sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Zen Cafen sanoin: satumainen lauantai!

Ei vitsit miten kiva päivä eilinen oli. Vaikka sitä tulikin hiihdettyä koko päivä paikasta toiseen korkokengissä ei edes jalat kipeytyneet!

Äiti ja sisko oli siis eilen mua moikkaamassa täällä Turussa. Ohjelmassa oli paljon shoppailua, hyvää ruokaa ja leffa. Oli muuten kiva shoppailla kun joka kaupassa katosta roikku tämmösiä ilmotuksia:


Aluksi kierreltiin läpi KopKolmio, Punanaamio (äidin pyynnöstä!), keskustan Andiamo sekä kauppahalli. Voi taivas niitä kauppahallin herkkukauppoja! Huivipuodista äiti osti intiaanimekon päiväkotiin.


Todettiin että keskustan oli koluttu läpi varsin nopeasti, joten päätettiin vähän extempore lähteä Myllyyn. Onneks oli toi auto käytössä, joten parin tunnin pikamyllyvisiitti ei paljoa aikataulua rokottanut.

Rasberry Heaven smoothie tosiaan on ku pala taivasta.
Tykkään ihan siiiiiiiiiiiiiikana. Siikana.
Sikakana.

Okei okei ehkä mä voisin näyttää ne löydötkin jo. Ei tarttunut tällä kertaa monia kymmeniä juttuja mukaan, mut noi jutut mitä sitte loppujen lopuks ostin onki sit kivoja kertaa miljardi! Ei voi muuten esitellä noita kaikkia juttuja nyt päällä ku hovikuvaajalla on PIENOINEN kankkunen..

Hame: Gina Tricot, 4,90e

Seilori seilaa ilomielin merille tämä päällä! Vitsit kun tota ei enää ollu musta-valkoisena (onko missään vaiheessa ollutkaan Turun Ginassa??), mut onneks toi onki vähä enemmän mulle mätsäävä värikombo. Noita oli lauantaina vielä mooooonta kappaletta jäljellä, käykää ihmeessä hakemassa omat. On meinaan sen verran söpöläinen yksilö.

Hopeiset arskat: KappAhl: 1,95e
Lilat arskat: Glitter, 8,90e


Ostettiin äidin kanssa samanlaiset aurinkolasit (noi hopeiset siis) ja sitte mä bongasin vielä Glitteristä noi ylikivat ja hassut lilat lasit. Viime kesänä mulla oli tasan yks pari aurinkolaseja, tänä vuonna saldo on jo ennen toukokuuta neljä paria. Mut on se ny kivempi etten aina käytä niitä samoja perustylsiä mustasankaisia.

Farkut: Gina Tricot, 9,90e

Miettikää, KYMPILLÄ tuollaiset farkut! Noita oli jäljellä sillon ku me Ginaan eksyttiin niin kasa 24-kokosia ja yhdet 29:it. Oikeesti mä olisin 27, mut otin riskin ja ostin noi. Kyllähän ne nyt tällä hetkellä istuu ihan täydellisesti, mut pelkään ihan mielettömästi et noi venähtää semmosiks rumiks ja lössöiks. Vinkkejä otetaan vastaan et miten sitä vois ehkäistä! Noi on meinaan oikeesti ehkä hienoimmat farkut mitä omistan.

Ja sitte vielä sieltä Punanaamiosta tehty hattuostos:

Silinteri: Punanaamio, ~14e

Toi tulee siis ihan vaan päiväkotiin missä äiti työskentelee :D Se esittää sirkustirehtööriä kevätjuhlassa. Mut kyllähän toi lätsä mullekin kelpais, oli se meinaan sen verran cool!

Illalla käytiin vielä tsekkaamassa vihdoin ja viimein se Benjamin Button. Ihan hyvä leffa oli, vähän liian pitkä tosin mun mielestä. Vedin heti jalkaani uunituoreet farkku-uutuudet ja näytän kuvassa jotenkin vihaiselta. Fierce lady. Hah.

Farkut: GT
Nahkatakki: Jim&Jill
Kengät: Kenkä-Pori
Baskeri: ?
Laukku: Kirppis
Nahkahanskat: Kirppis

Että sellainen lauantai. Nyt otan kyllä oikeesti enemmän ku mielelläni vastaan niitä farkkuvinkkejä!

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Farkut on muuten tosi upeat! :) Valitettavasti en voi antaa farkkuvinkkejä, mulle käy meinaan aina just noin että aluks istuu farkut hyvin mutta pienen käytön jälkeen lössähtää. Blaah:/

fudge kirjoitti...

No kuulin juuri, että farkkuja tulisi käyttää puoli vuotta, välillä pakastaa, mutta vasta puolen vuoden käytön jälkeen pestä ja näin voisi saavuttaa täydellisesti istuvat farkut. En tiedä toimiiko, mutta siinä vinkki :DD

Anonyymi kirjoitti...

hihih:D Oon huomannu, että jos farkut lössähtää, niin pesee ne liian kuumassa, niin ne kutistuu taas vähän ja on hyvät jälleen:D Mutta siinä onkin se riski ettei tiedä kuinka paljon ne kutistuu...

Anonyymi kirjoitti...

Siiiiis vautsi mitkä farkut!

Pitää itekkin ginaan suunnatta kert samassa kaupungissa asutaan.
Oliko noita kaunokaisia vielä paljon jäljellä? :)

Roosa kirjoitti...

Sofia D: Toivottavasti joku muu osaa kertoa tänne hyviä vinkkejä, hyödyttäis molemmat!

fudge: Kuulostaa aika hurjalta :D En mä halua tunkea meidän pakastimeen likasia housuja, ruuan sekaan! :D

Anonyymi: Mua pelottaa et jos se kangas menee jotenkin huonoks kuumassa pesemisestä? Väri lähtee tai muuta vastaavaa :S

Anonyymi: Kyllä niitä siinä kasassa oli 24 kokosina joku..10? paria vielä lauantaina 12.30 aikaan :) Toivottavasti on vielä sillon ku sä meet etsimään!

Josephine kirjoitti...

apuaaaa mua varoitettiin jo perjantaina et Ginas olis ihan sairaat alennukset,en vaan uskalla mennä tai ostan koko kaupan tyhjäksi kun oon ihan armoton alennusmyynneissä D: pakko käydä huomenna,silloin kaikki pahimmat on jo menny x)

Anonyymi kirjoitti...

Ei muuta ku ompelukoneella kaventeleen, jos ihan hirveesti venähtää. :) Näyttää muuten tosi hyviltä sulla!

tipitii kirjoitti...

Itsekin haluaisin käydä katsomassa tuon Benjamin Buttonin, mutta aikaa ei vaan tunnu löytyvän :( Aurinkolasikuume on tarttunut minuun ja haluaisin haalia niitä huomiini niin paljon kuin mahdollista ;)

Mira kirjoitti...

Voit myydä noi farkut mulle, jos ne venähtää. :D Oon siis kokoa 29 (kai). Tosi kivoja löytöjä. Menisin muuten ostaan tuon hameen, mut tuhlasin eilen kaikki mun rahat Skanssissa. :/

Roosa kirjoitti...

Josse: Mä kävin maanantaina vielä uudemman kerran :D Sinne tulee pikku hiljaa lisää niitä alejuttuja ;)

Anonyymi: Entäs jos ne venähtää niinkun täältä lantioltakin? :D Ei siis lahkeista?

tipitii: Hassua miten sitä aina vaan jotain lykkää ja lykkää :P Mut pian toi varmaan jo tulee vuokrattavaksikin, pääsee halvemmalla ;)

mirella: Pidän mielessä! :D

Jenna kirjoitti...

Ihanat farkut!