään jutusta.:)

Mut siinä oot oikeassa, että väkisin ei kannata kirjotella. Blogauksen kuuluu olla hauska harrastus eikä velvoite, ja jos se alkaa tuntua ahdistavalta touhulta, kannattaa pitää taukoa. Mäkin pidin viime vuonna useammankin tauon ja aina ne auttoivat palauttamaan kirjottelufiiliksen. Ei siitä kannata huonoa omatuntoa tuntea, jos ei oo oo luovalla tuulella. Tän homman on tarkoitus olla hauskaa!:)

Roosa kirjoitti...

mirella: Pikkupostauksen on munkin mielestä kyl kivoja, kunhan niissä on joku idea :) Tossa eilisessä ei ollu, keksin sen vaan päästäni et saisin jotain postattavaa :P

Bemary: Ahdistuksen puolelle ei missään nimessä olla vielä menty eikä onneks sen takia tarvii taukoa pitää. Mut ton sun viimisen loistavan lauseen takia haluun tehdä tätä niinku musta on hauskaa, eli kunnolla :)

Jenna kirjoitti...

Ihan totta, että välillä tulee sellainen olo, että on pakko kirjoittaa nyt edes jotain, kun edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo muutama päivä. Mun mielestä sellasia nopeita pikkupostauksiakin on silti kiva lukea (tai katsoa), ei aina tarvitse olla mitään varsinaista asiaa. :)

June kirjoitti...

Bemu vei sanat suustani, joten turha mun löpistä enempää ;)

Paitsi että tykkään asusta, jotenkin tosi tasapainoinen! Ehkä röyhelöt olkapäissä tekee sen. Ja värikäs vyö muuten hillityssä väriskaalassa. Hmm. Me likes anyway :)

K kirjoitti...

Heippa! Noiden kuvien perusteella hiusvärisi on aikalailla juuri sellainen, jonkalaista haikailen itsellenikin. Viitsisitköhän kenties paljastaa, että millä väreillä olet saanut sen tuollaiseksi? Vai onko kampaajan aikaansaannos?

Ja esittämääsi kysymykseen: minua ei ainakaan haittaa, jos blogiin ilmestyy usein lyhyitä tekstejä, jos kirjoittajasta itsestään tuntuu, että sellainen julkaisutapa sopii hänelle paremmin. Tai toisaalta pidemmät postaukset harvemmin ovat myös ihan ookoo.

Roosa kirjoitti...

Jenna: Mä tykkään että pikkupostauksissakin on jokin pointti, jokin juttu jonka oon oikeesti halunnu jakaa täällä :) Mut joo oot kyllä oikeessa siinä et kyllä mäkin tykkään ainakin muiden blogeissa niistä pikkujutuista jos niistä välittyy et ne on tehty ajatuksella :)

bubble: Kiitos! :) Tota röyhelöpaitaa tulee käytettyä jotenkin ihan liian harvoin, se unohtuu sinne muiden kivojen juttujen alle..

Kapa: Käytän Loreal Parisin Préférence Féria sarjan sävyä 7.40, voimakas kupari :) Ensin vedin pari vaalennusta tummaan tukkaani ja sit tätä päälle.