sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Kauneuslamppua ja jättebra-mekkoa

Viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja on taas aikaa postailla. Ei tullut ihan niin rentouttavaa viikonloppua kuin viimeksi, olen ravannut pää kolmantena jalkana viimeiset kaksi päivää. Perjantaina koulussa + kirppiksillä (en löytänyt mitään, hemmetti soikoon) + kaverilla iltaa viettämässä, lauantaina äidin&siskojen kanssa Ikeashoppailemassa ja Tanelin krapulaa hoitamassa. Onhan se välillä kivaa näinkin, ettei tule vaan maattua sohvannurkassa.

Ikeashoppailu äidin kanssa on kyllä mukavaa puuhaa: "Eikös tää näyttäisi kivalta teillä?" "Hei kato, tuohan on kuin tehny teidän olohuoneeseen!". Mitäpä sitä turhaa kieltäytymään..

Jääpalamuotti: Ikea (1,5e?)
Ei tullut mieleen pistää hintoja mihinkään ylös, ihan siis arvaus tuo 1,5e. Näillä saa helposti luotua romanttisia drinksuja, varsinkin kun äiti antoi Tanelille synttärilahjaksi parit drinkkilasit.

Orkidea + ruukku: Ikea (10-20e??)
Olen jo pidemmän aikaa puhunut kuinka haluan kuolleen bonsaipuuni tilalle kauniin orkidean. Ehkä tämän kasvin kanssa sujuu hieman paremmin. En muuten tiedä miksi, mutta noista kukista tulee ihan mieleen Muumipeikko ja pyrstötähti-leffan lihansyöjäkasvi :D.

Riisipallovalaisin: Ikea, (6e)
Ei olla saatu tuota vielä kasaan, siksi kuva Ikean sivuilta. Uusi valaisin siis olohuoneeseen, viime vuoden "pakko saada joku halpa valaisin että näkee eteensä"- ostos sai siis siirtyä tämän tieltä. Tuo pallo oli kylläkin halvempi kuin meidän hätävaramme, mutta ei täällä Turun suunnalla vielä vuosi sitten ollut Ikeaa.

Jalkalamppu: Ikea (30e)
Tämänkin äiti osti "lahjaksi" Tanelille (hih, minä sen oikeastaan valitsin). Aivan mielettömän nätti, etenkin verrattuna siihen vanhaan hirvitykseen. Ei ehkä mikään maailman miehekkäin lahja, mutta eipä tuo kauheasti tuntunut valittavan/välittävän :).

Pallopurkit: Ikea (3e??)
Olen jo kahtena viime kertana meinannut ostaa tämä, mutta jotenkin sitten tyhmyyksissäni jättänyt kauppaan. Viimein annoin periksi itselleni ja hyvä niin, ovat nämä kyllä niin söpöiset! Isoimmassa säilytän kuulakärkikyniä, keskimmäisessä ponnareita ja pienimmässä hiuspinnejä.

Sitten vielä yksi ihanuus, mikä ei tosin ole Ikeasta vaan Anttilan postimyynnistä.

Neulemekko: Anttila, 25e
Vyö: Seppälä
(anteeksi tuo viimeinen kuva..) Hihii, saan rastittaa neulemekon pois Must have- listalta! On muuten superlämmin ja muutenkin jätteihana. Alimmaisen kuvan on tarkoitus kuvata helman rypytystä, mutta ylitärähtänythän tuosta tuli, äh. Ehkä tuo helma takaa sen, että pystyn pyöräilemään ilman että menetän kaiken siveyteni..?

Mitä sinä puuhasit viikonloppuna?


(pallovalaisin)

15 kommenttia:

fudge kirjoitti...

Itsellänikin syksyn haaveilu listalla oli neulemekko, ja sen onneksi löysinkin. Tuo sun on tosi nätti ja istuu täydellisesti! :) Ihana myös tuo Ikean jalkalamppu!

