maanantai 20. lokakuuta 2008

Huulipunakiiltojuttuvoittoa! (jep, just sitä)

Voitin vähän aikaa sitten Cocosin viikkoarvonnasta ihanan huulikiiltojuttusen, kiitos vielä ihan hirveästi! :) Jospa alkaisin vihdoin käyttämään jotai tujumpaa kuin huulirasvaa ja väritöntä kiiltoa..?

Tällaisen söpön kortin mukana nuo sitten tulivat. Kyseessä on siis Maxfactorin lipfinity huulikiiltopuna, jonka levitys on kaksivaiheinen.

Ensin levitetään tuota vasemmanpuoleista, värillistä punaa ja annetaan "kuivua" minuutin verran. Ei saanut edes hinkkailla huulia yhteen (siis silleen kun normaalisti tehdään, tiedättehän :D).

Tiedä nyt sitten kuinka hyvin näistä kuvista mitään selkoa saa. Eli tuossa vaiheessa olin laittanut pelkkää värillistä punaa. Tuosta kuvasta sitä ei huomaa, mutta aika tönkköä tavaraa oli ja ilman kakkosvaihetta jättäisin kyllä käyttämättä (olen enemmän huulikiilto kuin -punatyttöjä).

Kakkosvaiheen puikko on tuollainen huulirasvantapainen, jota onkin sitten tarkoitus lisäillä päivän mittaan. Antaa värille kiiltoa ja tasoittaa sitä hieman.

Itse asiassa nyt kun näitä kuvia katsoo niin enpä saanut tuota eroa näkyviin kuvissa. Ero on kuitenkin huomattava, ei ollenkaan kökkö lopputulos vaan tuollainen kauniin luonnollinen.

JA koska olen todella viisas tyttönen, päätin lukea käyttöohjeet kunnolla vasta kaiken tuon jälkeen. Ohjeissa lukikin sitten, ettei puna lähde pois koko päivänä edes juodessa taikka pussaillessa, vaan ainoastaan öljypohjaisella meikinpoistoaineella. Arvatkaa vaan omistanko sellaista! Ensin hinkkailin punaa pois paperilla, sitten (ilmeisesti) öljyttömällä meikinpesuaineellani, sitten kasvovedellä (epätoivo iski), sitten toisella meikinpesuaineella (onneksi minulla on tuollainen purkkiarmeija varastona) ja lopuksi sitten ihonkuorintahansikkaalla. Lähtihän se väri lopuksi, mutta nyt on kyllä huulet hellinä!

(ja tiedän, on ylikaunis muuten meikitön nassu ja aamutukka)

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

heipähei, tulin vastailemaan kun kysyit! : D siis sen takia siinä on logopedia, kun mua kiinnostaa psykologia ja ennen kaikkea logopedia, haluisin lastenterapeutiksi tai lasten puhetereapeutiksi opiskella. : )
puheterapiaa taitaa ainakin kuuleman mukaan olla vaikeeta päästä opiskeleen? :o

minkälaista sitä on ollut opiskella? : ) ensimmäinen jonka kuulen sitä opiskelevan, olisi kiva tietää kokemuksia, niin voisi sitten saada vielä lisäitsevarmuutta siihen, että sinne kanssa haluaa. : D

MIIA kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
fudge kirjoitti...

Vähänkö nauroin kun luin tota sun epäonnista yritystä poistaa huulipunaa,melkoista tavaraa tosiaan!!! :D heh.

Peippo kirjoitti...

Nätin näköinen huulikiilto, tommonen luonnollinen. :)

Alkoi hihityttää kun luin miten yritit tuota kiiltoa poistaa. Aikamoista tököttiä selvästikin. :D

kullanmuru kirjoitti...

Olipas kiva tuo huulipunakiilto juttu. Tai ainakin tuo sävy! Meidän äidillä on kai joskus ollut tuollainen, mutta silloin en siitä vielä ymmärtänyt muuta kuin aina nappasin sen valkoisen puikon ja äiti sai etsiä sitä joka paikasta :D

Anonyymi kirjoitti...

Hihhiiiii. Naureskelen tällä niin että melkein sohvalta putoan. Tällaisia kivoja lahjoja minä lähettelen! :D

-SL kirjoitti...

Ihana palkinto!:)

Salla kirjoitti...

Sulla on tosi nätit huulet :) Mulla on ilmeisesti joku huulifetissi, kun aina kehuskelen bloggaajien huulia ja suun muotoa :D Mutta näillä ruipelohuulilla ei voi oikein muuta tehdä kuin kadehtia :D

Roosa kirjoitti...

maia: vastaan sun blogiin, kuten varmaan huomaat ;)

fudge: Joo siis en mä tajunnut että se on tommosta superliimaa :D

peippo: Mä vähän pelästyin ton ekan laittamisen jälkeen ku se oli sellasta supertahmeeta klimppisoppaa (ihanat kielikuvat :D) mut ihan nätti lopputulos tuli :)

kullanmuru: Täytyykin muuten koittaa voiko tota valkosta käyttää ihan yksinään!

cocos: Laitoit mut aikamoiseen pulaan :D

*~sl: Jep, onhan se, tosin vähän vaivalloinen :D

salla: Apua kiitos! :):)

Kaisa kirjoitti...

Mun mielestä tuo puna sopii sulle oikein hyvin :) Tietysti siinä on aika kynnys siirtyä huulirasvatytöstä huulipunatytöksi :)

Ja olen kerran itsekin ollut todistamassa tuontapaisen huulipunan poisto-opetaatiota :D Lähtiköhän se pois sitten silmämeikin poistoaineella tai jotain.. Tuskin kovin hyvää tekee huulille :D

Pineapple Penguin kirjoitti...

Mulla on sama huulipuna, siis sama säykin :) Ja tykkään ihan mielettömästi siitä sävystä! En vaan arkena osaa käyttää.

Pineapple Penguin kirjoitti...

Niin joo, eikä mullakaan oo huulipunanpoistomömmöjä, mutta multa lähti toi kyl ihan käytössä pois! Siis, esim. yhdessä illassa. Ja kiiltojuttua piti lisäillä vähän väliä että näytti hyvältä.