sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Pitäisi

 

Tällaisina sunnuntaipäivinä, kun ohjelmassa ei ole muuta kuin kolme koneellista pyykkiä, lihapullien tekemistä ja DanceFitiin raahautumista on hyvä että kameralle tallentui eilisen vaatteet. On myös hyvä, että kuvia löytyy enemmän kuin yksi sillä nyt ei oikeasti juttu kulje. Harvinaista, yleensä jaksaisin höpistä ja kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Tänään on selkeästi “pitäisi”-päivä. Pitäisi kirjoittaa enemmän.

 

IMG_2494

Pitäisi opetella säätämään kameran asetukset oikein valaistusolosuhteiden mukaan. Melkein jo osaan, mutta en ihan.

 

IMG_2503

Pitäisi opetella näkemään itsensä uusin silmin. Miksi aina peiliin katsoessa takaisin toljottaa iso ihminen, vaikka oikeasti taidan olla ihan hyvä näin?

 

IMG_2516

Pitäisi ihan oikeasti lopettaa sen kynsien pureskelu. Aikuisten oikeasti. Kehtaisi esitellä sormuksiakin vähän useammin.

 

IMG_2528

Pitäisi vihdoin käydä ostamassa se polkupyörä. Korollisia kenkiä on jo pikkuisen liikaa ikävä.

 

Taidan paneutua tänään vain siihen, että pitäisi osata kokata paremmin. Lihapullista se lähtee! Tällaisena poropeukalona on hyvä, jos saan niistä edes pyöreitä. Jos en saa, teen lihalättyjä. Hyviä nekin.

7 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Ihana asu!
Tulee niin paljon kesä mieleen...

Kiitos inspiksestä!

Neiti S. kirjoitti...

Ah, nuo vetoketjunilkkurit ovat niin upeat! Miksi oi, miksi en älynnut ostaa samanlaisia, vaikka kuinka kävin sovittelemassa kyseisiä popoja? Nyt harmittaa.

Roosa kirjoitti...

Johanna: Ole hyvä vaan! Kesällä sama asu ilman villasukkahousuja kiitos :D

Neiti S.: Virheistä oppii ;) Ilmoitan kyllä täällä jos ikinäkään kyllästyn omiini :D

Maria kirjoitti...

Tosi suloinen asu :) Ja hei muuten kiva tuo uusi bannerikin!

Anonyymi kirjoitti...

Kiva sormus!

xx
Aino

Mikaela kirjoitti...

ihanat kengät!!

Roosa kirjoitti...

Maya: Kiitos, tappelin sen kanssa jonkin aikaa kun en ollut ikinä tyytyväinen mihinkään versioon :D

Aino: Kiitos :)

Mikaela: Suosikkini <3