torstai 7. elokuuta 2008

Päivän asu - EI NÄIN!

Toivottavasti kukaan ei nyt vedä hernettä nenäänsä tämän postauksen takia. Tarkoitukseni ei ole kritisoida ketään(!) vaan näyttää millaisista päivän asu-kuvista en itse pahemmin välitä. Olen itsekin sortunut muutamiin näihin, vaikka olenkin kirjoittanut blogia vasta vähän aikaa, eli virheet ovat inhimillisiä. On kuitenkin harmillista mikäli jonkun oikeasti hyvän bloggaajan (jonka postauksia jäisin mieluusti seuraamaan) kuvat ovat aina jonkin seuraavan tyyliluokan edustajia, sillä minä en henkilökohtaisesti kauaa sellaisten kuvien katselemisen parissa viihdy. Vaikka kamera olisi kuinka rämä kannattaa silti pyrkiä parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen, lukijoiden iloksi. Otetaan siis tämä itsensä kehittämisenä, ei kenenkään haukkumisena, okei?


Ylhäältä otetut kuvat: Kuvaajan puuttuessa kannattaa suosia ennemmin itselaukaisinta kuin tätä taktiikkaa. Osaisitteko te tästä kuvasta kertoa kunnolla minkälaiset housut minulla on jalassa? Eli alaosa jää tässä kuvassa melkein täysin peittoon. Myöskään paidan hihat ja malli eivät näy kunnolla.


Liian kaukaa otetut kuvat: Vaikka kuvia saisikin klikattua isommaksi, eivät vaatteet silti näy kunnolla. Tästä kuvasta ei näy että paidassani on ruutuja ja jalassani punaiset ballerinat. Yksityiskohdat eivät siis tule esille ja kuvia on ärsyttävä tihrustaa. Tässä kuvassa paita on kaiken lisäksi ylivalottunut, ei hyvä.


Pää leikattu pois: Tähän sorruin itse koko viime viikon hiushaasteen johdosta, eli ei aina voi kuvata täydellisesti. Kuvani näyttivät kuitenkin mielestäni tökeröiltä ja tulen välttämään tätä tulevaisuudessa. Kampaus on mielestäni osa asua, etenkin jos hiuksissa on panta tai muu hiuskoriste. Ja ei se ole niin vakavaa ettei aina saa juuri sitä täydellistä ilmettä, vaatteitahan tässä katsellaan.


Liian pimeät kuvat: Syksyn tullessa tämä tulee varmasti olemaan ongelma myös minun kuvissani. Vaatteiden väri vääristyy ikävästi eikä kuosista saa selvää. Vastakohtana tästä ovat ylivalottuneet kuvat, joissa on samat ongelmat.


Peilikuva+salamavalo: Tämä vain yksinkertaisesti näyttää ala-arvoiselta. Meillä tuo peilikin on niin törkyinen etten voisi kuvitellakaan lisääväni tällaista blogiini, eihän kukaan muukaan omaansa?

Ei niin pahoina "mokina", joissa kummassakaan vaatteen malli ei näy, sanoisin ylimutkikkaat poseeraukset sekä vaatteiden esittelyn henkarissa. Kiemurat poseeraukset ovat kuitenkin esim. Moumoun blogissa (onko Moumou nykyään salasanallinen?!) piristävä lisä ja henkarivaatteista voi saada hyviä kuvia valo ym. ominaisuuksien suhteen.

Jos tekisin postauksen hyvistä päivän asu-kuvista, ottaisin esimerkiksi Ian kuvat. Niitä on aina ilo katsella, ne ovat laadukkaita ja taidolla otettuja. Tähän voitaisiin kaikki pyrkiä? :)

6 kommenttia:

May kirjoitti...

Totta turiset! Sorrun itsekin näihin hamoihin, ainakin "osakuviin", eli pää pois ettei kukaan vaan tunne, ja kengät ja asusteet sitten aseteltuna erikseen pitkin poikin. Täytyykin tosiaan perehtyä kameran itselaukaisimeen, peilikuvissa kun on kumminkin aina jotain vikaa.

Sofia kirjoitti...

Niin totta! Vaikka blogissani joskus saattaa törmätä "pää leikattu pois" -kuviin, se johtuu ainoastaan pahasta naama- tai hiusongelmasta! :D

Anonyymi kirjoitti...

Jep. Mulla näkyy joskus ainakin näin kesällä (lomalla) päivän asu -kuvia, joista olen rajannut naamatauluni pois. Mutta se on vain satunnaista ja johtuu yleensä joko siitä, että en kotona vietettävän lomapäivän takia jaksanut tehdä naamalleni ja hiuksilleni mitään tai siitä, että ilmeeni on jostain syystä katselukelvotonta materiaalia :D

Ja tosiaan haluaisin jonkun kunnon kameran, enkä tuota vanhaa digikameraani, joka nykyään vanhoillapäivillään huvittelee lisäämällä kuviin ihan omia valkoisia pilkkujaan, heittelee valotusta miten sattuu jne. No ehkä joskus vielä saan sen järkkärin tai vastaavan<3

Roosa kirjoitti...

Oi miten hyvin otitte kaikki tän postauksen,mä oon täällä itku perseessä pelänny että pahoitin jonkun mielen :) Päänpoisleikkaus-kuvat on mullakin se mitä tulee eniten harrastettua :)

Anni kirjoitti...

Joo, oot kyllä aika oikeassa noissa jutuissa :D Tuo salamavalo ja kuvat joissa ei näy housuja ärsyttävät :s Mutta itseäni ei haittaa "pää pois"-kuvat (käytän niitä itsekin..), koska hiukseni eivät ole niin kummalliset enkä toistaiseksi ainakaan paljasta naamaani :)

pinia kirjoitti...

Hyvä postaus! :) Tosi hyvä.

Ja muomuo muutti bloggeriin.
http://moumoumouruaa.blogspot.com/