Ei kukaan sattumalta siis tsekannut viime sunnuntaina ykköseltä tullutta Erilainen huippumalli haussa- ohjelmaa? Sarja tulee sunnuntaisin 18.20-19.15. Ykkösen sivuilla oli tällainen kuvaus ohjelmasta:
Kahdeksan nuorta kaunista brittinaista valmistautuu elämänsä kisaan. Voittaja pääsee malliksi ison muotilehden sivuille. Kaikki kilpailijat ovat fyysisesti vammaisia ja jännitystä lisää vielä ankara tuomaristo. Osa 1/6. T: Love Productions / Channel 4, Britannia.
Sarjassa kahdeksan tyttöä kilpailee paikasta mallimaailmassa. Nämä kahdeksan ovat kaikki jollain tavalla vammaisia. Yksi tytöistä on pyörätuolissa, muutama kuuro ja parilta puuttuu käsi.
Alkureaktio, kun huomasin mistä sarjassa oli kysymys, oli verrattavissa kokemuksiini 4D-dokumenteista. Onko tässä nyt samanlaista erilaisuudella repostelua, halutaanko katsojissa saada aikaan kauhistusefekti? Tuli ihan sellainen tunne, että tässä on nyt tämän päivän parrakas nainen, siamilaiset kaksoset taikka kaksipäinen vuohi. Ihmisillä kun nyt vain on tapana pelätä ja kummastella suu auki kaikkea erilaista.
Koska minä kuitenkin oikeasti olen vahvasti sitä mieltä, että vammaisuus ja kaikenlainen erilaisuus ei ole mitään kauheaa tai pelottavaa, katsoin sarjaa näiden lasien takaa. Vammaisia ja erilaisia ihmisiä ei tule piilottaa eikä yhteiskunnan tule heitä millään tavalla väheksyä tai hyljeksiä. Siksi onkin hyvä, että myös näille perinteisille mallikisoille on oma vastineensa niiden keskuudessa, joiden vamma estää perusmallikisoihin osallistumisen. Myöhemmin pohdintaa että estääkö vai ei. Ihmisten ennakkoluulojen vähentäminen on aina hyvä asia, tapahtui se sitten melkeinpä mitä kautta tahansa. Vammaisuutta tulee tuoda julki, jotta näistä ihmisistä tulisi osa normia eikä heidän otsaansa olisi tatuoitu sanoja "POIKKEAVA JA SIKSI HUONOMPI KUIN TE!!". Vammaisuus ei tarkoitus huonompaa ihmistä, vammaisuus tarkoittaa rajoituksia.
Todella monessa ammatissa nämä rajoitukset ovat fyysisiä. En puhu älyllisistä rajoituksista, sillä yksikään mallikisassa kilpaileva ei ole kehitysvammainen. Lentoemännäksi ei liian lyhyenä voi kouluttautua ja kirurgiksi ei neurologista vapinaa sairastava voi ryhtyä. Myös minun tulevassa puheterapeutin ammatissani on näitä vaatimuksia, sillä mikäli minulla olisi todella paha puhevika en voisi terapioida lapsia pääsemään yli omista puhevirheistään. Mallimaailmassa nämä rajoitukset eivät kuitenkaan ole niin kiveen hakattuja. Pituusrajoitus on häilyvä ja muut rajoitukset osittain mielipiteisiin pohjautuvia. Näitä rajoituksia pyritään nyt tämän ohjelman kautta kiertämään. Minun oma henkilökohtainen mielipiteeni kuitenkin on, että mikäli työnä on toimia elävänä vaatehenkarina ja mielikuvien luojana et voi hoitaa tätä työtä pyörätuolissa istuen. Et, mikäli tarkoituksena on myydä vaatteita "normaaleille" ihmisille, jotka kävelevät nämä vaatteet päällä. Fyysisesti näkyvä vamma näköinformaatioon perustuvassa myyntityössä on selvä haitta. Voihan pyörätuoli-ihminen mainostaa vaatteita muille pyörätuolissa istuville, mutta siinä tuleekin sitten jo vastaan markkinoiden rajat. Onko toiminta silloin enää kannattavaa? Valokuvamallina toimimista fyysisetkään rajoitukset eivät estä.
