Helppo sun on sieltä korin sisäpuolelta puhuu..

Tein äsken jotain josta oon puhunu ja haaveillu noin vuoden verran. Jotain jonka takia oon ollu pelko perseessä koko päivän. Polkenut edes takaisin kaupungilla ja kerännyt rohkeutta.

Meikä meinaan hyppäsi benjin! Ja se oli ihan kamalaa. Ja ihanaa. Kamalan ihanaa.



Olin jonossa jo puoli tuntia ennen ku koko hyppypaikka edes aukes ja pääsin ekana hyppäämään. Hieman tuli epäilyttäviä tunteita kun ne järjestäjäukkelit laitto hyppyköysiin JESARIA ennen mun hyppyä. Hei jesaria, ihan ku sellainen ny yhtään mitään pitäis. Paniikki paniikki paniikki.


Onneks toi koriheppuli oli mukava. Kesti tällaisen ensikertalaisen paniikin ja naureskeli mun jutuille ku pääsin maahan asti. Ei muuten ees näy kuvasta kuinka lujaa puristin noista kaiteista, ihme ettei ne menneet ruttuun.

Koriheppu: Sitte irrotat kädet
Mä: Irrotat. Okei.
Koriheppu: Ja nyt nostat ne ylös. Ylemmäs. Ja sitte vaa kaadut eteenpäin.
Mä: KAADUT?!
Koriheppu: Nii, kaadut. Älä hyppää.
Mä: Ethän sitte tönäse?
Koriheppu: En tönäse.
Mä: Okei oota hetki.
…..
Koriheppu: Voit laittaa ne kädet myös rinnan päälle ristiin. Ja nosta leukaa ylemmäs. Ylemmäs. Nii että katot taivasta. Ja sitte vaa kaadut.
Mä: Kaadut. Okei. Alas. Mennään. Kohta.

Vetää syvään henkeä.

 
KILJUU!
KILJUU LUJEMPAA!!
Nauraa epäuskosta ja onnistumisen riemusta.
Tajuaa että selvisi hengissä.
Tajuaa että pyörii kuin hullu ja että oksentaa ellei se lopu kohta.
Järjestäjäheppu: Laita kädet suoriksi. Hyvä. Nyt oon maassa.

Syvä helpotuksen huokaus.


MÄPÄS TEIN SEN. Ihan ite. Tein. Uskalsin. Ja oon hiton ylpeä itsestäni.

Imagot jazzeilee

Eipäs sitten julkaistukkaa Amsterdampostauksia putkeen. Tuli meinaan Pori (Jazz) vierailun mittainen tauko, joka päättyi parisen tuntia sitten. Jazzeilut ei tällä kertaa olleet shoppailun osalta kauhean tuottoisat, mutta sitäkin mielekkäämmät. Meikä meinaan bongasi kaikkien aikojen söpöimmän sormuksen ja osti sen omakseen.

Hih, se on donitsi. Hinta kuus euroa, tulevia käyttökertoja tuhansia.

Sormuksen lisäksi jazzeilun tuloksena oli visiitti Porin taidemuseoon. Äiti pakotti. Ja ihan kiva että pakotti, sain kivan taustan asukuvaani varten. Ja ehkä jopa hieman sivistyin.

Paita: Vero Moda

Huivi: H&M

Farkut: Gina Tricot

Kengät: H&M

Imagokakkulat: Jim&Jill

Alan viihtyä yhä vain paremmin imagokakkuloissani. Ne on maailman helpoin tapa saada naama edustuskuntoon. Lasit naamalle ja pinkkiä huulipunaa – se on siinä. Ei näin kesällä muuta jaksaisikaan.


Jos nyt lakkaisi aiheesta toiseen pomppimisen ja pomppis suihkun puolelle. Tai jääkaapin. Tai jonkin muun viihdykkeen.

Ps. Mikäli kaikki menee putkeen niin ylihuomenna se on sitten benjihypyn paikka!

Amsterdamissa oli polkupyöriä. Mycket.

 

Vielä olisi jäljellä Amsterdampostauksia, yritän saada tehtyä ne nyt putkeen ja julkaistua jotta päästään siirtymään uusiin aiheisiin.

Vallitsevin piirre Amsterdamissa oli ehkä ne tuhannet ja taas tuhannet polkupyörät. Niitä oli joka paikassa, koko ajan. Ja osa niistä oli ihanan persoonallisia.

Mielestäni kaikkein onnistuneimpaan otokseen koko reissusta liittyy juuri olennaisesti polkupyöräilijä. Siinä välittyy jotenkin niin ihanasti kaupungin fiilis ohuine taloineen, kanaaleineen, pyörineen ja kukkakojuineen.

