tiistai 8. heinäkuuta 2008

Aloittaminen aina vaikeaa..

Tuli tuossa vähän aikaa sitten lähinnä itselle luvattua että jos (kun) pääsen yliopistoon niin pistän pystyyn oman blogin. Saas nähdä lähteekö tämä tästä kulkemaan,onko mulla edes mitään kirjoitettavaa.

On ollut vähän puutetta noista kesätöistä,ei ole ollut hommia niin paljon kuin piti olla. Silti ainoa miinuspuoli tässäkin tilanteessa on raha, josta tekee aina välillä hieman tiukkaa. Pluspuolia löytyykin OIKEASTA kesälomasta paljon enemmän:
1) Aika. Minulla on aikaa tehdä kaikkea mitä haluan, kuten vaikka perustaa blogi, lähteä extempore risteilylle ja ottaa aurinkoa koko päivä. Ei tarvitse elää kellon mukaan,voin valvoa koko yön ja herätä vasta iltapäivällä.
2) Perhe. Tämä on melko varmasti viimeinen kesä mikä menee lomaillessa. On ollut aivan käsittämättömän hienoa viettää aikaa äidin ja siskojen kanssa (isä möllöttää töissä). Olen asunut omillani vuoden ja ehkä siksi tällainen perheen läheisyys tuntuu erityisen hyvälle. Äitikin on tuntunut viime viikkojen aikana enemmän kaverilta kuin äidiltä. Miten ikinä selviä tulevasta syksystä ja opiskelun aloittamisesta?
3) Kokemukset. Mikäli olisin purkittanut suolakurkkuja koko kesän (hain mm. tällaiseen työpaikkaan epätoivossani), olisi kesä mennyt liukuhihnaa tuijottaessa. Väljemmällä työajalla olen ehtinyt mm. mökkeillä, risteillä, päästä yliopistoon, viettää viikon loman armeijassa olevan avomieheni kanssa (normaalisti näkisimme vain viikonloppuisin) ja kerätä hyvää kesämieltä varastoon kylmää ja yksinäistä syksyä varten.
Uskon, että näillä eväillä olen paremmin valmistautunut tulevaan opiskeluun kuin mitä olisin rahatukun kanssa ollut. Onneksi on säästöjä, niin ei tarvitse makaronilla ja ketsupilla elää.

Ei kommentteja: