Ondees

Tällainen alku viikolle tällä kertaa

2011-04-04T09:59:00.001+03:00

Tiedättekö mikä on tällä hetkellä maailman ärsyttävintä? Se, että kun saa vihdoin koottua päälleen superkivan asun, johon kuuluu kengät, joita on käyttänyt ehkä pari kertaa..

Niin kenkä päättää ilmoittaa että lälläslää, et todellakaan vie mua ulos tänään.

Ngsjsjsjjhgkdjhgkjdhfgjkdfjghfd. Äääärh! En ole oikeasti käyttänyt näitä kenkiä kuin ehkä kaksi kerta.. Ostin nää huuto.netistä, joten mihinkään ei voi reklamoidakaan. Onhan tuo korko mahdollista kiinnittää takaisin suutarilla onhan?

Sen sortin synttärit

2011-04-03T16:59:00.001+03:00

Perjantaina vietettiin siis aivan mahtavia (Turun logopedian opiskelijoiden ainejärjestö) Putexin viisivuotissynttäreitä. Viisi vuotta on vielä aika vähän kun vertaa joidenkin muiden ainejärjestöjen vuosikymmeniin, mutta täältä me tullaan!

Julkaisen vain vähän kuvia, en sellaisia missä näkyy muitakin ihmisiä. Vuosijuhlissa siis syötiin, juotiin, laulettiin ja naurettiin. Kuunneltiin mahtava musiikkiesitys sekä vastaanotettiin söpöjä tervehdyksiä (muun muassa viisivuotiaalle sopivaa skumppaa sekä seinätarroja). Oli hauska nähdä proffaakin jossain muussa ympäristössä kuin siellä logopedian virallisilla käytävillä.

Nää oli ensimmäiset Putexin oikeat vuosijuhlat, aiempina vuosina ollaan oltu vaan tyyliin ravintolassa. Nyt mentiin oikeen kunnon meiningillä ja kivaa oli! Meidän hallitus paras hallitus (lievä itsekehu on sallittua tähän väliin, kun itse tehnyt lähes mitään koko vuosijuhlien eteen). Ruokailuna toimi cocktailpöytä, josta sai santsata. Monta kertaa. Ja mä santsasin, kotijuustoa ainakin kolme kertaa.

Me myös laulettiin, ensimmäistä kertaa oikein Putexin omia akateemisia juomalauluja! Ja nyt voin sanoa, että on mahdollista että yksi biisi soi päässä jo kolmatta päivää putkeen. Pa-pa-pa-pata-ka-ka-ka-ka……

Asuni vaihtui vielä viime tingassa, sillä päätinkin että haluan päähäni jonkin suuren asian. Valkoinen harsohörhelö oli suurinta mitä laatikoistani löysin, joten iskin sen päähäni ja olin valintaani varsin tyytyväinen. Punainen huulipuna ei tosin tykännyt ruuasta eikä juomasta, joten sen heivasin mäkeen heti ruokailun jälkeen.

Jatkoille Kouluun, jatkojen jatkoille Forteen ja sieltä sitten monien tanssien jälkeen kolmen aikaan kotiin. Näin jälkikäteen ihmetyttää vain yksi juttu: mitä vapaavalintainenkirosana mun käsivarrelle on tapahtunut?!? Pitänee oikeesti vissiin jättää ne jumppalintsaukset tästä lähtien väliin…

Ps. Huuto.nettiin lisätty paljon juttuja, käykää tsekkaamassa jos esim. paljettibaskerit kiinnostaa. Linkki sivupalkissa :)

Putexin puolikas kymmen

2011-04-01T17:35:00.001+03:00

Tää neiti taitaa lähteä viettämään ainejärjestönsä viisivuotissynttäreitä. Matkassa mukana uusi, ihana Zarasta ostettu mekko ja mahtava fiilis. Paljon onnea Putex!

Eräs iltapäivä Educariumin atk-luokassa

2011-03-31T16:29:00.005+03:00

Vietän tätä nykyä tietokoneluokassa aikaa noin satakertaisesti verrattuna vaikka viime vuoteen. Ovat tulleet tutuksi ne ärsyttävät ihmiset, jotka tekevät ryhmätöitä sellaisissa tiloissa, joissa se ei ole sallittua. Ovat tulleet tutuiksi ne kännykkään puhujat, ylihajustettujen eväiden mussuttajat sekä näppäimistöä raiskaavat kirjoittajat. On tullut tutuksi myös se tunne, että aikaa tuntuu menneen tuntikausia, mutta paperille on ilmestynyt vain muutama hassu lause lisää. Ja nekin täyttä kuraa.

Mutta kyllä se kandi sieltä ehkä pikkuhiljaa valmistuu. Enää "muutama" tyhjä sivu mihin pitäisi tekstiä tunkea. Ja jo valmiina olevia pitää muokata vielä noin miljoonasti, mutta kyllä se sieltä.

Ps. Kyllä, tämän postauksen kirjoittaminen oli hyvin tehokasta kandikirjoittamisen välttelyä.

Palkintoprobleema

2011-03-28T17:05:00.001+03:00

Nyt kun pääsin vihdoin ja viimein, toivottavasti ikuisiksi ajoiksi, eroon ruotsin kielen opiskelusta oon mielestäni ansainnut jonkinlaisen palkinnon suorituksestani. Tahdon tätä palkintoa käyttäessäni muistaa vielä vuosienkin päästä sen fiiliksen, mikä läpipääsystä seurasi. Tahdon muistaa, että tämän minä ansaitsin, ihan omilla ansioillani.

Olin miettinyt jo etukäteen, että sitten vuosien kuluttua kun vihdoin sadannen uusimiskerran jälkeen saan säälikakkosen voin palkita itseni jollain tavallista hintavammalla jutulla. Ja nyt kun läpimeno tapahtuikin näin “helposti” ja heti voisin palkita itseni superhintavalla jutulla, eiks je? Logiikka jyrää.

Toisaalta mulla ei kyllä oikeasti ole varaa palkita itseäni. Ei ainakaan monen sadan euron jutuilla ainakaan ennen kesää ja kesätyörahoja. Joten vaikka Swedish Hasbeensin nilkkurit ja Lumin laukku olisivat superhyperihania, kysynkin teiltä muilta nyt vinkkejä. Millä voisin palkita itseni oikeasti loistavasta suorituksesta? Vaatimuksena palkinnolle on keltainen/sininen väri ja inhimillinen hinta.

Vähän valju Jenni V.

2011-03-27T16:01:00.002+03:00

Mä olen koko elämäni aikana käynyt ehkä noin viidellä keikalla. On tullut nähtyä livenä ainakin Zen Cafe, Anna Puu ja Samuli Putro. Ja nyt eilen vihdoin ja viimein myös Jenni Vartiainen.

Keikalle halusin ehdottomasti pukea päälleni uuden H&M-löytöni, yksihihaisen inkkarimekon. Tukan kiharsin vain harjoituksen vuoksi, en ollakseni superfiini. Ensi viikolla on nimittäin ainejärjestömme vuosijuhlat, ja siellä pitää oikeasti olla fiini. Kuvat on nappaistu illalla yhdeksän aikaan salamalla, siksi tuossa asukuvassakin menee tuollainen tyhmä viiva. Oikeasti mekko on yksivärinen. Ja ihana. Asusteena hopeanvärisiä koruja ja jaloissa korkeat korot, jotta varmasti näkee lavalla.

Mutta siis itse keikka. Klubilla järjestetty, viidentoista euron keikka oli jo ennakolta loppuunmyyty. Päästiin kaverin kanssa ihan älyhyville paikoille ja nähtiin koko ajan lavalle. Siideri virtasi ja valoshow oli upea.

Jenni veti hyvin ja tunteella, ja sain kuulla molemmat suosikkibiisini, mutta silti keikasta jäi jotenkin… valju olo. Keikka (niin kuin keikat ilmeisesti yleensä) alkoi puoli tuntia myöhässä ja kesti yhteensä vain tunnin. Ei encorea. Lisäksi välispiikit, joita Jenni heitti, tuntuivat kaikki sellaisilta, että ne olisi voinut heittää ihan missä tahansa kaupungissa/keikkapaikassa. Tuntui, ettei tässä hommassa nyt olla täysillä mukana vaikka upeasti laulu kulkikin. Keikalta puuttui sellainen “tämä on elämää suurempaa” –fiilis.

Anna Puun ja Samuli Putron keikoissa oli tietynlaista taikaa, jota Jennin keikalta puuttui. Yleisön omaksuminen jäi vähän puolitiehen. Tiedän kyllä, että Jenni vetää satoja keikkoja vuodessa, mutta kyllä minä silti yleisönä kaipasin enemmän fiilistä, enemmän tässä ja nyt-henkeä.

Nyt sitten vain odottelemaan toukokuussa koittavaa Putron keikkaa. Kaipaan elämääni vähän taikaa ja se mies sitä kyllä osaa tarjota.

Tässä vielä suosikkibiisini Jenniltä. Sain kuulla eilen nämä molemmat :)

24.3.2011–päivä, jolloin vapauduin

2011-03-26T11:11:00.001+02:00

Tiedättekö sen tunteen, kun on järjettömän ylpeä itsestään? Oikeasti ylpeä. Minä tein, sen pystyin siihen, tein sen ihan itse.

Sellainen tunne mulle tuli torstaina ja se jatkuu vaan.

Tuolla se komeilee, tieto siitä että mä oikeasti tein sen. Pääsin läpi virkamiesruotsin kurssista. Eipä kuulosta varmaan kaikkien korvaan kovin isolta saavutukselta, mutta mulle se oli jotain suurta. Sillä oli jotain sellaista merkitystä, jota mä en luultavasti edes tajua vielä. Tuo kakkonen ei todellakaan ole vain merkki siitä, että sain kasaan viisi opintopistettä. Se on merkki jostain paljon suuremmasta. Se on merkki siitä, että relaa vähän.

Mä en ole koskaan opiskellut ruotsia. En oikeasti opiskellut. En ole lukenut sanakokeisiin, en ole opetellut kielioppisääntöjä. Ikinä. En ole avannut suutani ja viitannut. Olen ollut tietoisesti asennevammainen. Vihasin ruotsia, vihasin sitä yläasteella ja lukiossa. En osannut sitä enkä tahtonut opetella. Se oli kai sitä nuoruuden uhmaa, en ollut muutenkaan hirveän kiinnostunut opiskelusta ennen yliopistoa. Suoritin lukioruotsin rivillä 55544, kaikki kurssikokeet uusin vähintään kerran ja yhden kurssin kävin kokonaan kahteen kertaan. Yhden kurssin ajan lintsasin jokaisesta sanakokeesta ja tein niitä sitten hampaat irvessä jälkikäteen. Lunttaamalla sain säälivitosia. Kaduttaako? Ehkä vähän, opiskelemalla olisin päässyt helpommalla.

Mä olen odottanut virkamiesruotsin kurssia aivan mielettömän paniikin vallassa jo monta vuotta. Olen ollut ihan varma, että uusin sitä vielä vuosienkin kuluttua ja valmistumiseni jää siitä kiinni. Pelkäsin ja tärisin myös jokaisella virkamiesruotsin tunnilla. Vihasin sitä kun en osannut, pelkäsin että pitää vastata. Jokainen tunti oli ihan hirveää. Ruotsi = paniikki, inho, viha, pelko, turhautuminen. Miellyttävät mielleyhtymät.

Mutta mä tein nyt yliopistossa jotain eri tavalla kuin ennen, kuin mitä tein yläasteella ja lukiossa. Mä oikeasti opiskelin. Hampaat irvessä istuin tietokoneluokassa pänttäämässä kielioppisääntöjä. Tein sanalistoja ja muistisääntöjä sivutolkulla. Kaksi kuukautta opiskelin täysipäiväisesti jotain hiton ruotsia. Ennen tätä en osannut mitään, en oikeasti yhtään mitään. Lähdin tyhjältä pöydältä rakentamaan, eikä ollut meinaan helppoa. Mutta niin siinä vaan kävi, että mä opein riittävän paljon. Kaikki se työ kantoi hedelmää ja pääsin ruotsista läpi. Ensimmäisellä yrittämällä. Näin on käynyt viimeksi ehkä yläasteella.

Mä tein sen. Ihan itse, omilla avuilla. Opiskelin ja saavutin jotain. Mä pystyin johonkin täysin uskomattomaan 17-vuotiaan Roosan mielestä. Mä voin oikeasti olla ylpeä itsestäni. Aidosti ylpeä. Mä pelkäsin ihan turhaan monta vuotta, olin ihan tärinöissä koska pelkäsin epäonnistumista. Toivottavasti tää kokemus opetti mut ottamaan edes vähän rennommin. Etukäteen murehtiminen ei auta ketään. “Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?” sanoo Samuli Putrokin. Niin mä tein, ja se oli typerää. Ei enää ikinä niin.

Nyt on vapautunut olo.

Ensimmäinen (ja viimeinen?) yritys

2011-03-14T11:45:00.001+02:00

Tänään on tuomiopäivä. Näin kauniisti ilmaistuna. Tänään on se päivä, jota ollaan kauhulla odotettu viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Ainakin.

Tämän päivän koitoksen takia heräsin mahakipuun ja siihen, että aivot huutavat erilaisia käskyjä.

”Miten ämne taipuu?”
”Kertaa alistuskonjuktiot!”
”Kirjoita muistisääntöjä!”
”Miten sanotaan iloisesti?”
”Muista se tämä ja tuo!”

Tänään on siis ruotsin tentti. Jännittää niin ettei meinannut meikkaamisesta tulla yhtään mitään, syömisestä puhumattakaan. Käsi tärrää jo nyt, vaikka tentti on vasta neljän tunnin päästä. Eihän se mikään maailmanloppu ole jos reputan, uusintoja on aina. Ja silti jännittää, hermostuttaa. Vielä kuusi ja puoli tuntia, sitten se on ohi.

Pitäkää peukkuja.

“Live a little”

2011-03-12T17:58:00.001+02:00

Kävin eilen katsomassa aivan uskomattoman, häkellyttävän elokuvan. En yleensä käytä näin voimakkaita sanoja elokuvien yhteydessä, mutta nyt ne ovat todellakin ansaittuja. Viimeksi näin vahvan reaktion taisi aiheuttaa.. Precious. Ehkä, eikä sekään näin vahvasti. En ole oikeasti ollut pitkään aikaan näin vaikuttunut yhtään mistään.

Eli kuten ehkä arvasitte, kävin katsomassa paljon kehutun Black Swanin. Leffa tosiaan on jokaisen kehun arvoinen ja ansaitsee niitä vielä muutaman lisää. Se on vahva kuvaus balettitanssijasta, jonka pitäisi “elää vähän”. Kun “elämä” sitten vie herkkää tanssijaa liian pian liian syvälle alkaa todellisuudentaju pikkuhiljaa hämärtyä. Missä menee raja normaalin ja psykoosin välissä? Mikä on totta, mikä kuvitelmaa, ja mitä ne selän raapaleet nyt tarkoittavatkaan..

Elokuvassa on kuvattu aivan loistavasti psykoosiin vaipuvan ihmisen todellisuutta. Tai mistä minä tiedän minkälaista todellisuus psykoosissa on, mutta voin kuvitella että se on jotain juuri elokuvassa kuvatun kaltaista. Minkälaista on kun ei tiedä mitä uskoa ja mitä ei, kun kuvittelee että kaikki ovat itseä vastaan. Vielä melkein vuorokausi elokuvan katsomisen jälkeen kuvien etsiminen tähän postaukseen sai aikaan lievän ahdistuksen ja hyvin häkeltyneen tunteen. Mieletön, mieletön elokuva. Heti kun tämä ilmestyy dvd:lle ostan sen omakseni ja katson putkeen monta monta kertaa. Tahdon ymmärtää ja havaita jokaisen pienenkin piirteen. Suosittelen kaikille, paitsi herkille ja herkästi ahdistuville.

Kuvia klikkaamalla pääsee alkuperäisiin lähteisiin.

