maanantai 6. syyskuuta 2010

Kolmatta vuotta käynnistämässä


Sinne meni ne kesätyöt. Kun on koko kesän viettänyt aivan ihanien alle kouluikäisten lasten kanssa on jotenkin.. vaikeaa inspiroitua jostain aikuisneurologiasta tai englannin suullisesta kurssista. Tahdon ympärilleni elämää: riemunkiljahduksia, autoääniä, trampoliinilla pomppimisen riemua sekä kasvomaalauksia. Näiden vaihtaminen pänttäämiseen ei oikein vielä osaa innostaa, mutta toivotaan että Roomareissun jälkeen osaan asennoitua koulunkäyntiin vähän paremmin.

20100906_11 20100906_12

Juoksentelin tänään ympäri yliopistoa ja keskustaa kaikkien tyhmien, mutta välttämättömien juttujen perässä (läsnäolotarra opiskelijakorttiin, laturi puhelimeen, liittymän vaihto omiin nimiin, mekon palautus jne. plaaplaaplaa) ja tunsin itseni niin opiskelijaksi kuin opiskelija vain voi tuntea. Vaikka asenteeni kirjojen pänttäämiseen on mitä on, niin kaiken muun opiskelijaelämään liittyvän toivotan kyllä ilomielin tervetulleeksi: itsensä viisaaksi tunteminen edes joskus, hyvä ja halpa opiskelijalounas, yliopiston jumpat, kaverit ja luennoille pukeutuminen. Töissä housut olivat melkeinpä pakolliset niiden 3v ihanuuksien nostelemiseen, kantamiseen ja niiden kanssa riehumiseen, joten nyt alkaa luultavasti sellainen hameiden ja mekkojen ylikulutus että huh.

20100906_22

20100906_16 Takki: H&M
Hame: Kirppis
Leggarit: Seppälä
Kengät: Monki

7 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Mun pitäisi hakea se lukuvuositarra, mistä niitä saa? :D Oon taas aika hyvin messissä taas.. No ehkä huomenna skarppaan kun alkaa luennot!

Roosa kirjoitti...

Riikka: Ainakin sieltä.. öömp.. Assarin vierestä? Siel on joku TYYn toimisto? :)

Sirpa kirjoitti...

Itse hoidan nyt työkseni yksin yksityistä ryhmää, missä vain 2 lasta, näin mennään ainakin vuosi. Tämä on aika vekkulia :)

Roosa kirjoitti...

Sirpa: Oi, kuulostaa ihanalta :)

Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

Nyt on pakko tivata sattuuko tuo hame olemaan Pallo-Paita Oy:n tuotantoa? Itse nimittäin juuri myin ihan identtiseltä näyttävän hameen eteenpäin, mutta vain siitä syystä, ettei keltainen väri ole oikein oma juttu. Muutoin hame oli ihana. Olisi kiva tietää pyöriikö täällä enemmänkin näitä hameita. :)

Roosa kirjoitti...

Varpunen: Kävin tsekkaamassa hameen lappusista ja kyllä, Pallo-Paita Oy:tä näyttää olevan!

Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

No se näyttikin kyllä ihan samanlaiselta! Hauska sattuma ja hyvä hamevalinta! ;)