perjantai 22. elokuuta 2008

Tänä syksynä pukeudun ruutuun, en pitsiin.

Kerron tässä postauksessa mielipiteeni syksyn 2008 muodista. Valitsemani muoti-ilmiöt olen napannut Ellestä, Oliviasta ja muoti-/tyyliblogeista. YES! - merkinnän alle päätyivät ne jutut, joista diggaan ja NO! -merkin alle sellaiset mitä en tule päälleni laittamaan.

YES!

Ruudut. Tässä täytyy tosin olla tarkkana etten vain näytä maatilan emännältä. Edellisen postauksen ruutumekkoon olen totaalisen ihastunut.

Pikkumusta. En omista vielä sitä täydellistä pikkumustaa, muutaman potentiaalisen ehdokkaan tosin (toinen kaatuu antoisaan kaula-aukkoon ja toinen valkoisiin pilkkuihin).

Violetti. Miten kukaan voi olla rakastamatta tätä väriä? Lisäksi suosikkeihini kuuluvat slaavilaiset värit, punainen ja sininen, en vain löytänyt sopivaa kuvaa niistä yhdessä vaatteessa.

Kiiltonahka. Etenkin laukuissa tämä on ainoa materiaali mitä nykyään suosin. En tosin pistäisi pahakseni mikäli löytäisin nuo kengät joku aamu kenkähyllystäni.

Poolo. Äääh, että tiedäkkään miten paljon haluaisin juuri tuon leijonankeltaisen poolon omakseni! Vaan eipä näkynyt Turun Kopkolmion H&M:ssä, metsästys jatkuu edelleen. Pitää pärjätä jo omistamillani violetilla ja harmaalla poololla.


Kynähame. Ostin vasta vähän aikaa sitten ensimmäisen kynähameeni (mustana) ja täytyy kyllä sanoa että on kätevin vaatekappale mitä on vähään aikaan tullut vastaan. Voi käyttää sekä noin kuin kuvassa, että paita hameen päällä.

NO!

Pitsi. En vain tykkää tällaisesta yliröyhelöisestä, läpinäkyvästä ja suttuisen näköisestä materiaalista. Sukkahousuina korkeintaan, mutta muuten ei kyllä ikinä.

Tummat kukat. Vähän huono kuva löytyi tähän. En ole ikinä tykännyt kukkakuosista, en kirkkaasta enkä tummasta. En omista mitään kukkavaatetta enkä tule omistamaankaan.

Sotilastyylinen takki. Yäh. Ehkäpä avomiehen armeijan takia tämä tyyli saa aikaan vain ällötysreaktion. Onneksi omassa villakangastakissani ei ole ylimääräisiä nappihärpäkkeitä ja ihmeellisiä linjoja.

Maksimitta. Tämä on hyihyi niin takeissa, hameissa kuin housuissakin. Eivät nuo näyttäisi ikinä hyviltä minun 160 senttisen varteni päällä, eivät edes korkkareilla höystettynä.

Isot kaulakorut. Käytän muutenkin todella harvoin kaulakoruja,sillä olen enemmän korvakoru-ihmisiä. Minä tykkään siroista ja kauniista kaulakoruista, en tuollaisista isoista möhkäleistä.

Nahkahame. Tämä on NO! -listalla vain minun kohdallani, sillä näytän makkarankuorelta kun yritän tunkea tätä takamusta tuollaiseen. Olen kuitenkin nähnyt kuinka hyvin nämä sopivat muutamille muille bloggareille, onnekkaat!


Polvisukat. Yhdet polvisukat omistan, maksoivat huikean euron H&M:ssä. Eivät kuitenkaan pysy ylhäällä, vaan menevät jo minuutin kävelyn takia makkaralle. En myöskään ole tarpeeksi kapeareisinen näiden käyttämiseksi.

Niittivyö. Ehkä minulla ei vain ole mitään minkä kanssa voisin niittivöitä yhdistellä, mutta en pysty kuvittelemaan tätä päälleni. Ei tähän sen kummempaa syytä ole kuin että ei vain iske juuri minuun.

Mitkä syksyn muoti-ilmiöt ovat sinun juttusi? Entä mitkä jäävät kaupan hyllyille pölyttymään?

(kuvat asos ellos ja h&m)

14 kommenttia:

May kirjoitti...

