sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Kaksi kaunista

Täällä taas! Palattiin Tanelin kanssa eilen Naantalin kylpylästä ja olo oli monen tunnin poreammeilun ja hieronnan jäljiltä niin raukean uupunut että makasin vaan sohvalla melkein koko lauantain. Vuosipäiviä pitäisi kyllä olla useampi vuodessa, mä ansaitsen/tarvitsen kokovartalohieronnan vähintään kerran kuussa!

Syy, miksi makoilin ainostaan MELKEIN koko lauantain oli pikku shoppailukierros, joka toistui vielä tänään sunnuntaina uudemman kerran. Olen siis kahden viimeisen päivän aikana (oikeastaan 24 tunnin sisällä) ostanut kaksi paria kenkiä. Kaksi paria, joita molempia oikeasti (...) tarvitsin ja joiden ostamisesta olen puhunut jo useamman kuukauden ellen sitten lähemmäs vuotta.

Ensimmäinen pari hyppäsi syliin Kop Kolmion H&M:ssä.

Korkkarit: H&M, ~16e (19,90)

Mites mä olisin voinut vastustaa, kun näin pikkuisella hinnalla saa kengät jotka tulee varmasti toimimaan kymmenien asukokonaisuuksien pelastajana ja sydämenä tulevana kesänä? En mitenkään. Punaiset peruskorot pitää olla, varsinkin jos omistaa samanlaiset jo vihreinä, keltaisina, pinkkeinä ja sinivioletteina.. Seuraavaksi sitten siniset! Mut noi punaiset tulee oleen rakkautta punaisen huulipunan kaverina.

Toisen kenkälöydön tein tänään Hansan Mekkasta (Mekasta?) jossa oli kaikki kengät 50% alennuksessa.

Nilkkurit: Mekka, 29,90e

Mulla ei oikeesti oo ollu mustia nahkaisia perusnilkkureita enkä käsitä miten oon tähän asti pärjänny ilman. Noitahan voi käyttää ihan kaikkien juttujen kanssa! Tykkään eritoten tuosta hauskasta rypytyksestä, joka tukee kengän ihanan tukevasti jalkaan kiinni. Peruskengät jujulla oli mun mottona ku lähdin tänään kauppoja kiertämään ja näissähän toteutuu molemmat. Kyllä näiden kanssa kelpaa aloitella kevättä.

Mitäs, iskeekö muihin? :)

12 kommenttia:

Pamela kirjoitti...

Vitsi ihanat kengät molemmat!
Punaset korkkarit on just must, ja käy tosi monen asun kanssa, arkeen ja juhlaan! Varmasti myös aivan mukavat jalassa, ei mitkään tappokorot.
Nilkkurit on ihanan tyttömäiset, mutta tyylikkäät :)
ihania löytöjä!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat nuo punaiset! Ja tosiaan semmoista melkein-käveltävää mallia oleva korkokin. Haluaaaaan...

Ravenwaves kirjoitti...

Nuo punaiset korkkarit on aivan syötävän ihanat!

Hepa-Neiti kirjoitti...

Hyvät ostokset ehdottomasti!! Molemmat on tosi tarpeelliset ja tulevat varmasti kovaan käyttöön :)

Reetta // Rae -blogi kirjoitti...

Tosi hyviä kenkiä löysit. Ja niin sun tyylisiä molemmat, sulla tulee varmasti tosi paljon käyttöä!

Josephine kirjoitti...

Kattelin itsekin noita punaisia korkoja, ihanat on! Mulla meinaa mennä kaikki rahat noihin -20% aleihin, jotenkin tuntuu että nyt jos joskus on pakko ostaa! :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei, logopedian pääsykokeeseen liittyvä kysymys.. Opiskelitko Ifasta kaikki ne kuvat, joihin on numeroitu hillitön määrä osia? Niihin menee hermo. :D Kun eihän niitä kaikkia voi millään oppia ja toisaalta, eihän siihen kokeeseen mitään kuvia voi tulla. :O

Roosa kirjoitti...

P. Aleksandra: Joo mä hamstraan ensin nää pikkukorolliset ja uskallan sit ehkä parin vuoden päästä siirtyä korkeampiin :)

Ritva: Ei ollu kalliit, käy ihmeessä hakemassa!

ravenwaves: Hih, niin on :)

Hepa-Neiti: Etenkin sitten kun noi hiton lumet sulaa!

Reetta: Kiitos :)

Josse: Mä oon käyny jo kolmessa eri H&M:ssä noiden tarjousten perässä :D

Anonyymi: Mulla oli sillon erilainen koe, eikös nykyään oo ne monivalinnat? Voihan niihinkin periaatteessa tulla kysymys vaiks et "missä sijaitsee kieliluun pikkusarvi" tai jtn tollasta :)

Anonyymi kirjoitti...

Sä siis opettelit ne tosiaan? :) Siis siinä kirjallisessa kokeessa on kaks vaihtoehtoa, väittämä on joko oikein tai väärin. Eikö sulla sitten ollut tuollaista koetta?

Roosa kirjoitti...

Anonyymi: 2008 se koe oli tosiaan vielä esseemuotoinen jolloin oli mahdollista et tulee kuvia. En sillonkaan ite opetellut KAIKKIA, mut tärkeimpiä (tyyliin korva,kurkunpää&aivohermot). Mut nyt viime vuonna se muuttui noiksi oikein/väärin väittämiksi josta mulla ei sitten olekkaan kokemusta :/ Mihin kaupunkiin oot hakemassa ? :)

Anonyymi kirjoitti...

Ok. Joo, itsekin kyllä ajattelin niitä tärkeimpiä kuvia vähän opetella. En ole vielä päättänyt kaupunkia, ehkä Turkuun. :)

Bemary kirjoitti...

Noita punaisia ihailin kans taannoin Hennesissä, mutten raaskinu silti ostaa, vaan luotan kirppistelytuuriini. Mielettömät!:p