Ja tyylikkäine naisineen.

Sinutta on tyhjyys

Pitkään aikaan ei mikään biisi ole koskettanut syvintä osaa mussa. Ei liikuttanut eikä liikauttanut.

Mutta tämä osui ja upposi, sai sydämen paisumaan.

Anna Puu - Sinä olet minä

Amsterdamissa oli kanaaleja

 

Jos Amsterdamia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla se olisi viehättävä. Kun puolet “kaduista” on täynnä vettä ei kai kaupunki voi muuta ollakaan. Eli Amsterdamissa oli kanaaleja (kanavia?), paljon ja niin kauniita.

  

Meidän mukana olleessa matkaoppaassa sanottiin, että kaupungista ei saa kunnollista kuvaa ilman kanaaliristeilyä. Mun mielestä koko juttu oli ihan hölynpölyä, sillä risteilyalus oli kuuma ja reitti tylsä. Parhaimman kuvan kaupungista sai nimenomaan kävellen, läpi satojen pienten katujen ja yli kymmenien kanaalien.

 

Muutamat noista kanaaleista oli täynnä asuttavia veneitä, joihin päästiin vahingossa kurkistamaan pahamaineisella risteilyllä seilatessamme. Tuntui hassulta kurkistaa toisten ihmisen koteihin sisälle, mut minkäs sitä itselleen mahtoi kun verhot oli auki ja kurkistelunhimo liian voimakas.

Tuntui ihanan erilaiselta istua myöhään illalla kanaalin reunalla roikottaen jalkoja veden yllä ja kuunnellen veden liplatusta. Selän takana vilisi polkupyöriä ja tunnelma oli kaunis. Ihan ku olis ollu todella, todella kaukana kotoa.

Tähän loppuun ps. joka ei sovi yhtään äskeisen postauksen tunnelmaan. Nimittäin oli siellä Amsterdamissa niitä jalkapallointoilijoitakin. JA mun piti kuvata vaan noita söpöjä taloja mut pojat tuli tielle.

Amsterdamiin matkustettiin

En nyt oikein tiedä millä konstilla mun kannattaisi toteuttaa nää Amsterdampostaukset, mut toteutan ne nyt sitte tälläsellä vähän erikoisemmalla.

Amsterdamiin matkustettiin.

En ole varmaan ikinä hikoillut stressistä niin paljoa kuin tuolla Helsingin lentokentällä klo 16.00. Lennon lähtöön vartti ja me seistään edelleen turvatarkastusjonossa joka on kilometrin mittainen. “Onko nesteitä?” “No totta hitossa, täällä laukun pohjalla! Olis muutenkin vähän kiire..”.

 

 

Jos joku ei siis huomaa toi on video. Ja ei, en tienny et kamerakin on digitaaliseks vehkeeks laskettavissa ja pitäis siksi sulkea. Olisivat sanoneet, hölmöt lentoemot.

Hollannin pellot oli kaikki tollasia samanmuotoisia ja melkeinpä samankokoisiaki. Ja jokasen reunalla tölli, joka oli ympäröity puuaidalla. Ihan ku olis kattellu jättikokoista shakkilautaa. Tai tilkkutäkkiä.

Viimeisen kuvan jälkeen vuorossa oli vielä eksyminen lentokentällä, panikointia junasta ja junalipuista, hullaantuminen Central Stationista sekä taksikyyti hotellille. Perilläoloajasta erillisiä postauksia myöhemmin.

“lovely dress and all”

Nyt ei riitä energiaa matkakuvien läpikahlaamiseen ja muokkaamiseen eikä varsikaan moviemakerin lataamiseen (parit videot pitäis kääntää ympäri), joten ei matkapostausta vielä tänään. Ihan käsittämätöntä et maanantaina pitäis mennä töihin, mä tarviin viikon ihan vaan tosta matkasta toipumiseen vaiks se ei erityisen rankka ees ollu.

Yhden pikkuisen palan Amsterdamia voin kuitenkin tässä väsymyksen määrässäkin esitellä, nimittäin suosikkilöytöni Waterloopleinin markkinoilta:

Värikäs pallomekko oli juuri sellainen “ei kotimaassa vastaan tuleva”-ihanuus, jonka kotiin viemistä ei pahemmin tarvinnut miettiä. En osaisi ostaa ulkomailta esim. valkoista t-paitaa, oli se kuinka halpa ja kiva tahansa. Perusvaatteita saa Suomestakin, näin kivoja pallomekkoja ei välttämättä saa.

