torstai 16. joulukuuta 2010

Viime päivät


Olen viime päivät tehnyt vaikka mitä ja toisaalta ollut tekemättä vaikka mitä. Olen..

 

..viettänyt liikaa aikaa sohvan nurkassa pähkinäkipon kanssa.

..tutkitut läpi kasan luentomonisteita ja oksentanut tietoni tenttipaperille.

..kirjoitellut viimeisiä sanoja harjoitusaineeseen, jonka kirjoittamiseen näin aivan liikaa vaivaa.

..pohdiskellut rooleja. Voin olla enemmän kuin vain yhdenlainen. Voin olla vähemmän, enemmän, siltä väliltä.

..löytänyt uudestaan yläasteella ostetut nilkkurit, jotka on parhaat kengät talvikävelyyn. Parhaat ikinä.

..tajunnut, että joulu on kohta. Ollut tämän johdosta sekä turhautunut, stressaantunut, hämmentynyt, huojentunut että iloinen.

..yrittänyt luoda itselleni uutta banneria ja turhautunut prosessiin satakymmenentuhatta kertaa. En osaa, en vaan osaa.

tumblr_lam43bSFwO1qbnk2jo1_500_large


Viimeisestä kommentista johtuen olen ajatellut myös kilpailun järjestämistä tänne blogin puolelle. Siksi kyselisinkin nyt, että olisiko lukijoissa mahdollisesti innokkaita bannerinväsäilijöitä? Palkinnoksi / palkkioksi olin ajattelut lahjakorttia vaatekauppaan. Tämä olisi vähän niin kuin palvelun ostamista, jota ennen suoritetaan kilpailutus. Joten miltä bannerikilpailu kuulostaisi? Tarvitsen oikeasti apua, katsokaa nyt tuota onnetonta tekstinräpellystä mikä bannerin paikalla nyt on.

2 kommenttia:

June kirjoitti...

Hehee, mulla on omakin banneri ollut työn alla jo vähän liian kauan, mutta se johtuu vaan siitä että olin ajatellut piirtää käsin.. Nooh, anyway, kyllähän noita bannereita mun käsissä syntyy eli voisin semmosen väsätä. Jos ei kilpailua synny niin sitten ihan muuten vaan :)

Anonyymi kirjoitti...

tämä ei liity asiaan, mutta jos menet katsomaan black swanin niin olisi mielenkiintoista lukea analyysi siitä. Koko elokuva oli täynnä symboliikkaa ja psykologiaa ja jotkut jutut jäi aika hämäriksi. :/

onnelista uutta vuotta.:)