Epäkiiltokuvapostaus

2011-03-11T17:13:00.001+02:00

En ole kauhean itsevarma ihminen. Oikeasti olen vain hyvä huijaamaan muille että mukamas olisin. Uskallan kyllä pukeutua juuri niihin vaatteisiin kuin itseäni huvittaa, mutta mikäli jokin ei mene kuten tahtoisin oletan että olen tehnyt jotain väärin. Ja jos olen tehnyt jotain väärin olen kokonaisvaltaisesti huono ihmisenä. Ja huonon ihmisen ei kannata tehdä yhtään mitään kun kaikki on kuitenkin ihan tylsää/tyhmää/huonoa/nimeä-itse-negatiivinen-adjektiivi. Aika tuhoisa kierre vai mitä?

Tämän kaiken voi siis kääntää niin, että mikäli en saa kommentteja olen kokonaisvaltaisesti huono bloggaaja. “Ei sitten, olkoot” on kaikunut mielessäni koko viikon. Mä muistan, kuinka vielä ennen kesää 2009 yhteen postaukseen saattoi tulla kommentteja parikymmentäkin. Ja ne postaukset oli ihan kamalaa kuraa! Kesän 2009 jälkeen mun mielestä kaikista blogeista kommentit väheni huomattavasti. On niitä kuitenkin aina joka postaukseen mullekin muutama tullut tuon kesän jälkeenkin, mutta nyt meni liian pitkä aika ilman yhtäkään. Joten käänsin sen niin, että olen ihan paska tässä hommassa. Ja miksi olisi mitään järkeä tehdä mitään missä on ihan huono? No ei mitään.

Yritän päästä irti tästä kierteestä, sillä eihän mikään edellä kirjoitetusta nyt pidä paikkaansa. Tiedän sen, jossain syvällä sisimmässäni. Ei se, että toinen saa viikon bloggaamisen jälkeen 500 lukijaa ja päivässä 100 kommenttia tarkoita että mä olisin sitä huonompi bloggaajana. Tai ihmisenä. Aaarght, missä olet itsetunto??

Liikuntoja

2011-03-07T19:03:00.001+02:00

Eli tässä tulisi viime viikon liikuntoja. Viikolla 8 jäi tämä päiväkirja tosiaan välistä sillä, no, niin jäi liikunnatkin. Koko viikon liikuntamäärä olisi näyttänyt varmaan puoli tuntia pyöräilyä. Yhteensä. Mut kerrankos sitä..

Viime viikolla meni hieman paremmin:

Maanantai
*Dance: 40 min, 236kcal
*Reisi-pakaratreeni, 20min, 121kcal
*Pyöräily: 35min, 182kcal

Tiistai
*Pyöräily: 45min, 235kcal

Keskiviikko
*Pyöräily: 30min, 155kcal

Torstai
*Pyöräily: 20min, 104kcal
*Zumba: 50min, 290kcal
*Kävely: 20min, 102kcal

Perjantai
*Kävely: 55 min 281kcal
*Intervallibody: 45min, 299 kcal

Lauantai
-

Sunnuntai
* Kävely: 30 min, 112kcal
* DanceFit: 45min, 296kcal

Yhteensä
7h 15min, 2413kcal

Tyytyväinen olen kyllä viikon tulokseen ja neljään jumppakertaan. Maanantain keskeytynyt bodytunti (jaksoin siis vaan reidet+pakarat, siksi tuo nimitys) vähän harmitti, mutta minkäs sille voi kun alkoi liian vähäisen syömisen takia pyörryttää. Eniten viime viikossa yllätti se, että torstaina kalorinkulutus oli sama sekä pyöräillessä että kävellessä kun aikakin oli sama. Muina päivinä pyöräily kulutti kaloreita tehokkaammin. Ehkä poljin torstaina hitaasti ja rauhallisesti, tai vaihtoehtoisesti koululaukku oli painava ja teki kävelystä raskaan. Viime viikolla tosiaan pääsi vielä pyöräilemään, tällä viikolla se kyllä varmasti korvautuu taas kävelyllä tuon pääkallokelin takia.

Ps. Roosa <3 afrotanssi

Easy sunday

2011-03-06T17:47:00.001+02:00

Onpas ollut ihanan rentouttava sunnuntai. Tein jo aamulla päätöksen, ettei tänään tarvitse tehdä mitään järkevää. Koulumielessä järkevää siis, ehkä nyt siivous ja tukan värjäys ja jumpassa käynti lasketaan edes semijärkeväksi touhuksi?

Näissä vaatteissa siis kävin tänään kauppareissulla. Rakastan noita kenkiä noiden nauhojen takia, miksei kaikissa vaatteissa ole yhtä kivoja yksityskohtia?

Oli muuten aika extreme kauppareissu. Mentiin pyörillä – iso virhe. Kaikki pyörätiet aivan umpijäätä, sellaista röpelöistä missä ei pysy ollenkaan pystyssä. Matkaan meni varmaan puolet kauemmin mitä normaalilla kelillä pyöräillessä, mutta päästiinpähän vihdoin hengissä kotiin!

Kerrankin kun oli aikaa kokata päätin tehdä oikeasti jotain ruokaa. En tykkää kokata, en osaa kokata. Joten aika harvinaista herkkua siis jos mä kokkaan lihakasviswokkisössöä.

Ja oli muuten hyvää! Täytyisi alkaa oikeasti treenaamaan enemmän tuota ruuanlaittoa..

Nyt pitää jo kiitää, mulla on kolme minuuttia aikaa heittää ulkovaatteet päälle ja ilmestyä tuohon pihalle kaveria vastaan. Me mennään vähän sheikkaamaan buutia dancefit tunnilla. Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Zumbafiilistelyä

2011-03-03T20:41:00.001+02:00

Näytin näyttävästi kaikissa aamulla nopeasti napatuissa asukuvissa turvonneelta tynnyriltä, joten jätettäköön ne nyt tällä kertaa julkaisematta. En halua myöhemmin muistella että kappas, näytinkin tuossa maaliskuun alussa ihan pöhöttyneeltä halolta.

Sen sijaan haluaisin muistella tämän päivästä zumbatuntia, josta vähän aikaa sitten tulin. Mulle liikunnan tärkein juttu on se, että liikkuminen on HAUSKAA. En mä jaksa väkisin vääntää mitään painoja lattiasta kattoon joka paikka kipeenä ja tuskanhiki otsalla. Sen sijaan mä haluisin aina liikkua samalla tavalla kuin tänään zumbassa: naama naurunvirneessä ja raajat tanssista sutjakoina. Ohjaaja oli loistava, musiikki oli hyvin valittua ja juomataukoja riittävästi. Suosittelen siis kaikille Turun yliopistoliikunnoissa käyville torstain zumbatuntia, mielettömän kivaa :)

Voisin myös suositella kaikille motivaation puutteessa pyöriville sykemittarin hankintaa. Luku tuossa on vaan pyöräily zumbasta kotiin muuten, ei zumba :D Mulle sykemittari antaa jotain konkreettista: helposti ymmärrettäviä numeroita jotka kertoo et jotain on tullut tehtyä. En ymmärrä vielä mitään mistään sykealueista, mutta sitten kun niiden pariin pääsen niin musta tulee oikea hullu sykemittarifanaatikko.

Eipä mulla tässä muuta, kunhan halusin höpistä siitä kuinka hyvä fiilis mulla nyt on. Toivottavasti on vielä sunnuntainakin, silloin nimittäin isketään päähän tämä..

Vähän jänskättää..

“Taisi tyttö astua ulos ovesta vilkaisematta ensin ulos ikkunasta”

2011-03-02T20:27:00.001+02:00

Olen vihdoin, monen monen kuukauden jälkeen taas pyörällinen ihminen. Eli siis ihminen, jolla on pyörä. Ihana, ihana polkupyörä, joka tarjoaa mahdollisuuden käyttää muitakin kenkiä kuin niitä matalia saappaita. Olen ikävöinyt kaikkia nilkkureitani niin että on meinannut pää räjähtää.

Siksipä vetäisin tänään jalkaani toisiksi huterimmat nilkkurini ja lähdin huitelemaan pitkin kaupunkia. Pyöräilyosuudet sujuivat hyvin, mutta en mä oikein ollut ajatellut niitä kävelyosuuksia etukäteen. Oli meinaan aivan järkyttävää töpötellä alas jyrkkää, huonosti hiekoitettua alamäkeä noilla koroilla. Kaksi kertaa vieläpä. En tällä kertaa kaatunut, mutta ehkä ensi kerralla olen viisaampi ja otan kenkävalinnoissa huomioon myös oikeasti ne käveltävät osiot. Tai sitten teetän noihin kenkiin ne talvipohjat.

Miksi muuten on niin, että ainakin musta tuntuu paljon nolommalta liukastua koroilla kuin perussaapikkailla? Ehkä siitä tulee vähän sellainen bimbo fiilis, että “tuo ei osaa pukeutua sään mukaan”. Vaikka samalla tavalla ja yhtä paljon mä voin liukastella feikkiuggeilla kuin noilla Monkin koroilla. Jälkimmäisillä se vaan on monta kertaa nolompaa. Miksiköhän?

Kulttuuria Turussa

2011-02-28T18:50:00.001+02:00

Olin koko viime viikon hiihtoloman hyvin kultturelli. Kyllä se, että Turussa pidetään meteliä tänä vuonna kaikista kulttuurihappeningeista, on saanut ainakin mun menojalan vipattamaan kohti teattereita, esityksiä, näytellyitä sun muita. Ennen tätä vuotta kävin oikeastaan vain leffassa ja silloin tällöin äidin pakottamana taidenäyttelyissä. Nykyään oikeasti nautin kulttuuritapahtumista. Viime viikon perusteella voisinkin suositella..

Tuli on irti! –näyttelyä

Tätä suosittelisin etenkin sellaisille porukoille, joissa mukaan pääsevät ala-asteikäiset lapset. Pikkuihmiset ovat todennäköisesti tohkeissaan tulenteosta, veden ampumisesta sekä palohaalareihin pukeutumisesta. Isommille näyttelyssä taas oli katsottavaa etenkin Turun pienoismallin polttamisessa. Kyllä näyttely hintansa (opiskelijalle 8e) arvoinen on, mutta olisin kyllä toivonut enemmän juuri aikuisille tarkoitettuja osioita.

Pilkkopimeää galleriaa

Kuvittele, miltä tuntuu seisoa ja kulkea täysin pimeässä tilassa silmät apposen auki näkemättä yhtään mitään? Ensin alkaa pyörryttää, sitten sitä alkaa kuvitella huoneeseen erilaisia korkeuksia, alamäkiä, esteitä. Pilkkopimeää galleriassa taideteoksia kosketellaan, kuunnellaan, haistellaan ja maistellaan täysin sokkona. Koko kehonsa tiedostaa paremmin puolen tunnin esittelyn jälkeen ja tuntuu kuin keho toimisi voimakkaammin. Suosittelen galleriaa ehdottomasti elämyshakuisille ja uteliaille. Vielä näytti olevan muutamia paikkoja vapaana. Galleria on täysin ilmainen.

TLKS:n Speksiä Kanuuna

Tämän vuotiseen Speksiin on Turussa ainakin liput loppuunmyytyjä, mutta suosittelen ihan ensi vuotta varten olemaan varuillaan lippujen kanssa. TLKS:n Speksissä näyttelijät, soittajat ja esiintyjät tarjoavat merirosvoteemaisen esityksen, johon katsojien on mahdollista vaikuttaa huutamalla yleisöstä “Omstart!”. Tällöin edellinen kohtaus esitetään uusin toisella tavalla. Suosittelen etenkin opiskelijoille sekä niille uskallikoille, jotka uskaltavat huudella ohjeita näyttelijöille.

Yleisesti ottaen voisin siis oikeasti suositella kulttuurielämyksiä kaikille. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin, sillä jopa minä (entinen kulttuurinkarttaja) olen löytänyt monia mahtavia juttuja kulttuurin saralta.

Mitäs, onko joku käynyt edellä luettelemissani esityksissä? Tai olisiko teillä suositella mulle jotain uusia kultturelleja juttuja kokeiltavaksi?

Lahja juuri minulle

2011-02-22T17:54:00.001+02:00

Sain joululahjaksi pari kuukautta sitten muutaman parin aivan ylisuloisia ja niin mun näköisiä sormuksia. Lahjojen saaminen on erityisen ihanaa silloin, kun huomaa että lahjan antaja on ymmärtänyt jotain oleellista juuri itsestä. Että hei, toi toinenhan tietää just minkälainen tyyppi mä olen. Mistä minä tykkään ja mikä sopisi just mulle. Paniikissa ostetut, enemmän lahjan antajan kuin saajan näköiset asiat (esimerkkinä vaikka hauska tekstimuki..) eivät vain saa aikaan sellaista samanlaista fiilistä kuin mitä ajatuksella hankitut lahjat saavat.

Ajatusta on käytetty etenkin näihin ihaniin noppasormuksiin. Niitä on useampi, joka päivän fiilikselle oma numeronsa. Ja tällaiselle koruja vessan lattialla, laukun pohjalla, teekupissa.. ihmiselle useamman samankaltaisen sormuksen lahjaksi antaminen on äärimmäisen fiksua. Ei haittaa vaikka olisi edellisenä iltana jättänyt sormuksen sinne väliaikaishukkaan, vaan voi napata toisen matkaan mukaan. On myös varsin kätevää löytää sormus kiireisen aamun jälkeen (lue: ei varmana aikaa asusteille) laukun sivutaskusta, penaalista tai takin hihasta. Jokapaikansormuksia selkeästi! Ja näin ollen aivan loistavia, ihania ja minulle sopivia lahjoja.

Viikon liikunnat

2011-02-20T20:01:00.001+02:00

Tällä viikolla mentiin hieman pienemmillä liikuntamäärillä, mutta mielestäni ihan kohtalaisesti tuli silti liikuttua. Jumppaamaan olisin halunnut päästä kerran, pari enemmän.

Maanantai
*Kävely: 45min, 264kcal
*Dance: 55min, 332kcal
*Body: 50min, 234kcal

Tiistai
*Kävely: 1h 30 min, 383kcal

Keskiviikko
*Kävely: 30min, arvio 135kcal

Torstai
*Kävely: 35min, arvio 145

Perjantai
- (armoton biletys: ~3h)

Lauantai
-

Sunnuntai
Kävely: 35min, 163kcal
DanceFit: 50min, 340kcal

Yhteensä
6h 30 min, 1996kcal

Ei mennyt ihan yhtä hyvin kuin viime viikolla, mutta toisaalta enpä myöskään bilettänyt viime viikolla.. Ensi viikko menee luultavasti vielä heikommin kuin tämä viikko, sillä en pääse jumppaan kuin kerran koska sisko tulee viettämään kanssani hiihtolomaa. Ehkä voitaisiin käydä luistelemassa tai uimassa, pitää katsoa. No, mutta sitten loman jälkeen taas vauhti päälle :) Ehkä sitten ensi viikon jälkeen jaksan opetella käyttämään myös noita kiloklubeja ja heiaheiaata ettei tarvitsisi raportoida näitä tänne näin tylsässä muodossa.

Miten muilla meni tällä viikolla? Entä olisiko jollain suositella mulle helppoja, terveellisiä, ei-jääkaappisäilytystä tarvitsevia välipaloja?

Perjantai-illan huuma

2011-02-20T11:17:00.001+02:00

En sitten löytänyt perjantaina itselleni mitään uutta maata mullistavaa päällepantavaa, joten tyydyin vanhaan ja rakkaaseen Hell Bunnyn pallomekkooni. Tuntuu, että pukeudun nykyään aina siihen kun olen oikeasti “menossa johonkin” (teatteriin, baariin, elokuviin jne.). Pitäisi näyttävästi vähän laajentaa tuota juhlavahkoa vaatevarastoa..

