torstai 29. tammikuuta 2009

Löpinää ja laukkua

Tänään ei ilmesty kunnon postausta, sillä aikataulu ei vaan anna periksi. Lähden 13.30 luennolle, josta suoriksi 17.00 lähtevään Poribussiin joka on perillä vasta 19.20. Sitten koukkuunnunkin salkkareihin ja menen kasilta vielä saunaan. Selvät on siis suunnitelmat illaksi, mutta huomisen postaus onkin sitten jo edes jotenkuten kunnollinen.

Olen pitänyt blogia muuten jo puoli vuotta enkä ole vieläkään saanut aikaseksi esitellä laukkuni sisältöä!


Laukkuna toimii tällä hetkellä tuo iiiiihana H&M:n aleista haalittu jättimegalaukku. Tuo nielee sisäänsä oikeesti vaikka mitä (esim. samalla kertaa sekä koulu että treenivaatteet ja kengät + sadeviitan). Tällä kertaa se on kuitenkin hävettävän tyhjä sillä olen lähdössä kotiin enkä halua kantaa mukanani turhaa kamaa (en ole vielä pakannut vaatteita, köhköh..). R-a-k-a-s-t-a-n tota!


* Mustat joululahjahanskat, lämpimimmät ever.
* 90cnt rahaa. 50 senttinen pitää aina olla mukana jumppasalin lukolliseen lokerikkoon.
* Creative Zen mp3-soitin. Ikuisuuksia vanha, mut hyvin pelittää!
* Varapatteri ^
* Kaksi pinniä
* Lompakko. Tämänkin on ollu mulla varmaan..seitsemän vuotta eikä mitään käytön jälkiä näy.


*Pinkki kamerapussi
. Kameran mukana ei tullu mitään hienoa nahkapussia niin käytän sitte tota. Mut toi on kyllä söpömpi ku mikää tylsä musta nahka.
*Kalenteri. Ilmainen yliopistokalenteri, ensimmäinen ikinä omistamani. Nykyään en pärjäisi ilman, kirjaan tonne kaikki luennot, jumpat sun muut.
* Joku kesätöiden lakijutuista kertova kortti.
* Kotiavaimet+koulutilojen avaimet, söpö nalle pitää huolta etteivät huku.
* Penaali. Kyllähän yliopisto-opiskelijallakin saa olla nallepuh penaali jos tahtoo.
* Meikkipussi. Sisällä rajauskynä, puuteri, meikkivoide, ripsari, ripsentaivutin, kosteusvoide ja naamanpesumömmö. En normaalisti kanna meikkejä mukanani, mut kotiin pitää ottaa.

Sitten kyselisin vielä kaikilta turkulaisilta jotka ootte myyneet kirpparilla jotain: mitä kirpparia suosittelisitte myyjän kannalta? Alkaa meinaan tuo kirppiskasa paisua uhkaavasti.. Pyörällä pääsisin vain suht keskustassa oleville kirppiksille, mut saattaisin saada lainaksi myös autoa. Eli kertokaa jos teillä on hyviä kokemuksia jostain tietystä kirppiksestä missä tavarat on menny ku kuumille kiville.

Pitäkää myös peukkuja että ehdin perjantaina/lauantaina kiertelemään Porin kirppiksiä. Muuten täytyy seuraava reissu venyttää hei maaliskuuhun asti! Täytyy tunkea kalenteriin tilaa, Porin kirppikset on meinaan ainakin 100% parempia ku Turun.
EDIT:// Jee huomenna kirppiksille! Tuffa on kyl paras kirppisseuralainen, se tietää kaikki Porin kirppikset ulkoo. En malta oottaa!

8 kommenttia:

TanjaK kirjoitti...

Sinulle on haaste blogissani, toivottavasti et ole vielä tehnyt:)

Pupunen kirjoitti...

Ihana toi sun meikkipussi (:

Anonyymi kirjoitti...

Musta ehdottomasti paras kirppis Turussa on Manhattanissa. Siellä käy todella paljon porukkaa, eikä vuokrahinnatkaan eroa yhtään muista kirppiksistä. Olen itse ollut siellä pari kertaa myymässä tavaraa, ja hyvin on mennyt kaupaksi. Samoin kaikki kaverit, jotka siellä ovat tavaraa myyneet ovat kehuneet menekkiä. Tosin vertailupohjaa mulla ei ole, koska tosiaan en itse eikä kukaan kavereistakaan ole vienyt tavaraa muille kirppiksille myyntiin. Tuolla tosin kannattaa varautua pitkään jonotusaikaan. Itse odotin syksyllä pöytää kaksi kuukautta... Ei se tosin aina noin kauan kestä, mutta kyllä kuukausi ainakin kannattaa varautua odottamaan.

Toinen varteenotettava vaihtoehto on mielestäni länsikeskuksen kirppis. Siellä käy myös paljon porukkaa, vaikkei samoissa määrin kuin Manhattanissa. Siellähän on lähellä myös Euro-kirppis Finluxin vanhassa tehtaassa, ja sieltä varmaan sais pöydän vaikka heti. Siinä on kuitenkin se huono puoli, että vaikka paikka on todella iso, se on niin syrjässä ettei sinne eksy yhtä paljon porukkaa kuin muualle.

Pääskyvuoren Linkki kirppis taas... no ostajana tykkään käydä siellä, mut jotenkin epäilisin et siellä ei käy niin kauheasti porukkaa. Nää on kaikki tosin mun henk. koht. arveluita jotka perustuu täysin mutuun.

Unknown kirjoitti...

damn! jakku nimittäin näyttää erittäin makoisalta ja sopivan hintaiselta.

Cinderella kirjoitti...

Linkki-Kirppis on mun mielestä paras mahdollinen. Siellä käy tosi paljon väkeä, toisin kuin NeitiGerbera otaksui. Mulla ja kaverilla meni kamat tosi hyvin kaupaksi ja bonuksena MITÄÄN ei ollu varastettu. Linkiltä saa tietääkseni tällä hetkellä hetikin loosin. Sinne pääset bussilla ihan oven eteen.

-C

Rosa kirjoitti...

Kylläpä Turun yliopisto tarjoaa ihanan kalenterin. Täällä Tampereella se kalenteri on pelkkää paperin hukkaamista, kun on niin pieni, ettei sitä vaan voi käyttää, tai ainakaan mahduttaa kaikkia tärkeitä juttuja siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Blogistani löytyy sulle pieni haaste! (;

Ence BOO kirjoitti...

En tiedä Turun kirppiksistä, mutta ainakin Porin kirppikset on pääsääntöisesti täynnä hintakiskureita, jotka koittavat saada uutena 5 e maksaneesta Hennesin topista nukkautuneena ja hyvällä tuurilla pesussa kutistuneena 7 e. Argh! Toki löytyy välillä poikkeuksiakin.