Kun vamma sitten taas ei näy fyysisesti, ei vammaisuus mielestäni ole mikään este päästä osalliseksi mallimaailmaa. Kuurous nyt on "vain" kielirajoittuneisuutta. Tuli mieleen, että mikseivät nämä kuurot kilpailijat voineet osallistua normaaliin huippumalli haussa kilpailuun? Mikä on riittävä vammaisuuden aste, ja mikä riittävän näkyvää, jotta se haittaa merkitsevästi näihin kilpailuihin osallistumista? Tottahan toki sääliefekti astuu mukaan kuvioihin, kun kuuro (vammainen) tyttö kilpailee kuulevien (vammattomien) joukossa. Kuurous ei kuitenkaan mielestäni estä mitään. On olemassa tulkkeja, kirjoitusviestintä on hyvin tehokasta.
Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että tämä kilpailu on hyvä keino tuoda vammaisuutta julkisuuteen ja pois piiloista. Mallimaailmaan typeriä, ihmisten mielikuviin perustuvia rajoituksia on hyvä purkaa. Anorektisuusvaatimukset sekä 185cm pituus nyt ovat ihan hölmöjä. Pyörätuoliramppeja tulee rakentaa ja nämä eritavalla liikkuvat ihmiset tulee ottaa huomioon kaikissa julkisissa rakennuksissa. Tämä ei kuitenkaan enää liity malliohjelmaan vaan ihan yleiseen vammaisten elämänlaadun parantamiseen. Kun työnä on myydä mielikuvia, tulee pohtia, onko juuri minulla niitä fyysisiä ominaisuuksia joita tässä yritetään myydä. Vai valitaanko minut tähän työhön vain siksi, koska olen fyysisesti vammainen ja siksi a) säälin kohteena, b) kummajainen näissä piireissä ja täten ylimääräistä huomiota herättävä? Mallin työhön pitää valita se kaikkein osaavin ammattilainen ja työhön parhaiten sopiva, ei sitä ihmistä joka saa aikaan negatiivisia reaktioita omalla olemuksellaan ja myy vaatteita erilaisuudellaan (myykö?). En tietenkään siis väitä etteikö vammainenkin ihminen voisi olla paras ehdokas. Ihmisten typeriä mielikuvia tulee tietoisesti pyrkiä muuttamaan ja tämän ohjelma on hyvä keino siihen. Vammaisuus ei saa olla este unelmien toteuttamiseen mielikuviin perustuvissa rajoituksissa. Ihmisten mielipiteet asioista muuttuvat pikkuhiljaa ja tämä ohjelma on hyvä ensimmäinen askel. Normin laajentaminen, pelkkää plussaa.
Mielipiteitä? Keskustelua kommentiboksissa aiheen tiimoilta odottelen innolla! Kuitenkin unohdin sanoa tässä jotain todella tärkeää ja olennaista tai sitten selitin jonkin asian epäselvästi. Ketään en halua loukata ja ketään en tuomitse. Piste. Tätäkin postausta kirjoittaessa olin aluksi sitä mieltä että HUONOHUONOHUONO ohjelma, nyt kun lopetan kirjoituksen olenkin sitä mieltä että ei niin huono sittenkään.
23 kommenttia:
Joo, mulla on mielipiteet aikalailla samoilla linjoilla. Vammaisuus on aihe josta harva uskaltaa/viitsii avata suunsa. Ja jos avaa, etenkin meidän, krhm teinien keskuudessa, liian moni suhtautuu vammaisiin väheksyvästi. Suhtautuminen vammaisiin ynnä muihin asioihin varmaankin myös tulee osittain kasvatuksesta. Niin kuin säkin Roosa laitoit ettet ketään halua tuomita/loukata, saman sanon myös kommentistani. ^^
ohops, tulipas aikamoinen romaani. ^^
Olipa hyvä postaus! Jaksoin lukea loppuun asti, vaikken ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä sarjasta. Nyt kyllä mielenkiinto heräsi ja taidanpa katsoa seuraavan jakson. Ja olen muuten myös sitä mieltä, että ihan liian usein vammaista ihmistä pidentään jotenkin erilaisena. Häntä tuijotetaan, kiusataan, säälitään yms, vaikka tuskin he haluavat moista kohtelua. Onhan se tietysti ihan ymmärrettävää, että jää katsomaan hiukan pidempään, jos soltain puuttuu esim. silmä, mutta rajansa kuitenkin kaikella.