Kuten varmasti monet blogiani pitkään seuranneet ovat jo osanneet päätellä, minä en suuremmin vietä aikaa yöelämässä enkä pahemmin käytä alkoholia. Käyttömäärät on hiipuneet koko ajan viimeisen parin vuoden aikana ja nykyään biletän/käytän alkoholia ehkä.. viitisen kertaa vuodessa. Epäilen syyksi sitä, että olen muodostanut itselleni pelkotilan laskuhumalasta. Sekä krapulasta, oi ehdottomasti krapulasta. Pidän kyllä humalatunteesta, mutta en sitten kahdesta edellä mainitusta.

Joten nykyään sitten kun menen ulos tanssimaan ja humaltumaan teen sen sitten täysillä. Joko kaikki peliin tai sitten ei mitään taitaa olla bilettämiseni henki nykyään. Olen nimittäin todennut näissä muutaman viime kerran tutkimuksissani, että jos vain juon koko ajan laskuhumalaa ei ilmesty. Loistavaa logiikkaa eikö? Perjantain meni siis mahtavasti, tanssittiin tuntitolkulla ja pistettiin viittoen niin että koko baari piti meitä varmaan kuuroina. Tai vaihtoehtoisesti hulluina. Aina näin jälkikäteen tulee mieleen, että pitäisi ehdottomasti käydä ulkona useammin. Tosin tämä ajatus ei ikinä tule mieleen sinä seuraavana päivänä, vaan vasta näin muutaman päivän jälkeen. Miksiköhän?

Minkälaisia bilettäjiä te muut (täysi-ikäiset) olette? Kaikki tai ei mitään? Sievää tissuttelua? Usein, harvoin, ei milloinkaan?

Maksipäivä

2011-02-18T12:02:00.001+02:00

Pukeuduin taas tänään maksihameeseeni. Voisin pukeutua siihen oikeasti ihan joka ikinen päivä. En tiedä kuinka hyvin se imartelee kroppani puuttuvaa pituutta tai lanteitani, mutta en välitä. Se on upea joten minä olen siinä upea. Piste.

Nyt pitäisi lähteä metsästämään mekkoa täksi illaksi. Onhan mulla noita biletykseen sopivia mekkoja, mutta mitkään niistä eivät nyt tunnu hyvältä. Ehkäpä tänään käy tuuri ja löydän juuri ihanan mekon juuri sopivan halvalla hinnalla. Pidetään peukkuja pystyssä.

Selkeitä värejä, isoja pintoja

2011-02-17T17:28:00.001+02:00

Inspiroiduin eilen postiluukusta pudonneesta Trendi-lehdestä aikas kovasti. Lehti oli kerrankin täynnä VÄREJÄ, voimakkaita, kauniita värejä. Toivottavasti tämä selkeästi kevään must-juttu näkyy myös vaatekaupoissa, sillä oikeasti harvoin kaupoista löytää voimakkaasti kirkkaan värisiä vaatteita. Voisin täydentää vaatekaappiani vaikka keltaisella kotelomekolla, punaisella muhkealla hameella ja kirkkaan sinisellä jakulla.

Trendissä oli yksi kuva josta inspiroiduin ehkä jopa muita enemmän:

Pikkuruiset vyö eri väreissä olisivat aivan ihana lisä vaatevarastooni. Niitä voisi fiiliksestä riippuen yhdistellä aina eri tavalla. Mutta, koska juuri nyt kauniita pikkuvöitä ei kaappini kätköistä löydy, halusin yhdistää vihreää ja pinkkiä vähän eri tavalla. Isoina, selkeinä pintoina.

Kokonaisuuden olisi kruunannut valkoinen jättilaukku, mutta sellaisen puutteessa mentiin vihreällä vaihtoehdolla. Laukun oli pakko olla tänään jättimäinen, sillä jouduin kantamaan koululle ja takaisin noin sata kirjaa. Tai ainakin viisi. Plus kansion. Ja terapiasoittimet. Ja kaikki romut siihen päälle. Voin kertoa että hieman särkee niskalihakset nyt. Hieman myös väsyttää, mutta onneksi huomenna pääsee purkamaan stressiväsymystä yöelämään ja tanssilattialle. Ensimmäistä kertaa sitten.. alkusyksyn? En malta odottaa!

Testissä: Klippoteket

2011-02-16T19:07:00.003+02:00

Uskoisin että jokainen otsatukan omistava naisihminen osaa samaistua tilanteeseen, joka minulla oli muutama aamu sitten. Ja joka oikeastaan on päällä useimpina arkiaamuina.. Eli siis illalla nukkumaan mennessä otsatukka on täydellisen hyvin, ei ongelmia. Mutta sitten aamulla peilistä takaisin katsoo suikeronaama, joka näyttää siltä ettei olisi käynyt suihkussa viikkoon.

Ei hyvä. Vaikka kuinka harjaisi ja laittaisi lakkaa niin haivenet eivät vain mene sinne minne niiden kuuluisi. Aivan liian monen edellisen kaltaisen aamun jälkeen päätin vihdoin ja viimein raahautua sinne Sokoksen puteliosastolle ja ostaa kokeiluuni mahdollisen pelastajan. Ja minkäs muunkaan minä sitten ostin kuin monen muunkin bloggaajan hehkuttaman Klippotekin kuivashampoon.

Ensimmäisten testailujen jälkeen voin sanoa, että ihmeidentekijä tämä aine kyllä on. Tukasta tulee kuin taikatempun jäljiltä puhtaan näköinen ja tuntuinen sekä ennen kaikkea helposti muotoiltava ja hyvin asettuva. Se antaa tukkaan rakennetta ja hiukset tuntuvat heti runsaammilta ja tuuheammilta. Lisäksi ainakaan mun tukkaan tuo aine ei näkyvästi jää vaikka se onkin vaaleaa väritykseltään.

En ole kuitenkaan varma osaanko käyttää tuota tuotetta ihan oikein. Kuuluuko tuota siis suihkauttaa kaukana tukasta vai ihan tukan juureen? Lisäksi purkista tulee suihketta ulos sen suuruisella paineella, ettei tuo pullo kyllä montaa viikkoa kestä. Tuntuu että käsi lennähtää taaemmas ihan vain sen suihkun voimasta. Lisäksi toi haisee oikeasti aika etovalta, sellaiselle imelälle ällötykselle. Plussana siis kaunis tukka, miinuksena vanhalta hillolta haiseminen.

Osaatteko te kertoa muita toimivia kuivashampoita kuin tuo Klippotek? Tigit on hiukan liian hintava tähän talouteen. Ja kuuluuko tuolta oikeasti tulla suihketta ulos ihan järkyttävällä paineella?

Edit://Hienosti kirjotin sitten tuotteen nimen väärin koko postaukseen :D Kyseessä siis tietysti Klippoteket.. Syytän liian vähäistä laskiaspullien määrää.

Sinistä ystävänpäivää

2011-02-14T18:46:00.001+02:00

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! Meillä ei ystävänpäivää oikeastaan juhlita, kun vuosipäivä osuu niin lähelle. Perjantaina vietettiin siis meidän vuoden romanttisin päivä ja tänään, no, vaan hengaillaan ja syödään mariekeksejä kermavaahdolla. Halpa opiskelijajälkkäri paras jälkkäri.

Pari päivää sitten, kun muistin miten loistavia mariekeksit oikeasti ovatkaan, pukeuduin jäätävästä säästä inspiroituneena sinisen eri sävyihin. Tämän postauksen kuvituksena siis täysin ystävänpäivään epäsopiva asu, mutta mitäpä tuosta. Voin olla kapinallinen ja juhlistaa vaaleanpunaista päivää sinisissäni. Ja oikeastaan postauksen alkuhöpinät eivät liity mitenkään toisiinsa eivätkä vaatteisiini. Tai miten sen nyt ottaa, voivathan mariekeksit, ystävät ja siniset vaatteet hengailla samassa kappaleessa? Okei eivät voi, eikä tässä jutussa ole nyt mitään järkeä. Menen syömään lisää keksejä.

Ensimmäiset liikunnat

2011-02-13T20:17:00.001+02:00

Olen koko tämän viikon leikkinyt joululahjaksi saamallani sykemittarilla ja laittanut ylös lukuja liikkumisestani. Tästä viikosta eteenpäin pidän siis tänne blogiin viikoittain liikuntapäiväkirjaa. Ihan vain itseäni motivoimaan ja muistuttamaan.

En ole koskaan ollut mikään suuri liikunnan ystävä enkä ole sitä kyllä vieläkään. En pidä siitä kun sattuu enkä osaa kuvitella itseäni salille niiden kaikkien ihmeellisten härveleiden kanssa ähkimään. En siis pidä lihaskuntojumpasta, mutta yritän silti käydä niissä viikoittain edes kerran. Painojen kanssa leikkimisen sijaan rakastan tanssiliikuntaa. Sellaista missä hengästyy eikä huomaa ajan kulumista. Mihinkään ei satu ja tunne on euforinen. Kuitenkin suurin osa viikoittaisesta liikuntamäärästäni tulee hyötyliikunnasta eli kävelystä. Kävelen aina luennoille ja jumppiin ja nykyään usein myös kaupungille. Busseja käytän vain silloin kun olen menossa johonkin pidemmälle.

Maanantai
*YoDance: 55min, 306kcal, ks 137, hs 181
*Body: 55min, 238kcal, ks 118, hs 161
*Kävely: 50min, 269kcal, ks 130, hs 163
*yht: 2h 40 min, 813kcal

Tiistai
*Kävely: 1h 50 min, 524kcal, ks 122, hs 151

Keskiviikko
-

Torstai
*Body: 50min, 226kcal, ks 120, hs 165
*Kävely: 55min, 249kcal, ks 128, hs 159

Perjantai
*Kävely 45min, sykemittari kotona

Lauantai
* Kävely 1h, sykemittari kotona

Sunnuntai
*DanceFit: 50min, 355kcal, ks 159, hs 187
*Kävely: 40min, 179kcal, ks 125, hs 148

Yhteensä
9h 30 min, n. 2800 kcal (pe&la arvio 220kcal+250kcal)

Mitä mieltä ootte, miten meni? Ja olisiko jollain neuvoa jokin kiva ohjelma mihin näitä liikuntoja saisi laitettua ylös ja sitä kautta raportoitua myös tänne?

Nyt kävi näin

2011-02-12T18:56:00.001+02:00

Päästetäänpäs nyt kaikki edelliseen postaukseen kommentoineet jännityksestä. Ei oltu tyytyväisiä siihen kämppään, valitettavasti. Se ei vain ollut mitään verrattuna tähän meidän nykyiseen. Heti ovesta sisään astuttaessa tuli ahtaanpaikankammoinen olo ja koko kämppä oli yhtä käytävää. Aula ei todellakaan ollut aula, vaan ennemminkin käytävä. Makuuhuoneeseen ei olisi mahtunut edes meidän nykyistä sänkyä ja vessassa ei mahtunut edes kääntymään ympäri. Eli jään kyllä mieluummin tähän kämppään, johon olen kuitenkin suht koht tyytyväinen. En vain osannut ennen arvostaa sitä mitä meillä nyt on. Meillä on tilaa.

Tein hienon pohjapiirroksen tästä meidän nykyisestä kämpästä, jossa neliöitä siis 46,5. Meillä on myös oma parveke, joka ei kuvassa näy. Meillä ei ole turhia käytäviä vaan järkevästi käytettyä tilaa. Meillä on varastohuone, näkymä joelle ja tilava makuuhuone. Oikeastaan ainoat asiat, joista en tässä kämpässä pidä ovat muovimattolattia, tylsän väriset seinät sekä osittain sisustus. Eli ongelmat eivät oikeasti ole edes suuria.

Ei tämä nykyinen kämppä mikään mielettömän upea ilmestys ole, mutta kyllä mä täällä mieluummin asun kuin siellä ahtaassa luolassa. Jos vaikka piristäisi tätä kämppää seuraavaksi jollain näillä..

Voisiko haaveet oikeasti toteutua?

2011-02-10T20:41:00.001+02:00

Olen lievästi sanottuna täpinöissäni. Eilisen sähköpostin jälkeen en ole osannut ajatella oikeastaan kuin yhtä asiaa. Asiaa, josta olen haaveillut noin.. puolitoista vuotta. Ja jonka mönkään menemistä pelkään aikas paljon.

Saatiin siis asuntotarjous. Ollaan jonotettu kämppää tälle kyseiselle alueelle nyt tosiaan se puolitoista vuotta jaeilen sieltä sitten tarjous pompsahti. Asuinalue on ihana, matkat kaikkialle todella lyhyitä ja vuokra olisi pienempi kuin tässä nykyisessä kämpässä. Oon kuullut kaikkialta vain kehuja näistä tämän alueen kämpistä, ovat kuulemma ihania. Mutta ainoa mitä pelkään on että kämppä on liian pieni.

Eihän tossa ole kuin kolme neliötä vähemmän mitä meillä nyt on käytettävissä. Neliöitä olisi siis 43. Tosin kaikki tämä spekulointi on nyt vähän ehkä turhan aikaista, sillä ylihuomenna mennään katsomaan joskos tuosta kämpästä olisi meille kodiksi. En vain osaa nyt tällä hetkellä ajatella mitään muuta, joten siksi tänään postaus tähän liittyen.

Jos tuo kämppä on ihana, muutto on kahden viikon päästä. Kahden viikon. Lievää paniikkia ilmassa, mutta ei saa toivoa liikoja. Ei saa suunnitella eikä haaveilla. Pessimisti ei pety, right? Ja silti toivon ihastumista niin kovasti..

Kauniista aamusta kauniiseen iltaan

2011-02-09T09:54:00.002+02:00

Turku näytti eilen taas parhaita puoliaan. Yön aikana oli satanut lunta varmaan miljoona senttiä ja kaikki puut oli ihan huurussa.

Aamun ensimmäiselle luennolle kävellessä kaikki näytti ikään kuin liilalta. Hämmentävän liilalta.

Päivän viimeiselle luennolle (aamun ja tämän välissä sellaiset mukavat 8 tuntia) kävellessä kaikki taas näytti vaaleanpunaiselta. Kauniin talvisen vaaleanpunaiselta.

Voisin haluta ryhtyä kokopäiväiseksi Turkuluontokuvaajaksi. Ainakin sellaisina päivinä kuin eilinen.

Syksyn kaipuu

2011-02-07T19:03:00.001+02:00

Ei mulla muuta kuin että tänään kaipasin syksyä. Oikeasti, syksyä enkä kesää. Kaipasin ruskaa, nilkkureita ja baskereita. Pyöräilyä. Ilman tumppuja kulkemista. Nahkatakkia. Märän asfaltin tuoksua. Kaikkea outoa, mitä en yleensä ymmärrä kaivata.

Kuva lukioajoilta, niitä en kaipaa vaikka kivoja olivatkin.

Pitäisi

2011-02-06T15:10:00.001+02:00

Tällaisina sunnuntaipäivinä, kun ohjelmassa ei ole muuta kuin kolme koneellista pyykkiä, lihapullien tekemistä ja DanceFitiin raahautumista on hyvä että kameralle tallentui eilisen vaatteet. On myös hyvä, että kuvia löytyy enemmän kuin yksi sillä nyt ei oikeasti juttu kulje. Harvinaista, yleensä jaksaisin höpistä ja kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Tänään on selkeästi “pitäisi”-päivä. Pitäisi kirjoittaa enemmän.

Pitäisi opetella säätämään kameran asetukset oikein valaistusolosuhteiden mukaan. Melkein jo osaan, mutta en ihan.

Pitäisi opetella näkemään itsensä uusin silmin. Miksi aina peiliin katsoessa takaisin toljottaa iso ihminen, vaikka oikeasti taidan olla ihan hyvä näin?

Pitäisi ihan oikeasti lopettaa sen kynsien pureskelu. Aikuisten oikeasti. Kehtaisi esitellä sormuksiakin vähän useammin.

Pitäisi vihdoin käydä ostamassa se polkupyörä. Korollisia kenkiä on jo pikkuisen liikaa ikävä.

Taidan paneutua tänään vain siihen, että pitäisi osata kokata paremmin. Lihapullista se lähtee! Tällaisena poropeukalona on hyvä, jos saan niistä edes pyöreitä. Jos en saa, teen lihalättyjä. Hyviä nekin.

Kuvailun kohteena

2011-02-05T12:21:00.001+02:00

En ole vieläkään oikein päässyt siitä nolouden tunteesta, mikä iskee kun pyytää muita kuvaamaan itseään julkisella paikalla. Tuntuu että “kaikki kattoo” ja homma pitää saada nopeasti purkkiin. Eilen päätin kuitenkin karaista itseäni oikein kunnolla ja kuvauttaa sekä sisä- että ulkovaatteet kaverin avustuksella.

Olen aina niin ihanan vaivaantunut näissä muiden ottamissa kuvissa. Oltiin eilen “luennolla” tuollaisessa mielettömän hienosti sisustetussa toimistossa, jossa oli koko seinän leveydeltä isoja ikkunoita. Päätin sitten “luennon” jälkeen pyytää, josko saisin käyttää toimiston upeita ikkunoita kuvani taustana. Hienon kuvan kyllä sain, mutta pokkaa se vaati. Tämän kuvan ottaminen oli ihan hc-karaistumista, sillä kuvaajan lisäksi poseerailuani seurasi kaksi muutakin ihmistä. Ei paineita.

Ulkokuvan nappaaminen oli jo vähän miellyttävämpää kun ei ollut montaa ihmistä toimitusta seuraamassa. Ehkä tuohon touhuun pikkuhiljaa tottuu. Tästä nolouden poistuminen ja vaatteiden kuvauttaminen toivottavasti lähtee, ehkä seuraavaksi kehtaan kuvauttaa vaatteeni jopa yliopistolla?

Ps. Miksi suomalaiset pukeutuvat niin paljon mustaan? Kunnioitan jokaisen tyyliä ja valintoja, mutta kun 90% katukuvasta on mustaa on maisema aika masentava.Tunnen oloni vähän kapinalliseksi sini-pinkki-valkoyhdistelmässä.

Kuninkaan puhe

2011-02-04T10:29:00.005+02:00

Käytiin viime sunnuntaina opiskelijaporukassa tsekkaamassa Kuninkaan puhe. Alunperin mentiin katsotaan sitä ihan vaan meidän ammattialaan sopivuutensa takia, mutta sitten selvisikin että leffa on saanut huikeat 12 Oscar-ehdokkuutta! Ei huonosti elokuvalta, joka kertoo puheterapiasta.

Elokuva kertoo siis lyhykäisyydessään Britannian kuninkaasta Yrjö VI:stä (1895–1952), joka änkyttää. Änkytystä hoitamaan alkaa puheterapeutti Logue. Elokuvassa kuvataan hauskalla tavalla änkytysterapiaa ja monet menetelmistä ovat ihan hyvin sovellettavissa vielä nykypäivänäkin. Colin Firth näyttelee änkytystä onnistuneesta ja Geoffrey Rush, no, näyttääkin ihan puheterapeutilta.

Elokuva onnistuu mielestäni vangitsemaan hyvin sen häpeän, jota änkytys kuninkaalle aiheuttaa. Pelko epäonnistumisesta on saatu kuvattua upeasti. Suosittelen elokuvaa kaikille, joita historialliset pätkät kiehtovat edes osittain. Minua ne eivät nimittäin sytytä, mutta tässä elokuvassa historialliset elementit on saatu oikeasti kuvattua hyvin ja mielenkiintoisesti. Katsojia kiinnostavaa voi olla myös pilkahdus siitä, mitä siellä puheterapian suljettujen ovien takana oikeasti tehdään.

Elokuvassa vihjattiin myös jännästi että pääministeri Churchillilla olisi ollut kireä kielijänne. Pitänee googlettaa. Yksi elokuvan yllättävimmista ja parhaimmista puolista olikin Churchillin näyttelijävalinta. Se, että Churchillia näyttelee elokuvassa Timothy Spall on legendaarista.

Sunnuntaina klo 11.32

2011-02-03T19:25:00.001+02:00

Joskus ammoisina teinivuosina isovanhemmiltani lahjaksi saatu nahkaremminen kello on pysähtynyt. Taisi pysähtyä jo aikaa sitten. En ole kuitenkaan koskaan käyttänyt kelloa sen varsinaisen käyttötarkoituksen vuoksi vaan ihan vain pelkästään esteettisistä syistä.

En oikeastaan taida edes haluta vaihtaa kellon pattereita. Voisin sen sijaan keskittää energiani siihen, että kelloa tiiviisti tuijottamalla pääsen teleporttautumaan siihen hetkeen jolloin se pysähtyi. Ja koska en oikeasti tiedä koska tämä tapahtui niin voin kuvitella.

Jos siis oikein kovasti toivon, voi kello siirtää minut sunnuntai aamupäivään. Olen nukkunut liian pitkään. Nautin juuri aamiaissmoothiesta sekä viikonlopun Turun Sanomista. Upottaudun niin syvälle aamutakkiin, etten tiedä voinko möyriä sen sisuksista enää pois. Tiedän, ettei koko päivänä tarvitse mennä yhtään mihinkään, mutta jos haluan voin mennä minne vain. Vaikka juustokakulle. Jep, ehdottomasti juustokakulle.

Aina tämän kaltaisina liian tavallisina ja liian väsyttävinä arkipäivinä oikeasti tarvitsisin tuollaisen kellon. Sitä odotellessa voin vain tyytyä olemaan tyytyväinen siihen, että selvisin hengissä ruotsin keskusteluryhmästä. Kohta on jo oikeasti sunnuntai aamupäivä. Ihan kohta.

Pieni (kirjaimellisesti) päivänpelastaja

2011-02-02T17:19:00.001+02:00

Oliskohan viimein huomenna vuorossa se “hyvä päivä?” Se ei meinaan ollut eilen, eikä (kuten arvata saattaa) myöskään tänään. Olen viettänyt tänään aivan liian paljon aikaa busseissa tai bussipysäkeillä. Ja nähnyt kolmen bussin lähtevän ohi silmieni edestä. Kolmen, oikeasti. Onko tää joku vitsi? Vai mitä bussilla numero 18 oikein on mua vastaan? Johtuuko se siitä, että mun laukut pitää aina välillä vahingossa ambulanssiääniä ja bussi tulee kateelliseksi?

Onneksi bussit ja niiden perävalot ei onnistuneet pilaamaan sentään ihan koko päivää. Sain nimittäin halin lapselta, jolta en olisi sitä uskonut saavani. Päivä ei voi olla kuin loistava jos saa halin oman jalkansa pituiselta ihmiseltä. Ja hymyn vielä halin päälle.

Officiella svenska, djävul..

2011-02-01T17:27:00.000+02:00

Googletin otsikon, ylläri. Aaarght mikä päivä. Miksi oi miksi pakollista virkamiesruotsin kurssia ei ole vielä tähän päivään mennessä voitu tehdä epäpakolliseksi? Meikä kiittäisi, kumartaisi ja suutelisi päättäjien kengänpohjia hitto vie jos tuota ruotsia ei tarvitsisi kärsiä. Kun katsokaas tässä olisi jotain hieman tärkeämpiäkin aiheita opiskeltavana kuin no vaikka niitä pirun epäsäännöllisiä verbejä.

Voisi opiskella kunnolla vaikka dysartrian kuntoutusta. Olkootkin luennot kuivia ja silmäluomia alaspäin vetäviä niin aihe on silti tärkeä. Oikeasti tulevaisuuden kannalta tärkeä. Kyllä mä haluan mieluummin oppia mitä kaulan alueen tunnustelemisesta voidaan saada selville kuin että mitenkäs sitä nyt keskustellaan ruotsiksi säästä. Tai pakolaisuudesta. Tai ylipäätään yhtään mistään.

Voisin käyttää ruotsiin käytetyn ajan myös vaikka kandityön kirjoittamiseen. Siinä kun olisi oikeasti aika paljon hommaa. Mutta ei, meikä istuu 8.30-15.45 päivän aikana puolitoista tuntia dysartrialuennolla, puoli tuntia kandiohjannassa, 45 minuuttia syömässä ja lopun aikaa vääntää väkisin ruotsin tehtäviä ja istuu ylistressaavalla ruotsin luennolla.

Kuvitelkaa tilanne, jossa puolet luennosta et ymmärrä mitä luennoitsija luokan edessä paasaa ja puolet luennosta olet kauhusta kankeana koska kohta joudut puhumaan. Ääneen, kieltä, jota et todellakaan osaa. Syke nousee, koska on mun vuoro, koska on mun vuoro. Et tiedä miten vastaat kysymykseen ja mitä mieltä sinä asiasta olet. Selviät hengissä toteamalla että et pidä matkustamisesta, lunttaat vastauksen paperista. Enää 8 luentoa jäljellä..

Että sellaista kuuluu tänne. Virkamiesruotsi syö järkyttävän määrän resursseja muiden oikeasti mielenkiintoisten asioiden opiskelulta. Aika ei vain riitä kaikkeen, eikä stressinsietokyky. Eikä oppimiskapasiteetti, eikä muistitila. En siis osaa ruotsia, en oikeasti, en todellakaan. Yritän tässä parin kuukauden aikana opiskella koko sen määrän mitä ihmiset on yläasteen ja lukion aikana oppineet. Minä en oppinut niiden aikana mitään liittyen ruotsiin. En mitään. Säälivitosilla läpipääseminen ei ole oppimista, se on asenneongelmaa sekä opiskelijalta että opettajalta.

Onneksi tää päivä on kohta pulkassa, vielä kun suunnittelisi huomisen terapian. Ja onneksi naama oli nätti, jag tycker om minun huulipunasta perkele.

Aika aloittaa

2011-01-31T11:32:00.001+02:00

En tiedä kuinka moni teistä on pyörinyt täällä viimeisen parin viikon aikana. Olen kuitenkin pikkuhiljaa herätellyt tätä blogia taas eloon muun muassa ulkoasumuokkauksilla ja tunnisteiden lisäämisellä. Olen myös harjoitellut kuvanmuokkausta (missä olen edelleen todella huono) sekä live writerin käyttöä. Olen hakenut innostusta muiden blogeista ja kituutellut, kun en ole voinut itse postailla.

Tänään päätin että nyt on aika palata. Kuten ennustinkin, tauko ei ollut pitkä mutta onneksi sitäkin mielekkäämpi. Nyt tiedän mihin suuntaan lähden tätä blogia kehittämään. Lähden kehittelemään tätä pienin askelin kohti lifestylebloggauksen genreä. Se, ettei jokaisen postauksen tarvitse käsitellä vaatteita on vapauttavaa. Voin postata myös niinä päivinä kun pukeudun vain yöpukuun.

Tänään en pukeutunut yöpukuun, vaan maxihameeseen. Ihanaan raidalliseen maksiin joka peittää kaikki ongelmakohdat ja jota voi fiiliksestä riippuen käyttää myös tuubihuivina. Hame yhdistettynä meikkaamattomaan nassuun johtuu tulevasta Yo Dance tunnista, jonne tästä kohtapuoliin lähden käppäilemään.

Kiitos kaikille teille, jotka jaksoitte odottaa ja tervetuloa kaikille uusille tulokkaille. Tästä tämä homma taas lähtee.

Vi ses

2011-01-20T19:17:00.002+02:00

Noniin julkaistaampas nyt vihdoin ja viimein virallinen tauollejäämispostaus. Kuten moni onkin saattanut viime aikaisesta postaustahdista päätellä, on bloggaaminen alkanut.. no, maistua hieman puulta. Sitä alkuaikojen innostusta ei vain ole riittävästi, jotta pystyisin pyörittämään tätä hommaa kuten minä haluan sitä pyörittää. Nyt on siis ensimmäisen tauon paikka tämän kaksi ja puolivuotisen bloggauksen aikana. Ja puhun vain tauosta, koska olen melko varma että palaan tänne. Ennemmin tai myöhemmin, mutta luulen kuitenkin että enemmin. Nyt vain tarvitaan kaikki mahdolliset resurssit muualle (lue: virkamiesruotsin kurssille..). Taukoa aion pitää tasan niin kauan, kunnes löydän sen palon tehdä tätä hommaa kunnolla. Täydellä sydämellä ja riemulla. Siihen asti, adjö.

Lupauksista ja niiden pitämisen.. helppoudesta?

2011-01-04T20:06:00.001+02:00

Vuosi vaihtui tuossa muutama päivä sitten ja sehän tietää aina joka vuosi toistuvia uuden vuoden lupauksia. Lupauksia tipattomasta tammikuusta, vaatekoon pienentämisestä, kuluttamisen vähentämisestä ja parisuhteeseen panostamisesta. Minä olen kuitenkin lyhyen lupausurani (:D) aikana oppinut, että liian suurieleiset ja vaikeasti toteutettavat lupaukset jäävät vain siihen lupauksen asteelle nousematta koskaan toteutukseen asti. Lupasin vuodenvaihteessa 2008-2009 opiskella vapaaehtoisesti ruotsia sekä polttaa enemmän kaloreita. Kuten kuvitella saattaa, molemmat lupaukset kaatuivat silkkaan vaikeuteensa. Ruotsin opiskelun luovuttaminen saattaa tänä keväänä virkamiesruotsin kurssilla harmittaa, mutta noh, eipä voi mitään.

Mahdottomista lupauksista viisastuneena ryhdyin laatimaan pienempiä lupauksia. Ensin korvasin ruotsin opiskelun tammikuussa 2009 niinkin pienellä lupauksella kuin lasien ulkopuolten tiskaamisella.

Mun mielestä lasien tiskaaminen ulkopuolelta oli aina ollut ihan turhaa vouhotusta. Tämän johdosta ne lasit tosiaan sitten oli puhtaita sisäpuolelta, mutta likaisia ulkopuolelta. Uuden vuoden lupauksen jälkeen vuodesta 2009 alkaen meillä onkin juotu täysin puhtaista laseista! Eikä ollut vaikeasti pidettävä lupaus.

Vuodenvaihteessa 2009-2010 pistin lupaukseni kanssa vielä paremmaksi. Lupasin lopettaa muovipussien ostamisen ja vastaanottamisen tyystin.

Ja lupaukseni piti! Ei sataprosenttisesti, mutta piti kuitenkin. Blogiristeilyltä saatu Globe hopen kangaskassi (valmistettu vanhasta Andiamon mainoksesta) auttoi tässä asiassa huimasti. Se on sopivan kokoinen, mutta kuitenkin pieneen tilaan mahtuva ja siinä on juuri sopivan mittaiset kantokahvat. Nykyään tuo kassi löytyy aina varmuuden vuoksi koululaukun pohjalta. Tiedän kyllä, ettei yhden ihmisen kangaskassien käyttö maailmaa pelasta, mutta mulle tärkeintä onkin tuon kassin käyttämisestä tuleva hyvä mieli. Ikään kuin olisin tehnyt jotain tärkeää. Suosittelen tämän lupauksen toteuttamista muillekin, ei se oikeasti ole niin kamalaa kieltäytyä esimerkiksi vaatekaupoissa niistä ilmaisista muovipusseista. Etenkään jos mukana on iso laukku tai jo ennestään iso toisen kaupan muovipussi.

Tänä vuonna painiskelin kahden eri lupauksen välillä. Molempia en halua toteuttaa samaan aikaan, sillä haasteiden pitää olla mahdollisimman minimaalisia kerralla toteutettaviksi. Ajattelin ensin, että jos vaikka lupaisin lopettaa kynsieni pureskelun. Joo tiedetään, hyi hyi ällöttävät vessapytyn kannet sun muut mun suussa yäk yäk. Mutta totesin, että ei vielä tänä vuonna. Ei kykene vielä, ehkä sitten ensi vuonna.

Päätinkin sitten tehdä lupauksen liittyen toiseen terveyttä (kauneutta) edistävään asiaan. Mulla on ikävänä tapana aina silloin tällöin laistaa, etenkin iltaisin, hampaideni harjauksesta väsymyksen takia. Niin paljon helpompaa on vain hypätä väsyneenä suoraan lämpimään sänkyyn peittojen alle ja kuurata hampaat vasta aamulla. Tänä vuonna päätin kuitenkin luvata, että nyt se loppuu. Tästä edespäin harjaan hampaani joka ilta ja joka aamu, vaikka kuinka väsyttäisi. Ei ole iso juttu, mutta muutos entiseen kuitenkin.

Lupauksistani on havaittavissa selkeästi yksi peruspiirre, joka takaa niissä pysymisen: lupaukseni ovat pieniä ja vaikeusasteeltaan alhaisia. Ei kannata yrittää ottaa kerralla liian suuria askelia. Todennäköisyys epäonnistua on aina suurempi mitä suurempi itse lupaus on. Siksi suosittelen myös muille lupausten tekijöille, että ottakaa joka vuosi jokin pikkupikkuprojekti jonka varmasti pystytte pitämään. Mulle “kuntoile enemmän” -lupaus on liian abstrakti asia. “Käy vähintään kerran viikossa jumpassa” taas olisi paljon konkreettisempi tavoite. Ehkä sittenkin tuo lupaus sitten vuoden päästä kynsien sijaan..?

Tekikö muut uuden vuoden lupauksia? Ja miten on vanhat lupaukset pitäneet?

Hämmentävä vapauden huuma hotellin portailla

2011-01-03T12:07:00.001+02:00

Näin viime yönä niin todentuntuista ja ajatuksia herättävää unta, että päätin tulla raportoimaan sen tänne blogiin. Hypätään siis yli kaikki valittelut, selittelyt ja mahdolliset pahoittelut muutaman viikon blogilomasta. Ja palataan siihen bannerikilpailuun kunhan saan tämän homman taas rullaamaan vauhdilla eteenpäin.

Mutta takaisin siihen uneen. Unen pääpointtina oli se, että olin jossain ulkomailla YKSIN. Olin lähtenyt kaupunkilomalle ilman muita ihmisiä, ihan vain omaan seuraani turvautuen. Unessa pääfiiliksiä olivat uteliaisuus, helpotus, rentoutuminen sekä kaiken kattava vapaus. Näin jälkikäteen pohdittuna eniten unessa kummeksuttivat juuri nuo fiilikset (ei esim. jättisuuret kävelet patsaat lumimaamuseossa). Enhän minä ole sellainen ihminen joka erityisesti nauttisi yksin olemisesta! Vai olenko?

En ole ikinä ollut matkalla yksin. En tosin ole matkustanut seurassakaan mitenkään erityisen paljon. Virossa olen käynyt kerran, Ruotsissa blogiristeilyllä, Espanjassa ja Hollannissa perheen kanssa sekä Ranskassa ja Italiassa Tanelin kanssa. Mutta että lähtisi matkalle yksin! Ilman toisen tukea, turvaa ja seuraa. En voi mitenkään kuvitella, että fiilikseni oikeasti olisivat unen kaltaiset kun astuisin lentokoneesta uuden maan kamaralle. Voisin kuvitella tuntevani a) pakokauhua, b) huolta turvallisuudestani, c) yksinäisyyttä, kun ei ketään jakamassa kokemuksia. Se, että saisi itse päättää aivan kaikesta ja saisi mennä ja tehdä aivan vapaasti ei minusta kuulosta vapauttavalta. Se kuulostaa ahdistavan.. omituiselta.

Vaikka en ole järin sosiaalinen ihminen, ja vaikka pidän enemmän torkkupeiton alla makoilemisesta kuin ihmisten ilmoille lähtemisestä, en silti voisi kuvitella oikeassa elämässä lähteväni matkalle yksin. Tahdon ja tarvitsen seuraani läheisiä ihmisiä. Ihmisiä, joiden kanssa voin jakaa matkan aikana kertyvät kokemukset. Täydellisen vapauden menettäminen yhdessä tehtäville kompromisseille ei ole mielestäni huono kauppa ollenkaan. Saahan siitä vastalahjaksi ihanien ihmisten seuraa jossain upeassa ympäristössä.

Miten muut, uskaltaisitteko te lähteä matkalle yksin? Vai onko joku jopa matkustanut seuranaan vain oma ihana itsensä?

Ps. Kuvia klikkaamalla pääsee niiden alkuperäiseen julkaisupaikkaan.

Viime päivät

2010-12-16T21:02:00.001+02:00

Olen viime päivät tehnyt vaikka mitä ja toisaalta ollut tekemättä vaikka mitä. Olen..

..viettänyt liikaa aikaa sohvan nurkassa pähkinäkipon kanssa.

..tutkitut läpi kasan luentomonisteita ja oksentanut tietoni tenttipaperille.

..kirjoitellut viimeisiä sanoja harjoitusaineeseen, jonka kirjoittamiseen näin aivan liikaa vaivaa.

..pohdiskellut rooleja. Voin olla enemmän kuin vain yhdenlainen. Voin olla vähemmän, enemmän, siltä väliltä.

..löytänyt uudestaan yläasteella ostetut nilkkurit, jotka on parhaat kengät talvikävelyyn. Parhaat ikinä.

..tajunnut, että joulu on kohta. Ollut tämän johdosta sekä turhautunut, stressaantunut, hämmentynyt, huojentunut että iloinen.

..yrittänyt luoda itselleni uutta banneria ja turhautunut prosessiin satakymmenentuhatta kertaa. En osaa, en vaan osaa.

Viimeisestä kommentista johtuen olen ajatellut myös kilpailun järjestämistä tänne blogin puolelle. Siksi kyselisinkin nyt, että olisiko lukijoissa mahdollisesti innokkaita bannerinväsäilijöitä? Palkinnoksi / palkkioksi olin ajattelut lahjakorttia vaatekauppaan. Tämä olisi vähän niin kuin palvelun ostamista, jota ennen suoritetaan kilpailutus. Joten miltä bannerikilpailu kuulostaisi? Tarvitsen oikeasti apua, katsokaa nyt tuota onnetonta tekstinräpellystä mikä bannerin paikalla nyt on.

Erään päivän ilta

2010-12-08T14:15:00.001+02:00

Meinasin eilen myöhästyä tukiviittomakurssilta, vaikka lähdin kotoa aivan liian aikaisin. En selvästi valinnut kävelyreittiäni viisaasti, sillä Aurajoen kohdalla vauhtini hidastui huomattavasti.

Turun kauneudella taisi olla jotain tekemistä asian kanssa..

Aina välillä pääsee unohtumaan se, kuinka viehättävässä kaupungissa oikeasti asunkaan. Ja kuinka se ärsyttävä, pyöräilyä haittaava lumi onkin maisemaa huimasti kaunistava elementti. Oi Turku <3

Too much? Hell no!

2010-12-07T13:57:00.002+02:00

Meidän makkari on selkeesti liian pimeä, kun keskellä päivää valoisalla ajallakaan ei saa hyviä kuvia..

Pukeuduin pitkästä aikaa itselleni aivan uuteen väriyhdistelmään. Unohdan innovatiivisuuteni värien yhdistelyn saralla aina välillä ja pukeudun pelkkiin tuttuihin ja turvallisiin yhdistelmiin. Oikeasti suurinta pukeutumisiloa mulle tuo juuri värien käyttö, kuten varmaan blogia pidempään lukeneille on jo käynyt harvinaisen selväksi :) Rakastan yhdistellä pukeutumisessani juuri sellaisia värejä, joiden ei ikimaailmassa uskoisi toimivan yhdessä. Kuten vaikka vaaleanpunaista ja pinkkiä.

Kun hurjat värikokeilut ympäröi pelastavalla ja tutulla mustalla ei mikään ole too much. Ei edes hempeä vaaleanpunainen ja kylmä pinkki samaan asuun yhdistettynä. Mukaan vielä hopeisia koruja ja värimaailma on valmis. Ah, pitäisi oikeasti tehdä tätä väriyhdistelyä paaaaaljon paljon useammin! Seuraavaksi voisin yhdistellä vaikka sinisen eri värisävyjä..

“Se on varmaan mun vaimon käsi”

2010-12-05T15:48:00.002+02:00

Olin eilen elämäni ensimmäisen (muistettavan) kerran teatterissa. Joskus muistan käyneeni Liisa ihmemaassa -esityksessä, mutta en tosiaan tiedä oliko se teatteria. Eilinen ehdottomasti oli, ja vieläpä loistavaa sellaista.

Käytiin siis opiskelijaporukassa katsomassa Turun kaupunginteatterilla näytelmä Mies joka luuli vaimoaan hatuksi. Näytelmä perustuu Oliver Sacksin samannimiseen kirjaan, joka päättyi nyt kyllä luettavien listalle. Esitys koostui 22:sta pienoisnäytelmästä, jotka kertoivat erilaisia neurologisia sairauksia (mm. autismia, tourettea sekä afasiaa) sairastavien ihmisten potilaskertomuksista. Näytelmä sai takaraivossa syntymään ajatuksia normaaliuden määritelmästä, lääkärien ammattikuvasta sekä siitä, milloin ja miksi kuntoutusta tulee antaa. Loistava pätkä katsottavasti muillekin kuin alan ammattilaisille, suosittelen!

Olin aina jotenkin kuvitellut, että teatteriin mennessä asiaan kuuluu “fiini” pukeutuminen. Panostinkin siis vaatteisiini kunnolla (kuten toisaalta aina..) ja olin oikeasti vähemmistönä muita teatterivieraita katsoessa. En arvostele muiden ihmisten pukeutumista, jokainen saa pukeutua niin kuin hyvältä tuntuu. Tunsin siis itseni "vääränlaiseksi”, en paremmaksi, paljettileggareissa, juhlavassa mekossa ja huulipunassa. Muilla kun oli päällä farkkuja ja villapaitoja. Olin siis ilmeisesti käsittänyt hiljaisen pukukoodin ihan väärin.. Onneksi olen tottunut olemaan ylipukeutunut joka paikassa, en siis tuntenut oloani ihan hirvittävän epämukavaksi.

Kengiksi olisin tahtonut valita korkeakorkoisemmat nilkkurit, mutta vallitseva sää pakotti tyytymään matalakorkoisiin. Vallitseva sää pakotti minut myös pysähtelemään useasti matkalla teatterilta kotiin, lumi on kaunista.

Olipa kerran

2010-12-03T20:54:00.002+02:00

Yksinkertainenkin voi olla erikoista. Sen oppi eräs harmaa vaatekappale joulukuun alkupäivinä. Vaate päätti kuorruttaa itsensä asusteilla.

Tavallinen, tylsä, harmaa paitamekkoasia sai kaverikseen paljettilegginsit, vyötärövyön ja suuren kaulakorun eikä enää ollutkaan plaah. Sen pituinen se.

Rohkeus talvikuntoon

2010-12-02T16:43:00.002+02:00

Olin tänään ensimmäisiä kertoja rohkea lumen tulon jälkeen ja hyppäsin jälleen pyörän selkään. Alkutalvet oon aina ihan pelko pyllyssä ku tulee lunta ja pyöräily vaikeutuu. Sitten kyllästyn kävelemiseen. Talvella polkeminen ei siis ole mun suosikkijuttuja, mutta ei ole myöskään se että pitäisi kävellä joka paikkaan. Lisäksi mä tuppaan kaatumaan helpommin kävellen kuin pyörällä :D

Oikeestileikisti suurin syy, miksi pyöräilen kesät talvet on kengät. Kenkävalikoima laajenee huimasti kun uskaltaa pyöräillä lumesta huolimatta. Näin ollen ei tarvitse hylätä kaikkia ihania korkonilkkureita kevättä odottamaan vaan ne jalassa voi suhia ympäri kaupunkia. Mun ei tarvitse siis hylätä ylikivoja H&M:n kiilakorkoja, johon ehdin syksyllä muodostamaan pienimuotoisen riippuvuussuhteen.

Suosittelen siis kaikille pyöräilyä (ja kypärää, olkaa viisaampia ku mä) myös talvella. Ei se oikeasti ole niin kamalaa, epätasaiseen tiehen tottuu nopeasti. Ja syvyysnäkö kehittyy kun tarkkailee kaikkia pieniä lumimöykkyjä mihin matka saattaisi tyssätä.

Ps. Mun varjo näyttää ihan muumien noidalta :D

Luksusta Kappahlista?

2010-12-01T16:23:00.002+02:00

Päätin tänään käydä pikaisesti ennen demoja Kappahlissa hakemassa vihdoin ja viimein itselleni oikeasti lämpöiset lapaset. Ei ne nahkasormikkaat ja ohuet tumput oikein enää tunnu riittävän noilla 15 asteen pakkasilla.

Löysinkin tumput, ihanat ja lämpimät. Mutta törmäsin myös yhteen laukkuun, jonka kohdalla suuni loksahti auki. Oikeasti, ihan apposen auki. Pysähdyin keskelle käytävää toljottamaan laukkua epäuskoinen ilme naamalla.

Mulberry Bayswatereita Kappahlissa? No ei todellakaan, vaan täydellisiä look-a-likeja. En ennen ole ollut niin tarkka näistä look-a-like-jutuista, ei ne ole ennen kolahtaneet eikä tuntuneet mitenkään vääriltä. Mutta tää jotenkin pisti.. vihaksi. Ei voi tehdä NOIN samanlaista laukkua ja laittaa sitä ihan pokkana myyntiin. Järkyttävää typeryyttä, oikeesti. Mä haluan mun unelma mulberryn ihan vaan aitona, en tommosena kamalana kolmekymppiä maksavana feikkikopiolookalikena. Jotain rotia pitää olla.

Tässä vielä vertailun vuoksi se aito ja alkuperäinen Bayswater. Ärrimurri, ärsyttää! Olisin boikotoinut koko typerää Kappahlia jos ei siellä olisi oikeasti ollut niitä ihania lämpösiä tumppuja..

kuva

Joulualennusmyyntiennakko

2010-11-30T13:13:00.001+02:00

Sanahirviöotsikko! H&M päätti ilmeisesti aloittaa joulualennusmyyntinsä jo nyt, ainakin onlineputiikista päätellen. Minäkin kaikessa “en shoppaile ennen joulua!!” –uhoamisestani huolimatta pistin tilaukseen muutaman halvan ja söpön vaatekappaleen. Muutaman ja muutaman..

Pistin tilaukseen muutaman lörttöyläosan. Olen aina luullut, että lyhyet yläosat ovat se mun juttu, mutta olen tainnut tulla toisiin ajatuksiin. Lörttöpaita peittää sekä mahamakkarat että parhaassa tapauksessa yläreidetkin, eli ne on omiaan tällaiselle kroppaepävarmalle ihmiselle. Hintaa lörtöillä oli ylärivistä alkaen 6,95e, 9,95e, 9,95e ja 9,95e.

Tilasin sovitettavaksi myös muutaman mekon. Tai no tuo valkoinen taitaa olla pikemminkin pitkä paita. Punaista mekkoa ajattelin arkimekoksi, päivien piristäjäksi värinsä puolesta. Nahkamekko taas oli niin halpa, että pitäähän sitä nyt ainakin sovittaa. Kukka-asia voi olla joko tosi ihana tai sitten tosi kamala värioksennus, ensi viikolla selviää kumpi. Mekkojen hinnat oli 14,95e, 7,95e, 12,95e ja 7,45e.

Pari neulettakin pääsi mukaan tilaukseen, ihan vaan koska oon huomannut ettei mulla oikeasti ole kuin ehkä kaksi neuletta.. Epäilen hyvin vahvasti sinisen jäävän vaatekaappini osaksi. Hintaa molemmilla neuleilla oli 12,95e.

Ja bonuksena vielä toppi, joka on ihana mutta josta ei raaskinut maksaa täyttä hintaa. Mallia lörttö tämäkin. Hintaa 6,95e.

