tiistai 26. tammikuuta 2010

Kevät = ruohoa ja aurinkoa samassa asussa?

Päätin eilen että just NYT on täysin oikea aika alkaa odottaa kevättä. Päädyin tulokseeni siitä syystä, että aamulla kun menin luennolle oli valoisaa ja iltapäivällä kun pääsin luennolta pois oli edelleen valoisaa. Näin ei ole tapahtunut liian pitkään aikaan ja nyt kun vihdoin kevät nostaa nokkaansa niin onhan munkin aika tehdä niin.



Nokan nostamisella tarkoitan siirtymistä helposta pukeutumisesta omanlaiseeni monimutkaisten värien yhdistelemiseen. About koko talven olen tehnyt niin, että olen yhdistänyt mustaa ja jotain kirkasta väriä keskenään. Tää on ollut helppo tapa pukeutua mulle ominaiseen "värikkääseen" tapaan, mutta ei se kuitenkaan ole sama asia kuin pukeutumistyyli jotai ihan oikeasti haluan noudattaa. Mä haluan yhdistellä sellaisia värejä keskenään joita muille ei koskaan tulis mielenkään kokeilla yhdessä. Mä haluan samaan asuun sekä ruohoa että aurinkoa.



Siksipä päätin tänään kevään kunniaksi vetää ihan överiksi. Kirkkaan vihreän paidan yhdistäminen keltaiseen hameeseen voi jonkun mielestä olla elämää suurempi tyylirikko, mutta voi että mä nautin olostani ja asustani tänään. Mulla oli kotoisa olo ja tunsin että oon pitkästä aikaa oma itseni. Tämän asun avulla on hyvä käynnistää kevät ja päästää uudetvanhattuulet valloilleen pukeutumisessa.



Paita: Seppälä
Hame: Kirppis
Vyö: Henkkamaukka
 
Haluaisin kovasti kuulla mikä on muiden The juttu pukeutumisessa?

Ps. En ikinä katso kameraan. Toi viimeinen kuva on siis varma keväthuuman merkki.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Anteeks ny, mutta asusi on - ihan kamala - mun mielestäni. Mut moneen kertaan todettua: kukin tyylillään.

Roosa kirjoitti...

Anonyymi: Ei muakaan miellytä kaikki mitä muut heittää päälleen, sillä kaikkien esteettinen silmä on erilainen. Kaikki taaplaa tavallaan :)

Jonna kirjoitti...

Minä taas olen aivan eri mieltä anonyymin kanssa. Mielestäni tuo asu on upea ja ihanan pirteä! :) Itsekin kun pidän värikkäästä pukeutumisesta. ;)

Skald kirjoitti...

Mä en ole hirveästi vihreän ja keltaisen ystävä, mutta tulin jotenkin hirveän keväiselle mielelle sun asusta ja tästä postauksesta. :D Samalla olen hirveän kade että asun n. tuhat kilometriä sua pohjoisemmassa, mäkin haluan kevään ja aurinkoa!

Pamela kirjoitti...

Heips ja hyvää kevään odottamista :)

Tykkäilen todella asustasi, se on tosi pirteä ja keväinen!
sinulla on muutenkin aina kivoja juttuja.

Norppis kirjoitti...

Ihana asu!
Miekin haluaisin vaan hukuttautua väreihin mutta valitettavasti se on työvaatteissa aika hankalaa. Hitot! mie haluan vielä työn jossa ei ole työvaatteita! :)

Hepa-Neiti kirjoitti...

Aivan ihana ja Roosamainen asu!! :) tuli itsekin pirteelle tuulelle ja melkein tunsi auringonsäteiden lämmön ihollaan...kesääää!!!

Jenna kirjoitti...

Voi kun ihanan värikäs asu! Tekisi mieli itsekin mennä kaivelemaan vaatekaappia ja laittaa se ainoa sieltä löytyvä värikas vaatekappale huomenna päälle :)

Mira kirjoitti...

Musta noi värit sopii hyvin yhteen ja tykkään asustasi, vaikka itse käytänkin liian harvoin värejä. Tää asu on jotenkin niin sua, mitä nyt osaan sen vähän perusteella sanoa, mitä sua tunnen. :)

Sirpa kirjoitti...

Ihana väripilkku olet <3 :)

Maria kirjoitti...

Hei sulle olisi haaste mun blogissa, jos et oo vielä ehtinyt tota tehdä :)

Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

Minun pukeutumiseni värimaailma on melko minimalistinen, mutta tykkäsin silti asustasi. Ei mauton, vaan todellakin keväinen ja pirtsakka. :)

Christina kirjoitti...

Voi miten ihanan pirteä asu! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tack Roosa! Sun inspiroivien kuvies takia menin ja ostin itelleni ensimmäisen kauluspaidan :P Ja vyötärövyön :)

Se pieni ja puhelias Kristiina