minunkin kiinnostukseni sarjaa kohtaan heräsi, täytyypä tutkia tarkemmin. Tulen sitten takaisin kertomaan mielipiteeni!:)
Tämä ei liity ehkä tähän postaukseen mitenkään, mutta joillekin tämä aihe on tosella tulenarka. Esimerkki: joskus aikoinaan lukiossa uskonnontunnilla oli puhetta abortista ja siitä onko se sallittua. Minä sitten viittasin ja totesin että on jos sikiöllä on jokin vamma joka aiheuttaa syntyessä kipua tai pikaisen kuoleman ja sitä ei voi korjata(onkohan sellaisia ei korjattavia vikoja enää?), niin silloin se on hyväksyttävää. No joku veti tuosta herneen nenäänsä ja sanoi että kehitysvammaiset ovat ihmisiä niinkuin kaikki muutkinja eikä heitä saisi sen takia abortoida. Ja sitten kaikki katsoivat minua pahasti. Enhän minä edes sanonut niin tai puhunut kehitysvammasta. No siitä tuli paha mieli enkä viitannut enää lopputunnista. :/
Niin ja mitenkä tämä liittyi asiaan? Jostain syystä halusin vain jakaa tämän kokemuksen. Tuon tapauksen jälkeen en ole tainnut asiasta puhua enää kenenkään kanssa, koska sitä niin helposti tulee väärinymmmärretyksi.
ninnananna: Suvaitsevaisuus varmaan kasvaa ikävuosien myötä kun tietoa tulee enemmän eikä omat ennakkoluulot paina takaraivoon ;) Ja meillä kasvatus on aivan varmana ollut hyväksyvää, lähipiirissä erinäistä vammaisuutta kun on.
Tes: Ihmisen uteliaisuus vaan on pohjaton. Tuijottamaan huomaa jäävänsä ihan liian helposti, myös minä täällä. Loukkauksena en sitä pidä omien ajatuksien takia, sillä taustalla on vain uteliasuutta opiskelualani takia ;) Mut onhan toki niitäkin ihmisiä jotka tuijottavat ja kuiskuttelevat "hiljaisesti" selän takana. Se on väärin.
Sofia D: Munkin piti oikeen laittaa ohjelman tuloaika ylös etten vaan unohda :)
Emmanuelle: Ihmisten ensimmäinen käsitys varmaan kumpuaa jostain alitajunnasta, vammainen=kehitysvammainen :S Toi sun juttu oli ihan typerää teineilyä, ei kuunneltu kunnolla tai kuultiin miten haluttiin. Oon sun kanssa meinaan samaa mieltä. Kantsii aina tuoda omia mielipiteitä esille, ne saa ihmiset ajattelemaan ehkä asioita uudelta kannalta :)
Jotenkin vammaisuus on monista 'kielletty' puheenaihe. Eräs lähimpiin ystäviini kuuluva henkilö on vammainen, mutta en ole kokenut häntä koskaan oudoksi tai kummalliseksi. Hän on ihana ja fiksu ihminen, ja ainut asia mitä meidän pitää yhdessä ollessamme miettiä mitä voimme tehdä hänen liikuntarajoitteisuutensa vuoksi, mutta se ei todellakaan rajoita paljoa hänen elämäänsä. Sarjaa olen katsonut itsekkin ja onhan se tietysti ihan hyvä juttu, että vammaisillekin on mahdollisuus päästä mukaan mallimaailmaan.