Kaikkia en tietenkään noista pidä, muuten menee rahat ja sen myötä terveys kun ei ole varaa ostaa ruokaa. Onneksi mä en ole niitä ihmisiä, jotka valehtelee itselleen tilaamalla juttuja “vain sovitukseen, palautan kyllä sitten suurimman osan. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan sitten ikinä toteuta tätä alkuperäisajatusta. Eivätkö ihmiset tiedä että valehtelu on rumaa, jopa kun sen tekee vain itselleen? Se on tuhoisaa mielenterveydelle ja lompakolle. Onneksi itse arvostan molempia niin paljon, että mulla pysyy tilauksissa mukana se puhdas terve järki. Mulla on vielä sentään itsehillinnän rippeet jäljellä. Minä oikeasti palautan noista suurimman osan. Enkä valehtele itselleni, sillä valehtelu on rumaa.

Uudet tuulet

2010-11-26T10:59:00.003+02:00

Olen viime aikoina huomannut itsessäni aivan uusia piirteitä. Piirteitä, jotka luultavasti ovat olleet minussa jo pidemmän aikaa, mutta pysyneet siellä tiedostamattomalla tasolla. Viime viikonloppuna ne nousivat tietoisuuteen asti ja sekoittivat koko pakan.

Yksi näistä tiedostetuista piilopiirteistä on stressi. Se on minussa, kiinni, koko ajan. Stressaan sitä, herättääkö herätyskello nyt varmasti. Stressaan, paleleeko minua ulkona. Stressaan, ehdinkö kävellä koululle vaikka olisin varannut siihen tuplamäärän aikaa lumen takia. Stressaan koulutöiden dedlineja vaikka niihin olisi kuukausi aikaa. Koko ajan on päällä “pitäisi”-olo. Tee sitä, tee tätä.

Mutta älä vaan tee puolihuolimattomasti. Toinen näistä piirteistä onkin siis pienimuotoinen täydellisyyden tavoittelu. Joko teen täysillä tai sitten en tee ollenkaan. Joko luen tenttiin tuntikaupalla kerralla tai en koko päivänä yhtään. Joko kirjoitan blogiini täydellisiä postauksia joka ikinen päivä tai sitten en postaa ollenkaan. Joko siivoan koko kämpän kerralla tai en siivoa mitään.

Kun nämä kaksi yhdistää, saadaan aikaiseksi kokoaikaisstressi, koska mikään ei ikinä ole täydellisesti suoritettua. En osaa tehdä tätä blogia hutiloiden, niin etten yllä itse asettamiini standardeihin (postaus joka päivä, eikä mitään turhaa löpinää sitten). Viime viikon aikana pohdin, että josko heivaisin vain koko blogin menemään. Tai pitäisin taukoa. Tai perustaisin uuden. Tai mitä jos vaan katoaisin?

Päätin pakenemisen sijasta kuitenkin yrittää muuttaa omaa ajatus-maailmaani. Päätin lähteä rakentamaan itseäni uudestaan pikkupikku palasista. Osaan jo olla melkein stressaamatta siitä, että en käy jumpassa neljää kertaa viikossa. Ehkä harjoittelun avulla pystyn luomaan itselleni uudet standardit myös bloggaamiseen?

Ehkä voisinkin blogata vain silloin kun on asiaa? Ehkä voisinkin kirjoittaa vähän enemmän ja laittaa kuvia vähän vähemmän? Ehkä voisinkin tehdä tätä hieman rennommalla otteella? Ehkä. Yritetään.

Pörröunelma

2010-11-16T20:28:00.003+02:00

Uutisten lupaama vuosisadan (-tuhannen?) kylmin talvi on nyt sitten paras olla tosi juttu. Mä inhoon talvea ja mä vihaan sitä että on kylmä, mutta mä vihaan myös sitä että mun naulakossa roikkuu maailman lämpöisin talvitakki enkä mä voi käyttää sitä! Hittoon tälläset semikylmät kelit ja kunnolla pakkasta nyt!

Ilman pakkasia en pääse myöskään käyttämään mun uutta talvipörröpäähinettäni. Hattujuttua, jossa näytän ihan eskimointiaanilta. Joka on pörröisin ja söpöin ja hassuin hattu ikinä.

Pliis nyt sitä pakkasta, edes pariksi päiväksi? Tuun muuten näyttämään aika hassulta paksussa toppatakissa, pörröhatussa ja uggeissa viiden asteen pluskeleissä..

Ps. Mun pupillit ei oikeesti oo tollaset, en käytä mitään huumaavia aineita

Turvavaatteet

2010-11-12T15:17:00.002+02:00

Aina tiettyinä päivinä tekee mieli palata takaisin yksinkertaiseen. Jättää pois kaikki hörhellykset ja heittää vaan päälle lempineule lempihameen kanssa. Uppoutua turvavaatteisiin. Upottaa kädet niin syvälle taskuihin ettei tiedä saako niitä enää takaisin ylös. Olla vaan ihan rennosti.

Näitä päiviä tuntuu olevan aina nämä perjantait, jolloin on luento kahdeksalta aamulla ja edessä pitkä päivä harjoitusaineen, välitehtävän ja esseen kanssa. Ehkä huomenna jotain uutta ja jännittävää.

Jotain iloa talvestakin

2010-11-09T19:03:00.003+02:00

Tänään se sitten saapui oikein rytinällä tänne eteläänkin. Se talvi nimittäin. Vai miltä kuulostaa lintsaaminen ihan vain sään takia? Vaakasuoraan tuleva jäätävä lumisade, joka viiltää sarveiskalvot rikki? Ensimmäinen melkeinkaatuminen pyörällä?

Kuvan oton jälkeen lunta satoi noin.. kolme metriä lisää.

Onneksi talvessa on kuitenkin ainakin yksi ihan kivakin juttu. Kivassa jutussa on..

muhkea kaulus

kauniisti muotoillut yksityiskohdat

varmasti lämmin sisus

sekä vyötärön esiintuova leikkaus.

Uusi talvitakkini on u-p-e-a. Turvallisen värinen musta, johon voi yhdistää värikkäitä pipoja, huiveja ja hanskoja. Ja jos tuo takki ei ole lämmin niin ei sitten mikään ole. Mahtava juttu vilukissaminälle.

Nyt vielä siis lumen lisäksi sitä pakkasta, kiitos!

Kameran edessä Hansassa

2010-11-05T22:01:00.001+02:00

Olin tänään pitkästä aikaa juoruilemassa hyvän ystävän kanssa. Päätin yrittää kerrankin olla hyvä bloggaaja ja otattaa kuvia itsestäni muualla kuin omassa makkarissa. Ja voi elämä se oli hankalaa. En tykännyt siitä yhtään.

Mä en ole niitä tyyppejä, jotka joka paikassa hyppii kamera kädessä. Eikä ole mun kaveritkaan. Siksi aina kun haluisin, että joku ottaisi musta kuvia sitä pitää erikseen pyytää. Tämä johtaa siihen, että luonnollisia tilanteita ei tule tallennetuksi kun kameran kaivaa esille vain pieneksi hetkeksi. En osaa olla tavallisesti, pitää poseerata. Lisäksi tilanteen (kuten vaikka edellisen kuvan kohdalla miehistä juoruilu) keskeytyy kun kameran kaivaa esille ja kuvia aletaan räpsiä. En tykkää.

Lisäksi mä olen näyttävästi helposti vaivaantuvaa sorttia. En osaa olla yhtään luonnollisesti kameran edessä jos paikalla on muita ihmisiä kuin.. no, minä itse. Tuntuu että kaikki tuijottavat et mitä ihmettä toi nyt itseänsä kuvatuttaa. Haluan vain saada kuvan nopeasti pois alta, jotta mahdollisimman pieni ihmismäärä näkee puuhani. Olen liian itsetietoinen(?).

En ole myöskään hyvä poseeraaja enkä hallitse ilmeitäni. Kotona otan aina vähintään parikymmentä kuvaa ennen kuin kelpuutan ensimmäistäkään. Aina on joku pielessä: tarkennus, silmien tuijotus, kuvakulma, hiha, helma jne. Julkisilla paikoilla en vain kehtaa seisoskella riittävän kauaa täydellisen kuvan saamiseksi.

Joten siksipä kysyn teiltä muilta, miten ihmeessä te kehtaatte kuvatuttaa itseänne julkisilla paikoilla? Vai oletteko te muut vain niin luontevia kameran edessä että kertanapsaisu riittää eikä nolostumista ehdi tapahtua?

<3 Lanvin

2010-11-03T17:27:00.001+02:00

Jollain ehkä jo pursuaa korvista ulos nämä eri blogien Lavin for H&M-höpinät mutta pakkohan munkin nyt on. NE KAIKKI TUOTTEET ON NIIN IHANIA! Paitsi hinnoiltaan, tietysti. Tai onneksi. Muuten ostaisin ne kaikki.

Suosikkini. Voiko joku mekko olla niin mua?

Voi kun pääsisi edes sovittamaan näitä kaikkia upeuksia. Rynnimään tai jonottamaan en rupea, en tekisi sitä edes viidenkympin Minna Parikoista. Tai ehkä niistä, juuri ja juuri. Jonottaminen ja ihmismassat on ällöttäviä.

Ehkä nettihyökkäys? Jumittaminen koko päivän takkuilevan H&M:n nettisivujen kanssa jotta saisi ihan kotiin asti sovitettavaksi muutaman ihanuuden? Voisin harkita.

Tai sitten tyydyn vain huokailemaan ja haaveilemaan. Voih.

Lempimekko kollegasopivaksi

2010-11-02T19:26:00.001+02:00

Olin tänään Musiikki puheterapeutin työvälineenä –koulutuksessa. Paikalla oli opiskelijoiden lisäksi kymmeniä jo valmiita puheterapeutteja, tulevia kollegoita. Tuleville työtovereille pitää tietenkin näin noviisina esiintyä aina edukseen, ties vaikka joku niistä olisi tuleva pomo.

Mutta mitä jos aamulla iskenyt pallomekkofiilis avoimella kaula-aukolla ei oikein iske tähän “asiallinen pukeutuminen –> hyvä vaikutus” –asetelmaan?

Yhdistetään supermekkoon:

- paksut mustat villasukkahousut (lue: epäseksikkäintä ikinä)
- nilkkurit pienellä korolla (lue: ei niitä kaikkein korkeakorkoisimpia joilla et osaa kunnolla edes kävellä)
- peittävä bolerojuttu, jonka voi tarpeen vaatiessa (lue: face to face-juttelussa) vetää tiukemmin kiinni
- vain minimaalinen määrä meikkiä (lue: ei juhlamekko+juhlamaalit-komboa)
- sotkutukka (lue: olemus ei todellakaan ole fiini)

Mielestäni onnistunut, persoonallinen ratkaisu. Ei yliporno, vaan sopivasti viehkeä. Sopiva aikuisten väliseen kommunikointiin, ei ehkä lapsen kanssa tehtävään terapiaan. Ja koska tykkäsin asustani, mulla oli koko päivän mukava fiilis. Ja mukava fiilis tarkoittaa parempia oppimistuloksia, right?

Turhaa höpötystä kivasta vaatetuksesta

2010-11-01T11:51:00.001+02:00

Ihanan epäkiireinen aamu takana, ehti pitkästä aikaa taas ottamaan asukuviakin aamulla. Tosin kaikki kuvat on ihan samanlaisia, mut ehkäpä tuo ei haittaa. Loppupäivä onkin sitten taas sellaista kiitämistä, että parempi postailla heti.

Laitoin myös pitkästä aikaa värejä päälle. Aivan liian monta päivää putkeen on menty mustat farkut + jokupaita yhdistelmässä, joten oli jo aikakin vaihtaa. Hame kirppikseltä, mutta muistuttaa kyllä erehdyttävästi tälläkin hetkellä Spirit Storessa myynnissä olevaa hametta. Ainoo ero noiden hameiden välillä on oikeestaan hinta, Spiritin versio on about 10 kertaa kalliimpi kuin mitä mun kirppishamoseni. Kerrankin näin päin hyvä tuuri!

Loppuvaatteet H&M:ltä. Aina, jos laitan ton bleiserin niin laitan aina myös noi kengät. Supermätsäys on kivaa. Tai sit mulla on lievää juuttumistaipumusta.

Mitään järkevää sepustettavaa mulla ei näyttävästi tänään ole, joten ehkä parempi että poistun kohti kirjastoa. Neljä koulukirjaa odottaisi noutamista, missä on mun isojättiviikonloppulaukku??

Typerä todellisuus

2010-10-31T17:08:00.001+02:00

Todellisuus on ikävä juttu. Todellisuutta on, että mä olen opiskelija vielä monta vuotta. Todellisuutta tämän takia on, että mulla ei ole rahaa. Todellisuutta tämän takia on, että joudun jatkamaan eräiden mielettömän kauniiden laukkujen haaveilusta sen sijaan että saisin ne omille käsivarsilleni.

Life is a bitch. Tylsää.

Muutama excuse

2010-10-30T15:38:00.001+03:00

Tekosyy nro. 1:

Ajoittaiset ahkeruuspuuskat harjoitusaineen parissa

Tekosyy nro. 2:

Siskon syysloma ja mieletön keilausturnaus

Tekosyy nro. 3:

Riippuvuussuhde turhimpaan peliin ikinä

Tekosyy nro. 4:

Kaikilla muilla on kivoja vaatteita, mulla on pelkkiä rumia rättejä –fiilis

Tekosyyt käsitelty ja heitetty nurkkaan. Jokos taas voisi postailla?

Logopedia – minkälaista sen opiskelu on?

2010-10-24T14:02:00.001+03:00

Hieman ehkä hävettää. Julkaisen nimittäin nyt postauksen, jonka olisi pitänyt ilmestyä melkein vuosi sitten. Sen alku on luotu tekstiarkistoon 9.10.2009. Mutta nyt, vihdoin ja viimein, seuraa jatkoa logopediapostaussarjalle! Ensimmäinen osa löytyy täältä ja toinen osa täältä. Kuvat weheartit:stä, toivottavasti pistävät ajattelemaan.

Kerron nyt mietteistäni siitä, minkälaista logopedian opiskelu on Turun yliopistossa. Muissa yliopistoissa fiilis ja opiskelu ovat todennäköisesti erilaisia, joten nämä pohdinnat eivät ole yleistettävissä. Etukäteisvaroitus: postaus on pitkä.

Logopedian opiskelu on yhdellä sanalla kuvailtuna tietenkin mielenkiintoista.”Oman jutun” opiskelu tietenkin yleensä on. Mikäli on kiinnostunut erilaisista syndroomista (autismi, cp-vammaisuus, kuulovammaisuus, kielihäiriö, afasia jne.), niiden kuntouttamisesta ja yleisesti ihmisen kyvystä, halusta ja taidosta kommunikoida on logopedia juuri oikea ala. Ja jos pitää “valmiiksi” tehdystä lukujärjestyksestä on logopedia myös hyvä ala, sillä meillä sivuaineet on valittu valmiiksi. Vapaavalintaisuutta löytyy myös ainakin vähän, mä oon esim. jättänyt tiettyjä kursseja pois kun en ole jaksanut niitä vielä käydä ja ottanut kivempia tilalle.

1. & 2. vuoden opiskelu on Turussa hyvin luentopainotteista. Luennoilla on läsnäolopakko ja tenttikysymykset koskevat lähinnä luentoja (tenttikirjat tukevat näitä). Luentosalien penkkejä tulee siis kulutettua ahkerasti. Ensimmäisenä vuonna keskitytään pääasiallisesti kaikkeen normaaliin, myöhemmin mukaan astuvat erilaiset kommunikoinnin häiriöt. 2. vuonna hoidetaan kaksi terapiaa, artikulaatioasiakas ja lastenneurologinen (yleensä kielihäiriöinen) asiakas. 3-4. vuonna terapioidaan vielä aikuisneurologinen, äänihäiriöinen sekä vapaavalintainen asiakas. Mua kiinnostaisi tällä hetkellä autistisen lapsen terapian pitäminen.

