keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Pala historiaa etusormessa

Sain jouluaattona mummultani "lahjaksi" yhden esineen joka ansaitsee tulla esitellyksi ihan näin erikseen. Kyse ei ole oikeastaan lahjasta vaan perintökorusta, jonka isäni on joskus lapsuudessaan löytänyt läheiseltä pururadalta. Asiallisten poliisivisiitten jälkeen sormus unohtui vuosikymmeniksi isäni äidin korulipastoon ja nyt se kulkeutui loppujen lopuksi minun sormeeni.

En ole ikinä ennen osannut käyttää sormuksia, mutta tämä tuntuu sormessa jotenkin erilaiselta kuin mikään mitä olen ennen yrittänyt käsissäni pitää. Tämä johtuneen sormuksen takana olevasta tarinasta, joka tekee korusta paljon erityisemmän kuin mikä esim. Ginan massatusinasormukset voivat koskaan olla.

Joka kerta kun vilkaisen sormusta sormessani niin mieleen tulee kuva isästä pikkupoikana pururadalla. Olkootkin yliyksinkertainen ja totaalisesti ei-minun-tyyliseni sormus, kauneinta se on silti mitä etusormeeni on ikinä eksynyt.

Haluaisin kovasti kuulla tarinoita muiden perintökorujen taustasta!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

must on kaikkein jännintä se, kenelle toi sormus on kuulunut ja miten se on sinne pururadalle päätynyt.

Sofia D kirjoitti...

Ihana tarina sormuksen takana, itselläni ei perintökoruja ainakaan vielä ole:)

Roosa kirjoitti...

Anonyymi: Vahingossa varmaan pudonnu, joku hieno nainen ollu lenkillä ;)

Sofia D: Se tarina onkin kivointa koko sormuksessa :)

Sirpa kirjoitti...

Upea sormus! Itselläni ei ns perintösormuksia ole, mutta äitini omistaa muutaman. :)

Jonna kirjoitti...

Oi, miten kaunis sormus! Mummillani oli aikoinaan samantapainen ja nyt se on jo siirtynyt äidilleni:)

Korut, kuten muutkin tavarat joiden takana on historiaa ovat aina ne kauneimmat:)

Roosa kirjoitti...

Sirpa: Ne siirtyy sitte aikanaan sulle :)

Jonna: Totta, riippumatta oikeastaan miltä ne edes näyttää :)