Hyvä postaus!
Ai hitto, unohin kattoo ton. Jospa se löytyisi YleAreenasta. En osaa siis vielä sanoa mielipidettä... Ajatuksena hyvä, toivottavasti saa positiivista palautetta.
Mulla ei oikeastaan ole muuta sanottavaa kuin että hyvä postaus :) Ohjelmaa itsessään en oo kattonut, piti pari viikkoa sitten jo mutta en sitte ehtinytkään. Voi olla että seuraava jakso tulee kyllä tsiikattua!
Ammattivaatimukset on tehty rikottaviksi. Tunnen puheterapeutin, jolla on puhevamma siksi, että häneltä on lapsena leikattu kitalakihalkio. Hän on monesti kokenut, että oma puhevamma lähentää häntä asiakkaisiin ja että asiakkaat eivät koe häntä ikäänkuin "parhaaksikin sanojaksi". Suomessa toimii myös kuulonäkövammainen musiikkiterapeutti. Usein meillä ei-vammaisilla on paljon ahtaampi käsitys ammattivaatimuksista kuin vammaisilla itsellään.
olen itse "vammainen". siihen minut luokitellaan neurologisen sairauteni vuoksi, joka ajaa minut pyörätuoliin ajoittain.
Olen itse törmännyt siihen kuinka ihmiset kauhistuvat ja sanovat että tappaisivat itsensä ennen kuin joutuisivat pyörätuoliin. Pyörätuolissa olevat ihmiset luokitellaan heti kummajaisiksi.
On hienoa että kaikille näytetään, ettei vammaisuus tee ihmisestä automaattisesti rumaa ja tyylitöntä.
Minullakin on kausia kun minusta ei millään tavalla huomaa että olen "vammainen" ja silloin on mielenkiintoisinta jutella ihmisten kanssa kyseisestä aiheesta ja täräyttää lopulta, että olen itse "vammainen".
Vammaisuus on ollut minulle arkea lapsest saakka, koska isoisäni oli vammautunut pahoin sodassa ja elin sitä arkea enkä osannut ajatella sitä mitenkään erikoisena.
ja tuosta tuijottelusta ja kuiskuttelusta vielä, että se on juurikin sitä uteliaisuutta. Usein tekisi mieli sanoa tuijottajille, että kysy, kyllä minä kerron.
Kyllä minäkin olen utelias ja saatan "tuijottaa", mutta ei siltikään ole pokkaa kysyä jos asia onkin arka kantajalleen :)
Anonyymi: Hienoa kuulla että rajoituksia on rikottu, mutta en voi ymmärtää miten sellaisia asioita voi opettaa joita ei itse hallitse? Laajenna ihmeessä ajatusmaailmaani, kuulostaa upealta jos tuttusi on voinut saavuttaa tämän ammatin omien rajoitusten puitteissa! :) Ja eiköhän se "paraskin puhuja" ole ihan ihmisestä kiinni - osa ihmisistä osaa tuoda asiansa julki niin ettei vaikuta olevansa toisten yläpuolella. Tähän minä ainakin pyrin lasten kanssa työskennellessäni.
Ainii ja muut: vastaan huomenna, nyt unille!
Mun ensimmäinen ajatus tosta erilaisesta huippumallista oli se, et toivottavasti ne jotka osallistuu näihin tavallisiin huippumalliohjelmiin kattoo tätä. Ehkä he sitten tajuaisivat et ihmisillä oikeesti on suurempiakin ongelmia kuin se leikataanko nyt hiukset lyhyiks vai ei.
iory: Yleensä sellaisilla ihmisillä, joilla on henkilökohtainen suhde vammaisen ihmisen kanssa ei koe heitä enää yleisestikään ottaen pelottavina outoina :) Tai ainakin tällainen kokemus mulla on.