Nyt kolmantena vuonna luentoja on ekoja vuosia vähemmän ja itseopiskelua enemmän. On oppimispäiväkirjoja, esseitä, harjoitusaineita, tenttiin lukemista, powerpointesitysten tekoa jne. Tässä vaiheessa myös valitaan kandi- ja graduaihe. Itse valitsin viitotun puheen, koska olen ykkösvuodesta asti ollut järjettömän kiinnostunut AAC-menetelmistä. Omaa sydäntään saa siis kuunnella, saa tutkia ainakin melkein sitä mikä itseä kiinnostaa. Loppuina opiskeluvuosina itseopiskelun määrä luultavasti vain kasvaa, mutta niistä minulla ei ole vielä kokemusta. Opiskelu on kuitenkin koko ajan hyvin tiivistä, opiskeltavaa on paljon. Englanninkielistä tenttikirjallisuutta on jonkin verran, mutta sen lukemiseen tottuu. Mäkin totuin, vaikka reputin enkun kirjallisen kurssin ensimmäisellä yrittämällä!

Fiilis opiskelusta on koko ajan mulla on ollut mieleinen. Vuosikurssit on Turussa pienet (10 ihmistä), joten kaikkiin tutustuu väkisinkin. Meidän ainejärjestö (vähän pitää itsekehua) järjestää paljon kaikkea ohjelmaa, johon ei välttämättä kuulu alkoholin käyttö (josta mä en itse edes pidä). Jos jätetään henkilökohtaiset kemiat pois laskuista on opettajiin helppo pitää yhteyttä, koska kaikki tuntee kaikki nimeltä. Opiskelu on kivaa.

Siinäpä se, nyt ei tule enää muuta mieleen. Kysykää, jos jokin jäi vielä auki! Tulossa on vielä (toivottavasti vähän nopeammalla tahdilla kuin tämä) postaus siitä, mitä logopedian opiskelu tietää tulevaisuudessa. Eli vähän ammattinäkymiä.

Haalea (olka)päästä varpaisiin

2010-10-21T18:57:00.001+03:00

Mä en lintsaa. En ikinä. Tai no ehkä kerran vuodessa. Siksi mua ärsyttää suunnattomasti jos joudun olemaan luentoja pois musta riippumattomien tekijöiden takia, kuten tänä aamuna migreenin johdosta. Ei ollut mitään herkkua herätä ja huomata että kappas, koko vasen näkökenttä heiluu ja värisee. Takas petiin, unta ja lääkkeitä nuppiin ja kolmen tunnin päästä uusi yritys.

Tää päivä oli siis niin potentiaalinen persepäivä, mut onneksi kolmen tunnin ylimääräiset yöunet autto ja pääsin jalkeille. Ja kirjoitin ensimmäiset sanat harjoitusaineeseen, saa onnitella! Olen aloittanut eli valmistakin voi jossain vaiheessa tulla.

Sain myös järjestettyä hallituslaisena luennon opiskelijoille kaikessa pääkivussani, mutta näky oli aika lohduton kun 50:stä opiskelijasta noin.. kymmenen oli paikalla. Hei, onko teillä jollain kokemusta opiskelijoiden aktivoimisesta? Tuntuu, että vaikka mitä ohjelmaa yhteisristeilystä esittelyluentoon (migreenipäissään) järjestää, niin osallistujajoukko on hyvin minimaalinen rajoittuen lähinnä hallituksen jäseniin ja omiin vuosikurssikavereihin. Mitä järkeä on järjestää mitään jos “kukaan” ei osallistu? Antakaa vinkkejä, miten saada opiskelijat innostumaan yhteisestä tekemisestä?

Ps. Päivän asussa ei yhtään mustaa, sukkikset on harmaat vaikkei ne kuvissa kunnolla näy. Yritin ensimmäistä kertaa “sama värisävyskaala päästä varpaisiin-juttua” ja ihan kivan asun mun mielestä sain aikaiseksi.

Aikaansaamaton aamu

2010-10-19T11:22:00.001+03:00

Tää on taas selkeesti niitä aamuja, jolloin ei saa mitään järkevää aikaiseksi. Miten ihmeessä sitä pystyy jumittamaan kolme tuntia ilman, että yksikään to do-listan kohdista olisi edes aloitettu? Helposti, näemmä. Syytän kaikesta tästä koukuttavia Facebookpelejä, en omaa aikaansaamattomuuttani.

Asukuviakin koitin napsaista, mutta koska tää aamu on niin perseaamu ne meni kaikki pieleen. Niistä tuli rakeisia pimeitä ja surkeita. Teinpäs sitten kollaasin, koska pienistä kuvista ei nää niin helposti näitä kauneusvirheitä..

Jos vaikka nyt kuvittelisi, että tämän blogimerkinnän kirjoittaminen oli ensimmäinen kohta to do-listalla. Tämä on kohtapuoliin valmis, olen siis ollut ahkera! Tehnyt vaikka mitä tärkeää tänään. Voisinkin pitää tauon kaikesta tästä ahkeroinnista, ettei vaan ylistressaannu, ja pelata taas pikkasen vaan Frontiervilleä..

Ei ihan perinteinen aamupäiväkävely

2010-10-17T15:48:00.001+03:00

Meidän äidillä on hauska tapa sivistää tyttäriään aina tietyin väliajoin. Se on “raahannut” meitä taidemuseoon, kasvitieteelliseen puutarhaan, käsityöläismuseoon, kirkkoihin jne jne. Tänään äiti päätti sitten virkistää, ja hieman siinä sivussa sivistää, tytärlaumaansa aamupäiväkävelyllä.. suolle!

Vaatteita päällä niin paljon, että Michelinukkokin kalpenis mun rinnalla. Vai miltä kuulostaa kolmet housut, kolme paitaa, sukat, kahdet villasukat, toppahanskat, toppatakki, vaelluskengät, kaulahuivi ja baskeri? Oon vilukissa, mut eipähän tullu kylmä EIKÄ kuuma!

Kaunista oli kyllä, ja kuulasta. Ei voitu kävellä kuin viiden kilsan polku, ku pitkospuita ei ollut enempää. Niitä on alettu nyt pikkuhiljaa kunnostamaan (Isonevalla oltiin). Ja vaikka äiti alunperin pienin pakon elkein sai tyttärensä tuonne niin kyllä lenkki oli kaiken pukeutumisen (:D) arvoinen. Kaunista. Hyvin kaunista.

Tänään illalla luvassa sitten hieman erilaista aktiviteettia Irinan säestämänä..

Roosa Roosaa tukemassa

2010-10-15T21:12:00.002+03:00

Muistin kuin muistinkin pukeutua tänään Syöpäsäätiön Roosa nauha –kampanjan Pukeudu pinkkiin-teeman mukaisesti. Unohtaminen oli kuitenkin superlähellä, olin jo valinnut musta-harmaa-valko-vihreän asuni ja pukenut päälleni kun muistinkin että AINIIN. Asunvaihto pikapikaa ja siitä äkkiä luennon kautta Poriin menevään bussiin. Täällä siis tämä viikonloppu, luvassa vähän Irinaa ja minimuotoista vaellusta.

Mullahan on etunimikin velvoittamassa (heh), joten ei tätä kampanjaa voinut skipata. Musta on ihanaa, kun voi näin ajatuksen ja pukeutumisen tasolla ilmaiseksi osoittaa tukeansa hienon säätiön toiminnalle. Vaikka lahjoitankin aina kolikoitani lipaskerääjille, en muuten oikeastaan tue minkään järjestön toimintaa rahallisesti. Tällainen pukeutumisella tukeminen on enemmän mun juttu.

Asuksi valikoitui ikivanha pinkki kello(?)hame, jota rakastan syvästi edelleen näiden viiden yhteisen vuoden jälkeen. Muuten teemaväritystä edustivat eriväripinkit sukkikset samansävyisen baskerin kanssa. Tykkään ihan huimasti tuollaisista vähän erikoisemmista väriyhdistelmistä, tuo mukavasti asuun jotain jujua. Eikä tullut muuten kylmä, kun oli kahdet sukkikset päällekkäin!

Ps. Saatoin vähän riehaantua siitä, että Porin suunnalla satoi juuri kuvauksen aikana ensilumi..

Paloja taivaasta?

2010-10-14T19:24:00.002+03:00

Jonain päivinä sitä osaa olla kiitollinen pienistä asioista. Kuten siitä, että sattuu olemaan sisällä oikeaan aikaan.

Silloin, kun taivas päättää pudota alas pala palalta.

Ensilumi – koettu
Ensisuperraekuuro – koettu
Seuraavaksi – ukkosmyrsky? Tornado? Meteoriitti? Odotan innolla.

Bloggaajapersoonan sisäistäminen

2010-10-13T17:59:00.001+03:00

Olen nyt jotenkin ihan tulessa tän blogin kanssa, postausta pukkaa melkein joka päivä. Tää olis hyvä ottaa ihan tavaksi, ei pääse rutiinit ruostumaan. Oon jo pitkän aikaa halunnut julkaista postauksia joka päivä, mutta unohdan aina joko kuvata kaikkia juttuja tai sitten jumitun sohvan nurkkaan. Täytyisi omaksua paremmin tämä bloggaajapuoli itsestä.

Kun muutama postaus takaperin kyseenalaistin koko bloggaamisen tuntui jokin loksahtavan mielessäni. Etsin syytä bloggaamisen hauskuudelle, mutta hoksasinkin ettei mun tarvitse tietää miksi. Mulla on muutenkin pahana tapana ylianalysoida aivan kaikkea, joten taidan nyt jättää bloggaamisen kaiken sen ulkopuolelle. Tämä on hauskaa ja se riittää. Tämä on itse asiassa juuri nyt hauskempaa kuin aikoihin, joten eipäs kyseenalaisteta toisen ilon aiheita.

Heräsin tänään ihan muuten vaan kolme tuntia aikaisemmin kuin olisi oikeasti tarvinnut. Olen tehnyt niin jo kolmena päivänä putkeen ja ehtinyt tänä aikana huomata kuinka se helpottaa huomattavasti sekä opiskelua että bloggaamista. Oon virkeimmilläni 8-14 välisenä aikana, joten haluaisin hoitaa KAIKKI asiat tuona aikana. Lopun päivää voisinkin sitten maata sohvalla.. Mutta kun herää vähän aikaisemmin ehtii kuvailemaan vaatteet jo ennen kuin astuu ovesta ulos. Näin ollen kamerassa on aina ”postaushätävara”, jotain kuvia joita voi lätkäistä tekstiä ryhdittämään. Eikä kuvissa näytä yhtä räjähtäneeltä kuin mitä koko päivän paikasta toiseen pyörimisen jälkeen näyttäisi.

Pääpointtina kaikelle tälle pohdinnalle: rakastan bloggaamista. Ja aikaisten aamujen virkeyttä.

Sivupointtina tälle postaukselle: vihaan meidän muovimattolattioita.

Vuodenajan vaihtuminen –> traumatisoitu tyttö

2010-10-12T19:45:00.002+03:00

Huh mikä päivä! Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin yrittää olla ahkera tyhjällä vatsalla. Miksei sitä ikinä, ikinä muista ottaa tarpeeksi eväitä mukaan kun päivä venyy liian pitkäksi? Tai jos muistaa niin miksei niitä ymmärrä pakata siihen söpöön eväsrasiaan vaan kiireessä heittää eväänsä laukun pohjalle kaikkien kirjojen alle? Murskaantunut banaani laukussa oli enemmän kuin kiva ylläri luennon jälkeen..

Ylipitkältä tuntuneessa päivässä oli nälän lisäksi toinenkin plääh. ENSILUMI! En kestä. Ei vielä. En oo valmis. Yäk. Mulla on liikaa ihania mokkakenkiä, jotka ei tykkää lumesta. Mulla EI ole talvitakkia, jota kehtaisin käyttää. Pipot saa mun pään näyttämään ihana kanamunalta. En tykkää olla munapää.

Mutta jottei koko postaus menisi pelkäksi rutinaksi niin voisin kehaista noita H&M:n muovikiiloja. Muistatte varmaan kuinka paasasin laadun perään pari viikkoa sitten? Ja kuinka kuitenkin hairahdin näihin muovitöppösiin? No nyt viikon käyttökokemuksella voin sanoa että oli se ihan hyvä päätös. Kengät on mukavat jalassa ja juuri täydellisen koruttomat. Sekin kertoo paljon, että mulla on ollut noi jalassa.. viitenä peräkkäisenä päivänä. En ikinä, ikinä käytä samoja kenkiä kahta päivää putkeen.

Muuhun asuun otin inspiraatiota viime postauksen “lämpimät sävyt”-kuvasta. Tummanvihreät sukkikset ja hattu(<3) saivat seurakseen leijonankeltaista, mustaa ja vähän raitaakin. Tykkäsin, vaikka vyö kuristi mut melkein hengiltä. Mitä nainen ei tekisi…?

Nyt loppusalkkarit, kaksi JÄTTIKOKOISTA leipäpalaa ja kaakaota. Ehkä mä selviän ensilumitraumoista näiden avulla.

Syyssuosikkeja

2010-10-11T17:41:00.004+03:00

Olen muuttanut blogin ulkoasua noin sataviisikymmentä kertaa viimeisen kolmen päivän aikana enkä vieläkään ole varma toimiiko tämä nykyinen vaihtoehto. Eli älkää ihmetelkö, jos joka kerta tänne saapuessanne teitä odottaa eri taustakuva..

Leikin vähän ajankuluksi Lookletillä (ihan ku ei olisi 100 miljoonaa tärkeämpääkin asiaa tehtävänä) ja loin asuja joissa itse viihtyisin tänä syksynä.

Vitsit miten kauniilta lämmin ruskea, leijonankeltainen ja syvä punainen näyttävätkään yhdessä. Tai sitten tummanvihreä ja leijonankeltainen. Oijoi <3 Jotenkin ihana kun mallin tukka on samaa väriä mekon kanssa, meikä tarvii selkeästi oranssin mekon!

Olen uuden viittatakkini ansiosta innostunut isoista yläosista. Yleensä en tykkää siitä kun vyötärö ei näy, mutta tänä syksynä asiassa on tapahtunut muutos. Isot neuleet ja tiukat farkut on yhdistelmänä aika nam.

Yhteen ja samaan väriin pukeutuminen on houkutellut jo jonkun aikaa, mutta vielä en ole uskaltautunut tätä tyyliä kokeilemaan. Punainen voisi olla vähän riskialtis punaisen tukan takia, mutta ehkä sinisen eri sävyt kirkkaasta melkein mustaan? Bonuksena vastavärilaukku.

Iskeekö muihin samat jutut vai ettekö voisi kuvitellakaan näitä päällenne?

“Avaa tekstieditori kaksoisklikkaamalla”

2010-10-08T17:54:00.003+03:00

Mun piti alunperin kirjoittaa teille tänään jumppaamisesta. Piti kuvata jumppavaatteet ja mennä peruspiciin. Mut mitäs kävi? Tässä ollaan ja istutaan eikä ole tullut lähdettyä yhtään mihinkään.

Miksi?

No pirun ifolorin kuvakirja!

Väkertelen siis ifolorkirjaa mun ja Tanelin Rooman matkasta ja hitto et on hidasta puuhaa. Tai ehkä mä vaan oon liian hienopieru ja haluun et joka kuva on just oikeella paikalla just oikein käännettynä. Tuon parissa taitaa kulua koko tämä ilta, joten ei jumppaa siis tänään. Paitsi niskahartiaseutuvenyttelyjä, muuten mun pää jumahtaa tähän nörtteilyasentoon ikiajoiksi.

Ps. Oho muutin vähän ulkoasua. Vaihtelua pitää olla!

Kun hakukentässä lukee “miksi?”

