maanantai 31. tammikuuta 2011

Aika aloittaa

En tiedä kuinka moni teistä on pyörinyt täällä viimeisen parin viikon aikana. Olen kuitenkin pikkuhiljaa herätellyt tätä blogia taas eloon muun muassa ulkoasumuokkauksilla ja tunnisteiden lisäämisellä. Olen myös harjoitellut kuvanmuokkausta (missä olen edelleen todella huono) sekä live writerin käyttöä. Olen hakenut innostusta muiden blogeista ja kituutellut, kun en ole voinut itse postailla.

Tänään päätin että nyt on aika palata. Kuten ennustinkin, tauko ei ollut pitkä mutta onneksi sitäkin mielekkäämpi. Nyt tiedän mihin suuntaan lähden tätä blogia kehittämään. Lähden kehittelemään tätä pienin askelin kohti lifestylebloggauksen genreä. Se, ettei jokaisen postauksen tarvitse käsitellä vaatteita on vapauttavaa. Voin postata myös niinä päivinä kun pukeudun vain yöpukuun.

 

IMG_2530

 

Tänään en pukeutunut yöpukuun, vaan maxihameeseen. Ihanaan raidalliseen maksiin joka peittää kaikki ongelmakohdat ja jota voi fiiliksestä riippuen käyttää myös tuubihuivina. Hame yhdistettynä meikkaamattomaan nassuun johtuu tulevasta Yo Dance tunnista, jonne tästä kohtapuoliin lähden käppäilemään.

Kiitos kaikille teille, jotka jaksoitte odottaa ja tervetuloa kaikille uusille tulokkaille. Tästä tämä homma taas lähtee.

10 kommenttia:

anna kirjoitti...

Ihana maxihame!! :)

bubble kirjoitti...

Teretulemast takaisin :)

mine kirjoitti...

tervetuloa takaisin :)

Anonyymi kirjoitti...

KIvaa kun taas on luettavissa yksi turkulainen blogi lisää. :) Hieno hame!

Roosa kirjoitti...

anna: Tää on aivan huippu, mulla on tuolla alla hei jumppahousut eikä näy mihinkään :D

bubble: Kiitos, ei ollut pitkä tauko ;)

mine: Kiitos :) Ihana olla täällä taas!

Anonyymi: Ehkä aiempaa enemmän luvassa myös Turkuaiheisia postauksia jos lifestyleä alan tänne kirjoittemaan :) Ja hame kiittää kehuista!

Riikka kirjoitti...

Hei mä toivoinkin että olisit palannut kun olit käynyt kommentoimassakin, jeee :)

Anonyymi kirjoitti...

Jee! Mä olin jo varautunut kolme kuukautta kestävään taukoon. :) Ja ehdottomasti Turku-postauksia, mä pohdin vakavasti sinne muuttamista ja tarvitsen rohkaisua... ;)

sansu kirjoitti...

Jee, tervetuloa takaisin! :)

Roosa kirjoitti...

Riikka: Luin kyllä blogeja tauonkin aikana, kommentointi vain oli vähän vähäisempää :) Kiva olla takaisin!

Anonyymi: Kannattaa tulla tänne, täällä on kivaa ;)

sansu: <3

PUSSAUSKOPPI kirjoitti...

Wau! hame on kyllä hieno!