Juuli: Kiitos! :)
norppa: Vielä on 4 jaksoa jäljellä, eli hyvin pääsee mukaan myös ensi sunnuntaina!
bubble: Kantsii kyllä tsiikata :)
MarJa: Sitä mäkin olen pohtinut, että miten tämä tuijotuksen kohde sitten mahtaa ottaa sen jos häneltä tulee jotain tiedustelemaan. Osaatko sä vastata tähän? Kokisitko sä sen loukkaavana jos joku tuntematon tulisi kyselemään että hei, mikäs sulla on? Ei nyt siis tietenkään noin vaan jotenkin ystävälliseen sävyyn :)
MrsAgathaMarple: NIIN totta, loistava huomio! Mut toisaalta jokanen peilaa ongelmia omaan elämäänsä, eihän meillä sais olla mitään murheita ku niillä Afrikan lapsilla ei oo ees ruokaa.
Olen itse sen verran avoin ollut aina sauraudestani ja kertonut siitä tarvittaessa tuntemattomillekin, joten itseäni ei haittaa.
Lapset usein tulevatkin ihmettelemnään suoraan ja kyllä minä heille yritän selittää asiat niin helposti kuin se on mahdollista.
Tunnen kyllä myös henkilöitä, jotka mielummin salaavat vammaisuutensa, koska tämä yhteiskunta ei "hyväksy" vammaisuutta. Sen huomaa niin työnhaussa kuin uusiin ystäviin tutustuttaessa.
Täällä myös yksi vammainen! Minulla on lievä CP-vamma, joka näkyy hieman kävelystä ja kuuluu puheesta, muttei juurikaan muuten rajoita elämääni. Olen seurannut myös kyseistä sarjaa ja mielestäni se on hieman ristiriitainen. Tavallaan sarja on tosi hyvä, koska se tosiaan avartaa terveiden mielikuvia vammaisuudesta ja mahdollisesti poistaa ennakkoluuloja. Mutta sitten toisaalta mielestäni on kurjaa, että ihan kaikessa painitaan ulkonäön kanssa ja se yltyy ihan kaikkialle. Seuraava tv-sarja taitaakin sitten etsiä lapsi- tai eläkeläismalleja?! Toinen ristiriitatekijä on mielestäni keskustelu vammaisuudesta, sillä ainakin minun mieleeni jäi kohtaus, jossa nuori nainen itkee ja muut toteavat, että "Hän itkee kohtaloaan". Okei, kai sillä sympatiapisteitä saa, mutta jos haet vammaisena tuollaiseen televisiosarjaan, pitäisi olla jo aika sinut kohtalonsa kanssa eli sarjassa on minusta hieman sensaatiohakuisuutta, vaikka muuten vammaisuutta ei siinä käsitellä minään kamalana mörkönä.
MarJa: Lapset on kyllä niin loistoja, ne ei pahemmin häpeile mitään. Toisaalta lapset osaa kyllä olla varsinkin ikätovereilleen niitä kaikkein julmimpia ihmisiä..
Elina: Varmasti on sensaatiohakuisuutta, vammaisuus on meinaan kuitenkin useimmille ihmisille arka aihe. 4D-meiningillä tarkoitin juuri tätä. Itsetunto pitäisi kyllä noilla neideillä olla kohdallaan kun tuollaiseen uskaltautuvat, edes mitä ns. "normaalina" en uskaltaisi.
Heippa, kiinnostava postaus ja varmasti ajatuksiaherätäävä aihe. Vammaisuus on erilaisuutta ja valitettavasti lähes poikkeuksetta, negatiivista sellaista. Olen siinä samaa mieltä, että vammaisuutta ja vammaisia tulisi näkyä enemmän ympärillämme, jotta alkaisimme nähdä heidät osana sitä arkea. Itselläni on aikoinaan ollut opettajana mies, joka oli halvaantunut alaraajoistaa, hän liikkui siis pyörätuolilla. Kaikki vuodet tiedostin, että hän oli pyörätuolissa, mutten silti pitänyt häntä vammaisena, koska hän oli ihastuttava opettaja. Se, että hän oli tuttu, poisti väliltämme sen vammaisuuden. Kuitenkin eräs ystäväni tapasi netissä erään pojan, joka oli oikein kiva. Sittemmin poika kertoi, että hänellä oli lievä liikuntavamma, ja siihenpä heidän kirjoittelu jäi.
