maanantai 19. tammikuuta 2009

Juttuja vaan

Kiirettä pukkaa kiirettä pukkaa. Tänään piti ilmestyä oikeen kunnon postaus mut epäilen ettei mulla riitä aika siihen. Olisi parit oppimispäiväkirjat tekemisen alla ja sitten menen taas kuudelta body tunnille. Kauhistuttaa, sillä mä olen aika herkkä sekoilemaan askelissani ja viimeksi se meni ainakin ihan täysin pelleilyksi koko alkuverryttely. Mut jos tänää vähän paremmin! Päivän asu kuvia pistän muuten tulemaan heti enemmän kunhan vain löydän ladattavien pattereideni laturin..

Lisäsin tuonne sivupalkkiin uuden kyselyn ja uuden "jutun". Viime kyselyn tulokset ja sitten sen postauksenkin kyselyn tiimoilta toteutan tässä jossain vaiheessa, mutta vastailkaapas sitä ennen tuohon uuteen.


Tuo uusi Must see-osio tulee siis olemaan täynnä sellaisia elokuvia, joita haluaisin nähdä. Useimmiten laitan siihen varmaan uutuuspätkiä jotta sitten varmasti muistan käydä katsomassa ne/vuokraamassa sitten kun vuokralle tulevat. Changeling - vaihdokas käytiin äidin kanssa katsomassa tuossa lauantaina ja voin kyllä suositella. Tosin ainoastaan draaman ystäville ja ison popcornikipan kera, leffa kestää meinaan kaksi ja puoli tuntia. About 2 tuntia Angelina itkee ja ripsivärit on pitkin poskia. Arvosanaksi kuitenkin antaisin 8-.

Ps. Ostin Unipöllön puodista söpön rintakukkasen, hintaa 2e. Käykää muutkin kattomassa josko löytyisi jotain kivaa! Opiskelijoita pitää tukea ;)


(kuva)

8 kommenttia:

laura kirjoitti...

söpö rintamerkkihärpäke ==9

vippe kirjoitti...

Mäkin haluasin kovasti nähdä ton vaihdokkaan. Ärsyttävää kun nyt on hirveesti leffoja, joita haluais nähdä, mut ei jokaisesta sitä n.10e viittis maksaa.. :/

A.K. kirjoitti...

Bongasin muuten sut tänäänkin jumpasta. :) Kauhea kyylä olo. :D

kullanmuru kirjoitti...

Haluaisin kyllä nähdä tuon Changelingin, mutta se kyllä vaikuttaa aika masentavalta! :o

tipitii kirjoitti...

Noi Unipöllön tuotteet on niin ihania, että pitää varmaan hiukan hemmoitella itseään jollain kivalla uutuudella... ;)

Sari kirjoitti...

Komppaan muita ja totean, että minuakin tuo Vaihdokas kiinnostaisi, mutta lähinnä tuon aikakausikuvauksen puolesta. En kyllä tiedä jaksanko leffaan asti raahautua, kun en mikään Angelina-fanikaan ole.

Onpa kiva muuten nähdä oma tekele ostajalla käytössä. Ja kiitos linkkivinkistä. :)

Inna kirjoitti...

Minäkin haluan nähdä tuon "vaihdokkaan" kun ekan kerran näin mainoksen niin piti heti mennä wikipediaan lukemaan tuon äidin tarina =)

Maria kirjoitti...

oi ku söpö rintamerkki plus kiitokset kommentista