 
Hintaa mekolla oli parikymppiä, sain omalla huonolla englannillani tingittyä alkuperäisestä hinnasta pari euroa pois. Uskalsin juuri ja juuri sanoa “twenty?” ja jos myyjä olis sanonu et “no, twenty two” nii mä olisin varmasti ollu vaan et ok ok ja paniikissa maksanu pyydetyn hinnan. En mä osaa tinkiä, mun mielestä se on epäkohteliasta. Tosin se myyjä sano mulle sit kauppojen jälkeen et “ you´r so cute”, eli olisin ilomielin voinu maksaa mekosta sen pari euroa enemmän :D

Mekko on ihanan vilpoisaa materiaalia, just sopivaa tällaisiin tuleviin kolmenkympin helteisiin. Ja ihan mun näköinen, mikä nyt oli itsestään selvää. Ja en muuten näyttävästi osaa enää hymyillä, osaan vaan irvistää. Amsterdam sai mussa aikaa kummia muutoksia.

D-A-M

Palasin juuri kotiin parin päivän pikalomalta Amsterdamista. Yhdellä sanalla kuvailuna kaupunki ja kaupunkilaiset olivat ennen kaikkia viehättäviä. Kanavat, vinot rakennukset ja tuhannet polkupyöräilijät jättivät jälkeensä yhden hyvin.. viehättyneen suomalaisen.

Ja dorkan hymyn.

Palaillaan kunnon matkapostauksen ja ostosesittelyn kanssa, nyt painun petiin ja näen unta kauniisti koristellusta polkupyörästä sekä Waterloopleinin kirppiksestä.

Parit partyt kelpais

Missä viipyvät kaikki kesän mahtavat superbileet? Partyt, hipat, pippalot? Mulla olis kaks korkkaamatonta bilemekkoa, jotka kaipais päästä ulos mun vaatekaapista. Varmaan ikinä ei oo vaatekappaleet viihtyny hintalappuineen päivineen käyttämättömänä näin kauaa kuin nuo kaksi mekkosta nyt on tehneet. Eivätkä ne nyt ihan arkikäyttöön kyllä sovellu vaikka niitä miten päin kääntelisin.

Ensimmäinen H&M:ltä, Tanelin yks synttärilahjoista mulle. Toinen alunperin Ginasta mut mä nappasin sen kirppikseltä kahdella ja puolella eurolla.

Eli jos nyt niitä pippaloita (ja aikaa niihin osallistumiseen..) vähän tännekin päin maailmaa. Kiitos!

Vaateanalysointiin kyllästymistä

Tuntuu, että analysoin omaa pukeutumistani ihan valtavasti tämän blogin takia/ansiosta. Pystyn kertomaan melkein jokaisesta päälleni heittämästä asukokonaisuudesta syyn, miksi pukeuduin juuri siihen. Voin analysoida sen hyviä ja huonoja puolia sekä fiiliksiä, joita se minussa herättää Joskus tuntuu omituiselta käyttää niin paljon aivoenergiaa (keksin äsken ton sanan, luovuus kukkii) pelkästään vaatteiden miettimiseen.

En oikeastaan osaa enää "vain" heittää vaatekaapista päälleni vaatteita miettimättä niiden yhteensopivuutta, sekä sitä, minkälaisen fiiliksen ne saavat minussa aikaan. Pukeutuminen vie paljon enemmän ja aikaa ja voimavaroja kuin ennen. Toisaalta ennen (lue: lukiossa) pukeuduin pelkästään farkkuihin ja t-paitoihin, jolloin asujen analysoinnissa ei toisaalta olisi ollut mitään järkeäkään. Vähän ikävöinkin niitä aikoja, jolloin kaapista vaan otettiin ne jotkut vaatteet ja se oli siinä.

 (Välillä poseeraukset ei oikeen ota onnistuakseen. Mites hei, onko mulla ees niveliä?)

Tätäkin kuvissa näkyvää asukokonaisuutta mietin vaikka kuinka pitkää. Pohdin, aiheuttavatko nörttilasit vääränlaisen kuvan minusta jotenkin "indienä". Pohdin, ovatko keltaiset sukkikset liikaa paljettitennareiden kanssa. Pohdin, tarvitseeko mekko vyötä, jotta en näyttäisi tasapaksulta. Aikaa tähän kaikkeen kului ehkä vähän liikaa. Onneksi olen viikon Saarijärvellä, jossa pukeutumista ei ehdi miettimään ja asut on täytynyt valkata etukäteen jo kotona. Tyhjennän pääni vaatetusfilosofiasta ja täytän sen välillä jollain muulla.

Mekko: Gina Tricot
Nahkabolero: Seppälä
Nörttilasit: Jim&Jill
Paljettitennarit: Spirit Store
Sukkikset: Seppälä

Muilla samoja fiiliksiä?