No juu, nuo nyt olivat vain esimerkkejä siitä, miten eritavalla voi ihmiseen vammaiseen ihmiseen suhtautua, kun lähtökohdat ovat erit.
Olen myös sitä mieltä, kuten sinäkin, että kaikkien ei kuulu eikä tarvitse sopia kaikkeen työhön tai toimintaan. Värisokea ei voi toimia pilottina, eikä anorektikkolääkäri syömishäiriöisten nuorten psykiatrina jne. Se on luonnollista.
Alma: Tuli mieleen että mitä jos kaikkien lähtökohtia alettaisiin systemaattisesti parantaa, niin olisivatkohan ihmiset sitten suvaitsevaisempia? Päiväkodissa ja kouluissa erityislapset vois viettää enemmän aikaa niiden normiryhmien kanssa? Samaan luokkaan sijoittamista olen tilanteesta riippuen vastaan tai puolesta, mutta edes tuollaiset muutamat tunnit yhdessä vois toimia. Etenkin päiväkodissa.
Periaatteessa voisi toimia. Mutta muistan ainakin meidän ala-asteella, kun oli samassa pihapiirissä kehitysvammaisten koulu, niin heitä kyllä aika paljon kiusattiin. Mutta nyt ei ollutkaan älyllisesti kehitysvammaiset kyseessä, vaan fyysisesti (kröhm, vähän kökkö jaottelu)... Että että. Varmaan toimisi! Pyörätuolikaveria autettaisi kynnyksen yli ja hän sitten taas auttaisi kävelevää kaveri vaikka kengännauhan solmimisessa. Ehkä?!
Kuinka moni, jolla on omassa suvussa muun kulttuurin edustaja, on rasisti?
Tai kuinka moni, jonka oma isä on hirveän ylipainoinen, katsoo karsaasti ylipainoisia ihmisä kaduilla?
Ja sitten - kuinka moni, jonka naapurissa asuvan tytön toinen käsi puuttuu, jää tuijottamaan jalatonta ihmistä kaupassa?
Mä olen cp-vammainen jonkin ikäinen teini. Olen ihan sinut mun vamman kanssa. Mutta en voi sanoa, ettei mua häiritsisi, kun kaupungilla kävelessä porukka katsoo tosi arvostelevasti päästä varpaisiin ja jotkut jää katsomaan oikein perään. Tosin ymmärrän kyllä,että sattaisin kyllä itsekkin jäädä katsomaan vammaista pidempään jos olisin ns. normi, mutta en sentään kehtaisi kuskuitella ninkuin eräät ihan pokkana. Ja tähän mallikeskusteluun, että kyllä esimerkiksi minä olisin mielestäni "tarpeeksi kaunis" malliksi, vaikka minulla onkin sauvat joilla kävelen. Mielestäni pitäisi ajatella vammaismallin kohdalla yhtä paljon valloittavaa hymyä tai kauniita silmiä, kuin tavallisenkin mallin kohdalla! Unohtakaa puuttuvat jalat tai apuvälineet ja katsokaa itse ihmistä!Sitä paitsi eikö todellinen kauneus ole tervettä itseluottamusta ja itsensä hyväksymistä? Siksi esimerkiksi minua ovat erityisesti sattuneet tämän tyyliset koommentit:Olisihan se ihan nätti JOS se ei olisi vammainen. Älkää siis olko kapea katseisia ja tuomitko ihmistä ulkoisen vamman perusteella! Ottakaa vammat osana persoonaa, sillä kukapa nyt haluaisi esim kävellä kepeillä, mutta jokainen haluaa varmasti että häntä pidetään kauniina/komeana vammasta riippumatta, ja monen vammaisen olisi varmasti helpompi pitää itseään kauniina ilman äskeisen kaltaisia kommentteja, joten jättäkää ne sanomatta!
Kiitän ja kuittaan
Lähetä kommentti