keskiviikko 20. elokuuta 2008

Paras kirpparilöytö IKINÄ!

Piti jo eilen postailla, mutta: 1) kirpparikierros vähän venähti 2) Serranot oli pakko katsoa 3) siskon tukka piti värjätä. Tästä syystä en enää yhdeksän aikaan illalla jaksanut alkaa kuvailla löytöjäni.

Pääsin siis vihdoin Tuffan kanssa kiertämään Porin kirpparit läpi. Käytiin yhteensä neljässä eri paikassa, joista yksi myi kylläkin vain kaikkea roinaa. Olen aivan rakastunut ostoksiini, jotka tekivät yhteensä hurjat 5 euroa. Tuli kyllä eilen sellainen kirppariähky, etten taida vähään aikaa mennä uudelle kierrokselle. Päivän asusta ei nyt ole kuvaa, sillä päälläni oli (taas) se ihana Vero Modan hame, josta on tullut suosikkivaatteeni nro. 1. Tässä kuitenkin kirppariostokseni:

Neulepaita: Kirppari 1e
Kiva helposti yhdisteltävä perusneule, alkujaan luultavasti H&M:stä (kokolapusta päättelin). Kummastuttaa miksi kukaan haluaa luopua tällaisesta aina tarvittavasta perusvaatekappaleesta pilkkahintaan.

Baskeri: Kirppari 2e
Kuten varmaan olette huomanneet, olen hulluna baskereihin. Mustan ja punaisen lisäksi omistan nyt siis tämän ruskean kaunokaisen, joka olikin kallein ostokseni koko kirpparireissulta. Huomaatte pian miksi se hieman naurattaa.

Ruutumekko: Kirppari 1e
Kuvausrekvisiittana vyö: Pariisi

Hihii minäkin sain syksyn muotiruutuni. Mekko on mielestäni aivan ylisuloinen, mitä nyt tosin nappien vaihtamista mustiin olen pyöritellyt mielessä. Vähän tätä piti lyhentää, mutta eipä tuo ollut homma eikä mikään. Tykkään huimasti, NAMSK suoraan sanoen!

Sitten paras löytöni kirppareilta IKINÄ:

Kengät: Kirppari 1e
Keskimmäinen kuva salamalla, viimeinen ilman. YHDELLÄ EUROLLA nilkkurit! Nämä ovat aivan uudet, pohjista näkee ettei näillä ole kertaakaan ainakaan pihalla kävelty. Korko on aika huima, 9cm, mutta kyllä minä näillä kaunokaisilla opin nopeasti kävelemään. Taidan olla rakastunut <3.

12 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Hienoja ja uskomattoman edullisia kirppislöytöjä!

Timantti kirjoitti...

Todella kivoja juttuja löysit. :)

miya kirjoitti...

Hetkinen, onko noi kengät Fidalta? :D Meinaan jos on, niin näin ne siellä. Jos taas ei ole, niin harvinaisen samalaiset olivat x)

Roosa kirjoitti...

ai: Heh, eivät ole vaan jostain peruskirpparilta :D Aika hauska yhteensattuma :)

Anonyymi kirjoitti...

Pitipä tulla "pätemään" aiemmasta kauppojenvertailupostauksestasi, että H&M seuraa melko tarkkaan alihankkijoitaan lapsityövoiman varalta. Ja vaikka työntekijöille kaukomailla maksetaankin paskapalkkaa, on se ainakin Intiassa rutkasti päälle minimipalkan.
Muun muassa Benetton on tuotannossaan paljon epäeettisempi kuin HenkkaMaukka ja jokunen aika sitten Marimekonkin alihankkija jäi kiinni lapsityövoiman käytöstä puuvillan poiminnassa. Eräässä vertailussa H&M pääsi eettisyydessä top3:seen.

Roosa kirjoitti...

Anonyymi: No hyvä kuulla, ehkä pääsen joskus tuosta typerästä väärästä mielikuvasta eroon ;)

tiina kirjoitti...

Miten halpoja juttuja oletkaan löytänyt! Toi mekko ja kengät ovat mahdottoman ihanat :)

Pineapple Penguin kirjoitti...

Hienot kengät! Ja baskerit <3 Mulla on musta ja harmaa :D

Mirre kirjoitti...

sano vielä että hyvät jalassa. :( miksen ikinä tee tommosia löytöjä!

Nina kirjoitti...

Euron kengistä tulee varmasti hyvä mieli piiiiitkäksi aikaa! Hieno löytö!

MaiSu kirjoitti...

ruutuhame on minustakin aika nam! hienoja löytöjä olet tehnyt ja vielä millä hinnoilla! :)

ja baskerit on jeeeeeeee! :)

Thelma kirjoitti...

Siis vau nuo kengät! :oo