-SL kirjoitti...

Kivoja ostoksia, ihanat valaisimet

Anonyymi kirjoitti...

Oi kun minäkin haluaisin orkidean! Ja ihanat valaisimet ja juuri tahtomani neulemekko<3 :)

Ladetsu kirjoitti...

Ihana neulemekko. <3

Orkideat on kyl nättejä kukkia, vanhempien luona on niitä jo kolme. :)

Tiina kirjoitti...

Oih, tosi ihana tuo neulemekko! Varmaan tosi monikäyttönen :P

Roosa kirjoitti...

fudge: Istuvuus onkin ihan 10++ tossa mekossa, ei purista eikä ole löysä rätti :):)

*~sl: Jep, vähän luksusta arkeen ;)

cocos: Minä aloin himoitsemaan jo toista orkideaa toiselle puolelle pöytää..

emmanuelle: Riippuvuus iskenyt siis sun vanhemmille(kin) ;)

ladyam: Haluisin vielä paljon peruspitkähihaisia, niitä olisi kiva yhdistellä :) Nyt löytyy valitettavasti vai musta ja tummanvihreä :/

Saara kirjoitti...

Blogissani on sulle timantti :).

Poff kirjoitti...

Mä haaveilen Ikean matkasta, haluaisin ostaa kaikkea pientä 8ja isoakin) kivaa omaan asuntooni. :)

Itse olin viikonlopun kavereiden kanssa ja oli kyllä kivaa vaikka nyt väsyttää ihan kauheesti ku on tullu valvottua niin pitkään. :D

Unknown kirjoitti...

Feel good......

Pineapple Penguin kirjoitti...

Tuo jalkalamppu on niin ihana! Hitto ku ei lähteny mukaan meillekin.. Tosin, niin, ei ehkä olisi ollut varaakaan :D

Ja mä taidan olla niitä harvoja (ellei ainoita?) jotka ei pidä orkideoista :/

Juuli Linnea kirjoitti...

Ihana asu ja ne purkit oli himosuloisia!
Mä viettelin kavereiden seurassa viikonloppua, viiten tuli valvottua :D Sunnuntain pänttäsinkin sitten huomiseen yhteiskuntaopinkokeeseen...

Oona kirjoitti...

Olis muuten mielenkiintoista jos tekisit listan aiheesta näin pärjäät tenteissä, vois kattoa löytääkö vieläkin uusia puolihuijaustapoja :D

Upea jalkalamppu muuten!

vippe kirjoitti...

Ikea on ihan huippu paikka :) Mulla on toi sama pallolappupaperivarjostinjuttu, tykkään siitä!

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin haluan neulemekon!!! <33 aivan ihana ja sopii sinulle täydellisesti. Itse olin myös shoppailemassa viikonloppuna.

Roosa kirjoitti...

midinetti: Voi ei taas tuo kollaasihaaste, pakko kai se on sitten toteuttaa :D

poff: Oli kyllä lottovoitto että tuo Ikea tähän Turun kupeeseen tuli, ei tarvitse lähteä Helsinkiin seikkailemaan.

pineapple penguin: Minun orkidearakkauteni syttyi vasta pari kk sitten, ehkä sunkin on vielä tuloillaan? ;)

caramelo: Mä en edes muista koska olisin viimeksi valvonut viiteen :D Taitaa alkaa ikä painaa jo näin parikymppisenä..

oona: Muuten hyvä idea mutta minulla ei ole hajuakaan miten pärtäjä tenteissä :D En ole vielä yhdessäkään tentissä ollut sillä tänä syksynä aloitin opiskelut. Katsotaan ekan tenttiviikon jälkeen olivatko opiskelutekniikkaani hyviä vai huonoja ;)

Vippe: Mä en tiennyt että siihen pitää ostaa erikseen se juttu mistä se itse lamppu roikkuu, nyt pitää tehdä uusi reissu :P

inkutti: Hih, voi kiitos :):)