sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Mitkäs hiipikään kotiin... Uggit&sotku!

Pyytelen nyt anteeksi, vaikkei minulla bloginpitäjänä olekaan mitään velvollisuuksia lukijoita kohtaan :) Postausten laatu ja määrä on ollut koko tän viikon ihan täyttä kuraa, itseäkin oikeen hävettää. En LUPAA parannusta, lupaan yrittää parannusta. Intoa kuitenkin olisi, mutta 8 lähestyvää tenttiä hieman pelottaa..
Lisäksi olisi kaikenlaista muutakin hommaa kuin tenttipänttäämistä, tosin joululahja&-korttiprojektista koulukavereille olen kyllä joutunut luopumaan. Liian kallista, liian aikaavievää. Harmi. Olisi niin lahjojen ostoa Tanelille&perheelle, esseetehtävän palautusta, enkun läksyjen tekemistä, siivoamista.. Mut blogille löytyy tästä lähin aina aikaa! :)

Tänään kello on vasta 12 ja olen jo käynyt tsekkaamassa yhen väliin jääneen videoluennon, lukenut toiseen tenttiin kolmisenkymmentä sivua ja pian lähden postiin hakemaan pakettia (tanelin jotain inttipaitaa, plah). Asuun kuitenkin ehdein panostaa, piiiitkästä aikaa:

Sininen neule: H&M
Hame: H&M

Alla ruskea toppi: H&M

Sukkikset: Lindex (?)

Vyö: Seppälä
Kengät: Kenkä-Pori

Jalkaani tuntuvat eksyvän aina nuo samat kengät, ihan tahattomasti. Ensin piti laittaa ruskeat korkkarit mutta alempaa selviää syy miksi halusin hieman lisäpeittoa sääriini.. Oli meinaan kiva yllätys kun vedin nuo ruskeat sukkikset jalkaan ja huomasin et nehän näyttää ihan siltä ku mulla oli maksaläiskiä jalat täynnä! Kattokaa nyt!


Aikamoinen pettymys kyllä olivat, äh sentään. Onko jollain muulla ollut tällaisia maksaläiskäsukkiksia? Auttaisikohan pesu..

Sitten hieman pirteämpiin aiheisiin. Meinaan NE UGGIT TULI VIHDOIN KOTIIN!

FeikkiUggit: Ellos 29,90e
Hihihi, ne on mun mielestä aikas kiva. Tosin ne on yhden koon liian isot (pitää ostaa pohjallinen) minkä kyllä tiesin jo tilatessa, joten en voi niitä ennen kaupunkireissua kenkäkaupan kautta käyttää. Lisäksi tuo pohja on ihan jättesileä, täytynee etsiä sellaisia karhennuslappuja mitä joku kommentoija oli sanonut käyttävänsä. Mut on ne kyllä muuten namit!

Tahtoisko joku muuten tulla meille siivoon? Täällä ei oikeen mahdu enää edes kääntymään kaiken rojun keskellä..

Sekasotku: by ME!

Näkisittepä tiskivuoren, se oli liian ällöttävä kuvattavaksi.

15 kommenttia:

kullanmuru kirjoitti...

Meillä näyttää aina välillä samalta, kun en jaksa siivota :P

harMonica kirjoitti...

meilläkin näytti tolta aina sillon kun mun veli asu viel kotona, olin ainut naispuolinen asukas ja en tosiaan jaksanu siivota iskän ja veljen jälkiä! Mutta nyt kun veli on poissa on kämppäkin siisti. Vaikkakin mä sotken aivan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta helpompaa on siivota vain omat jäljet eikä myöskin niitä velipojan. :D (tiskivuori on kyl edelleen oksettava..)

eimie kirjoitti...

meillä näyttää lähes aina tolta. just joku pari vkoa sitten siivosin eteisen. nyt taas ihan kaaos. mun pitäis oikeesti siivoo pvittäin et tääl pysyis siistinä.
oon muute kateellinen sun uusista kengistä..

Pineapple Penguin kirjoitti...

Huuuh jollakin muullakin on sekaista.. :P

Pupunen kirjoitti...

Mun huone näyttää yleensä tolta :)) Kiva että sait ne uggit (=

A.K. kirjoitti...

Itse sain joskus tollasia "maksaläiskiä" sukkiksiin ihan vaan siitä, että kuljin niillä tihkusateessa ja kuivuessaan pisarat jättivät kauheat läikät. Taisin pestä ne ihan vaan koneessa, minkä jälkeen ne oli taas ennallaan. :)

Ihanat Uggit muuten! :) Pitäisi talveksi hankkia myös, tosin ehkä ruskeana. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mun mummilla on tommonen sohva!

Roosa kirjoitti...

kullanmuru: Meillä toi olkkari vaan jotenkin aina päätyy tuollaiseksi :D

harmonica: :S meillä Taneli on se siistimpi osapuoli, paitsi että vaatteita se heittelee joka paikkaan :D

eimie: Toi päivittäinen siivous olisi niin hyvä juttu, mutta kun laiska mikä laiska ;)

pineapple penguin: Kuule ei toi oo ees vielä paha, ei tuol olkkarissa oo ees vaatteita :D

pupunen: Joo sillon ku asuin vielä kotona nii mun huone oli aina ihan jäätävässä kunnossa.

a.k.: mä en ollu ehtinyt vielä edes kertaakaan käyttään noita ku ne jo oli tollasey :/

anonyymi: :D:D Joo tien toi on aika hirvee, mutku saatii se ilmaseks kirppikseltä nii olihan se pakko ottaa :) Ja on kyl yllättävän pehmeä!

fudge kirjoitti...

Uggit on ihanaiset! <3 meillekin vois joku vapaaehtoinen tulla siivoilee. vinkvink :DDD

jarnasi kirjoitti...

ihania vaatteita sulla!!!mistä ooot ostannu nuo ihanat kengät??monilla on tommoisia,mutta aina unohdan kysyä tuota samaista kysymystä... ;DD
meilläkin on välillä hirveä sotku,eikä jaksais siivota,niin sitten millään.ihan tosi Ihanat Uggit!!oisin kiitollinen jos saisin tietoon mistä ostit ne??!!!

anette kirjoitti...

Eikä ihanaa, mulle tuli niin hyvä mieli tosta tein sekasesta olkkarista, kun meiänkin kämppä on usein tollases kunnos ja aina se vähän hävettää, kun oon jotenkin saanut uskoteltua itselleni että kenenkään muun kämppä ei oo yhtään sekanen KOSKAAN. :D

Roosa kirjoitti...

fudge: Mä en tiedä kehtaisinko päästää tänne ees siivoojaa sisälle :D

minä: Ellokselta tilasin :)

anette: Joo no sä voit lohduttautua sillä että meillä näyttää tolta AIKAS usein.. ;)

Maija Eveliina kirjoitti...

ihanat noi UGGIT ;)

Heidi kirjoitti...

Jepp... Ei vaan oo kovin kestävä laukku, hihnat on ihan just katkeemassa, ei uskalla kantaa mitään painavaa -.-

T / visiokeko kirjoitti...

Munkin huone on vähän samallaisessa kunnossa, siellä menee rojun keskellä käytävä sängylle ja tietsikalle :D