Olen samoilla linjoilla kanssasi pitsijuttujen ja isojen kaulakorujen kanssa, enkä myöskään luule, että nahkahamelinjalle lähden... nahkahousut taas olis mageet :o)

Maksimittaisista, leveälahkeisista housuista sen sijaan tykkään aivan kauheasti ja olen aina tykännyt. Nuo kuvan housut kyllä varmaan jäisivät kauppaan, jotain outoa niissä on olevinaan.

miya kirjoitti...

Olen samaa mieltä kanssasi niittivyöstä, en vain millään voi kuvitella sellaista ylleni. Sitäpaitsi sellainen on jokatoisella joka tulee vastaan, että paras jättää tämä juttu välistä ainakin minun kohdalla :D

Ladetsu kirjoitti...

Noista melkein kaikki paitsi pitsin, tumman kukan, maksimitan ja polvisukat kelpuuttaisin kaappiini.

Nahkahame ja niitit kaikissa muodoissaan ovat iskeneet aika pahasti, vaikkei niitä kaapista löydykään. :)

Jenni kirjoitti...

Neule on ellokselta, eikä se lukenut postauksessa :)

Roosa kirjoitti...

may: Nahkahousut olis vielä hurjemmat kuin nahkahame, täytyy olla aika rohkea tytsy jos sellaisia pystyy pitämään :D

ai: Minä en vielä ole huomannut vakavaa niittivyövillitystä, mutta ehkä sitten kun maanantaina alkaa yliopisto niin törmään niihin useammin :)

emmanuelle: Minäkin uskon että sotilastyylinen takki löytyisi äkkiä minun päältäni JOS tuo miekkonen ei olisi armeijassa ;)

nennni: voi kiitos, täytyy käydä ihastelemassa sitä sieltäkin ;)

pina kirjoitti...

samoilla linjoilla kuljen sun kanssasi, inhoan polvisukkia ja isoja kaulakoruja.

Juuli Linnea kirjoitti...

höh! polvisukat on supersuloisia :D Mutta pitsihömpötysten ja nahkahameiden ja monen muunkin jutun kohdalla todella samaa mieltä! Ja ruudut... ihanin kuosi ikinä <3

Anzku kirjoitti...

En vastaa kysymykseesi, mutta pakko sanoa, että tuolla tytöllä, jolla oli sotilastyylinen takki, oli tosi nätit hiukset ;>

Tes kirjoitti...

Nahkahameet ovat upeita, mutta itselläni ei ole (ainakaan vielä) rohkeutta pukeutua sellaiseen. Tykkään myös ruuduista, kiiltonahkasta, polvisukista jne.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hih, minun syksyni sitten taas koostuu pitsistä, tummista kukista ja polvisukista :)Ehdoton nounou minullekin ovat maksimitta ja nahkahameet..

Ihana postaus :)

Anna kirjoitti...

Minä vuorostani voisin laittaa jokaisen noista päälleni. Myös tuolta no!-puolelta. Ainoa yökötys-reaktion aikaansaaja oli tuo keltainen. No nono..:D Naamani näyttää sen värin rinnalla vihreältä:D

Anonyymi kirjoitti...

Mulle pitsiä ja polvisukkia. :D Mutta kyllä mä nyt ruudustaki innostun ja kiiltonahka on ihanaa!

Camilla kirjoitti...

Aikalailla osui maku samaan, kuin sinulla, paria lukuunottamatta. =)

lilaa en ole koskaan käyttänyt, enkä pidä siitä, koska se saa ihoni näyttämään 2 kertaa kalpeammalta.

Vaatekaapissani on 1 keltainen vaatekappale, eikä se ole ollut vielä kertaakaan käytössä.

Polvisukat näyttävät hyviltä, mutta en kehtaisi päälleni laittaa, koska se kiinnittäisi liikaa huomiota ja tuntisin oloni alastomaksi. =D

Ruudut, kiiltonahka, pikkumusta, kynähame ja poolot ovat tervetulleita. =)

nadjastrange kirjoitti...

mä kokeilin just tota nahkahametta joka tossa kuvassa on, ja se näytti mun päällä nakinkuorelta :(
haluisin niiiin kovasti nahkahameen, mutten oo löytäny mitään sopivaa.

ps. valuvat polvisukat on ärsyttäviä :(