2010-10-06T12:52:00.001+03:00

Olen viime aikoina kyseenalaistanut aika rankasti sitä miksi bloggaan. Olen hakemalla hakenut syytä sille, miksi tämä on kivaa. Siis kyllä tämä on, tästä tulee hyvä fiilis mutta haluaisin tietää miksi. En ole päässyt mihinkään järkevään lopputulokseen ja siksi koko blogitouhu tuntuu nihkeältä.

Koska olen aina ollut mielestäni hyvä tuottamaan tekstiä annan nyt pääni sisällön purkautua tähän postaukseen. Ehkä sen loppupuolella olen löytänyt vastauksen kysymykseen miksi.

Kerjäänkö kehuja? Pidänkö blogittamisesta siksi, että itsetuntoni on oikeasti niin huono että se kaipaa toistuvaa pönkitystä ventovierailta?

Haluanko olla jotain muuta kuin tavallinen kaduntallaajaliisa? Pidänkö blogittamisesta siksi, että se nostaa minut tietyllä tapaa jollekin itserakentamalleni jalustalle?

Onko blogi nykyajan päiväkirja? Pidänko blogittamisesta siksi, että haluan purkautua jonnekin eikä paperi tunnu enää omalta ratkaisulta? Miksi päiväkirjani sitten käsittelee vain pinnallisia asioita?

Onko blogi nykyajan valokuvakansio? Pidänkö blogittamisesta siksi, että haluan paikan jossa voin säilyttää kuvia suurimmaksi osaksi itsestäni? Miksi haluan näyttää niitä muille?

Tahdonko jakaa intohimoni vaatteita kohtaan joidenkin kanssa, jotka arvostavat niitä yhtä paljon kuin minä? Pidänkö blogittamisesta vertaisryhmän vuoksi? Miksi kirjoitan omaa enkä vain lue ja kommentoi?

Miksen kehtaa pyytää kavereitani kuvaamaan asujani vaan teen sen aina kotona, hiljaa piilossa? Pidänkö blogia, jotta voin suunnata turhamaisuuteni muualle kuin ystäviini?

Tuntuu, etten päässyt mihinkään lopputulokseen. Auttakaa minua, miksi te muut pidätte blogia? Mikä on se perimmäinen syy siihen, että tämä on niin kivaa?

Viikonloppuaamu

2010-10-03T11:01:00.001+03:00

Rakastan viikonloppuaamuja. Ei ole kiire mihinkään, ehtii juomaan santsimukin teetä. Voi istua ennen aamiaista tunnin tietokoneella blogeja selaillen, sitten katsoa vähän futuramaa ja valita kiireettömästä päivän vaatteet.

Mutta ehdottomasta parasta viikonlopuissa on se, että silloin meille tulee Turun Sanomat. Joka arkipäivä odotan vaan viikonloppua, et saan suorittaa lauantai-sunnuntairituaalini: istua tunnin olohuoneen lattialla, syödä aamiaista ja lukea lehteä. Tällainen pieni juttu tuntuu niin luksukselta kaikkien kiireisten arkiaamujen jälkeen. Aloitetaan lukemalla kastettujen nimet (Aarne <3 :D) ja lopetetaan sarjakuviin. Välissä kuitenkin lemppariosioni: mielipidesivu. Ihmiset on niin hyviä “oikeiden ongelmiensa” kanssa.

Voisin lopettaa tämän merkinnän allekirjoitukseen:
Huolestunut kansalainen

Kahden euron muutos

2010-10-01T19:14:00.001+03:00

On taas tapahtunut vaikka mitä, mutta pääasiassa ylipitkiä koulupäiviä ja niiden jälkeen koomailua eli ei mitään oikeasti mainitsemisen arvoista. Tänään oli kuitenkin toisin. Tänään heitin päälleni jo kolme kuukautta vaatekaapissa käyttämättömänä roikkuneen takkiasian, poljin luennolle ja näyttelin kaikille uutta lookiani. Jep. Taas. Kerran.

Otsatukka tuli takaisin! Paksuna, suorana ja mahtavana. En kestänyt enää sitä “ei minkään mallista” tukkaa, joka vaan roikkui suorana olematta.. no, yhtään mitään. Tässä tukkamallissa on sentään sitä jotain. Jotain, mitä mä kaipaan ja tarvitsen. Ja onhan se vaihtelua, samaan tyyliin ei sovi jumahtaa liian pitkäksi aikaa. Ainakaan mun, ainakaan tukan suhteen.

Uusi tukka jotenkin kannusti meikkaamaankin eri tavalla, yleensä en aamuisin jaksa rajausten kanssa pelleillä. Vaatteetkin valitsin jotenkin särmikkäämmiksi kuin yleensä, paitsi tietty ton takkiasiajutun mikä on kirppikseltä haalittu. Se on kokoa 42 ja siinä oli elämää suuremmat olkatoppaukset. Ja siskon&äidin mielestä se on ihan järkyttävä. Musta se on upee. Niinku on mun tukkakin. Ja hei, ehkä vähän mä itekin?

Ps. Joo jalassa on ne H&M:n kiilakorot, alennuslipukkeella saatu kolmenkympin hinta käänsi pään. Ihanat ovat.

Pps. Tukkamuutos kustansi yhteensä kaksi euroa. KAKSI. Halpa parturi paras parturi.

eräänä päivänä

2010-09-28T19:37:00.001+03:00

On kamalaa..

kun tajuaa ettei olekaan rahaa kaikkeen mitä haluaa
kun jogurtti loppuu jääkaapista yllättäen
kun aikataulut eivät osu yksiin
kun hukkaa sateenvarjon
kun mp3:en patterit loppuu kesken kävelyn
kun jalkapohjaan tulee rakko
kun koko ajan on “pitäisi”-fiilis
kun tahtoisi mutta ei uskalla

On ihanaa…

kun miehet (lue: poikaystävä) tajuaa jostain jotain
kun ulkona ei olo koko aikaa kauhean kuuma
kun löytää sattumalta laukustaan välipalaomenan
kun tajuaa löytäneensä ihanan liikuntamuodon
kun saa kehuja sellaiselta tyypiltä jolta sitä vähiten odottaa
kun tulostin toimii parin lyönnin jälkeen
kun saa nauraa asioille joita muut eivät ymmärrä (esim. BroUcalle)
kun makuuhuoneessa tuoksuu vastapesty pyykki

Kuvat: wehearit

Se kätevin vaihtoehto

2010-09-27T12:55:00.001+03:00

Sinne hurahti viikonloppu ja taas uusilla voimilla eteenpäin. Ikävä kyllä opin vasta tänään, miten tällä Windows live writerilla (millä teen blogipostaukset) saa tallennettua luonnoksia. Aikaisemmin siis valmiiksi kirjoitettujen, ajastettujen postausten tekeminen ei ole ollut mahdollista, mutta nyt kun on niin ehkä puolen viikon mittaiset blogitauot jää historiaan.

Nytkin mulla olisi noin kymmenen juttua, joista tahtoisin täällä kertoa mut pitäydyn tänään vain asun esittelyssä.

En ole oikein ikinä päässyt sinuiksi kroppani kanssa, joten farkkujen päälle laittamiseen on edelleen isompi kynnys kuin hameen kanssa kulkemiseen. Välillä sitä kuitenkin kyllästyy pitämään helmoista kiinni polkupyöräillessä, välillä on ihana vaan POLKEA pelkäämättä vilautteluja. Näinä aamuina heitän kroppakriisit hetkeksi taka-alalle ajatuksissa ja pukeudun ihan vaan siihen kaikkein kätevimpään vaihtoehtoon eli housuihin.

Sonia Rykielin H&M neule vaati parikseen pinkkiä huulipunaa ja pinkit huulet taas tarvitsevat seurakseen nörttilaseja. Kun asun kiinnostavin osa on yläpäässä jää se murehdittu alakroppa vähemmälle huomiolle. Ehkäpä tästä syystä mulla on punainen tukka?

Epätoivonen metsästys

2010-09-22T16:10:00.001+03:00

Nyt tarvitsisin kipeästi vähän teidän kaikki trendinenien apua. Oon metsästänyt mustia, kiilakorollisia nilkkureita kohta kuukauden enkä vaan löydä MISTÄÄN just sellaisia ku tahtoisin. Tai löytäisin, mut hitto vie H&M:ltä ja tekonahkasina (lue: muovisina).

Tossa olis vaan kaikki niin kohdallaan. Koron korkeus, platformin korkeus, nilkkaosuuden pituus, pyöreä kärki, ei liian selkeä ero koron&kengän välillä, “nahkaisuus”, hinta.. Mut noin on tekonahkaa. Ja vielä tosi muovisen tuntuista sellaista, eli mun käytössä ne kestäis hyvänä ehkä.. vuoden? Pari? Ja muutenkin noi maksaa 40e, nii kyl nahkaset/muuten vaan laadukkaammat luulisi saavan jos muutaman kymmenen euroa suostuisi enemmän maksamaan. MUTTA KU MISSÄÄN EI OLE TOLLASIA! Oon kolunnu vaiks kuinka monta kenkäkauppaa (Andiamo, Dinsko, Mekka, Click shoes..) ja alan jo väsymään. Siksipä kysyn teiltä, ootteko törmänneet kiilokorkonilkkureihin jotka näyttäis noilta H&M:n kengiltä mut olis tehty vähän laadukkaammasta materiaalista? Auttakaa epätoivoista!

Vesiväri sopivaksi vesisäähän

2010-09-21T20:40:00.002+03:00

Mulla on monia ihania mekkoja, jotka on parhaimmillaan paljaiden, ruskettuneiden säärten kanssa. En kuitenkaan halua laittaa niitä säilöön koko pitkäksi talveksi, sillä kuka nyt tahtoisi laittaa pois sen ainoan pienen palan kesää minkä voi siirtää syksyynkin. Onneksi on asusteita, jotka muuttaa mekon ku mekon syyssopivaksi.

Garden Collectionin vesivärimekko sai kaverikseen mustaa ja lilaa. Nahkalegginssit, musta toppi, musta vyötärövyö ja nilkkurit ovat kaikki niin syksyisiä elementtejä, ettei mekon kesäisyyttä oikeastaan edes huomaa.

Päällysvaatteeksi beige trenssi ja musta baskeri, syysfiilis on taattu. Etenkin jos sataa vaakasuoraan niin kuin tänään.

Ps. Tahdon otsatukan.

Et moi

2010-09-20T13:37:00.001+03:00

Viimeinen päivä Roomassa (sunnuntai 12.9) oli vain puolikas, sillä taksi kentälle lähti neljän aikoihin hotellilta. Meille nämä kaksi ja puoli päivää riittivät ihan hyvin, tosin pidemmällä reissulla olisi ehkä ehtinyt etsimään ostoskeskuksia ja käymään keskustaa kauempana.

Aamulla päätettiin, että lähdetään “läpällä tsekkaamaan paavia”, jonka oli tarkoitus pitää joku puhemessujuttu kahdeltatoista Vatikaanissa. Käveltiin pitkin Tiberin rantaa ja nautiskeltiin maisemista (ja ehkä vähän jäätelöstäkin).

Ennen Vatikaania mentiin extemporevisiitille San Angeloon, eli sellaiseen vanhaan linnoitukseen/linnaan. En oikeen edes tiedä tarkkaan mikä mesta se oli, mut hieno se kuitenkin oli. Kävely ylöspäin tuntui loputtomalta, käytäviä ja portaita toistensa perään. Mut oli aavemaista ja hienoa. Ja huipulta komeat näkymät. Tonne maksoi sisällekin vaan 2,5e.

Olin selkeesti viimeisenä päivänä vähän laiska kuvailemaan, sillä kuvaa ei löydy mm. ton linnan kahvilasta. Viiniköynnösten alla nautiskeltiin sitruunakakusta, kyllä tytön kelpasi. Kohti Pietarinkirkon aukiota lähdettiin kävelemään yhdeltätoista, paavi kun alkoi paasaamaan (:D) 12 aikoihin.

Aukiolla tuli hetki ihan vaan hengattua, katseltiin kuinka porukkaa kerääntyi pikkuhiljaa paikalle lisää ja lisää. Mä lepuuttelin junttipunttejani ja salakuvailin nunnia. Salakuvailin myös kaikkia muita turisteja, mut niitä en iske tänne ku se ei ehkä olis kauheen soveliasta.

Luultiin ensin, että paavi puhuis tuolla aukiolla mut (tietty) se hoitikin homman jossain syrjäisemmässä paikassa. Onneks tonne aukiolle oli kuitenkin tuotu isoja tv-ruutuja, joista Ave Mariat saattoi kuunnella. Oon nyt ihan siunattu.

Olihan toi ihan hieno kokemus, vaikka en melkein sanaakaan saarnasta ymmärtänyt (en edes silloin kun se puhu englantia). Ihmismassat purkautu nopeasti ja lähdettiin mekin sitten kiertelemään ja kaartelemaan Vatikaanin pohjoispuolelle. Loppupäivä kulutettiin oikeastaan vain kävelemällä ympäriinsä, syömällä lisää jätskiä ja välttelemällä ruusukauppiaita.

Sinne jäi Rooma. Kaupungin ikä näkyy suuresti kaikessa, mm. teiden suunnitellussa sekä tietysti arkkitehtuurissa. Jäätelö oli parasta maailmassa ja kävelijöiden huomioiminen huonointa ikinä. Viimeinen Roomasta nappaamani valokuva jotenkin sopii lähtötilanteeseen liiankin hyvin, siihen on hyvä lopettaa.

Härät vs. elefantit

2010-09-18T18:55:00.001+03:00

Lauantai, eli toinen päivä Roomassa alkoi yhtä ihanan lämpimässä ja aurinkoisessa säässä ku edellinenkin. Plus 25 vähintään joka päivä, ai että oli herkkua. Oltiin etukäteen päätetty ainoastaan se, että tänään mennään Colosseumille, muut suunnitelmat muotoutui päivän aikana.

Käveltiin kaikkia pikkupikkukatuja pitkin ja yhtäkkii ymmärrettiin kattoo vasemmalle. “Hei mikäs se tuolla tien päässä on?”. Tosta alemmasta kuvasta saa ehkä vähän käsitystä siitä autojen määrästä ja kävelykatujen leveydestä.

Jonot Colosseumiin oli yhtä pitkät ku mitä jonot Vatikaaniin oli ollu, joten tartuttiin taas Tour-tyypin “jonojen ohi”-tarjoukseen. Vaan 16eurolla päästiin sisälle sekä Colousseumiin että Palatiumiin (tulossa) ja saatiin enkunkielinen opas. Ilman oppaan tarinoita nää kuvat jää ilman sitä tiettyä taikaa, mut onneks näistäkin sitä ripaus löytyy.

Colosseum oli jotenkin paljon pienempi kuin mitä olin odottanut, mut ei se sen maagisuutta silti vähentänyt. Tossa seuraavassa kuvassa näkyy muuten taistelukentän alta esiin kaivettu osuus, missä säilytettiin niitä eläimiä.

Coloussemilla aikamme kierreltyä lähdettiin sitten Palatiumiin, joka on yksi Rooman seitsemästä kukkulasta. Siellä on alkujaan ollut jotain upeita palatseja ja rikkaiden asumuksia, mut nykyään siel oli sit vaan ruskeita raunioita. Mä en saanut tosta paikasta kyllä muuta irti ku mahtavat maisemat, mun mielikuvitus ei riittänyt noiden raunioiden “uudelleenrakentamiseen”. Palatium oli muuten yks ainoista maksullisista paikoista johon ei ollut melkein yhtään jonoa! Sisäänpääsy olis maksanu ilman Tour-juttua 12e.

Ainiin Roomassa kantsii koko ajan kantaa tyhjääkin vesipulloa mukana, suihkulähteiden lähellä ja mm. Palatiumilla oli vedentäyttöpaikkoja. Pääsee vähän halvemmalla ku ostamalla aina uudestaan niitä 2,5 euron vesiä. Ja jäätelöä pitää maistaa, se on just tasan upean maineensa veroista. Meidän annoksissa oli mm. kahvia, vesimelonia, sitruunaa, kiiviä, mascarponejuustokakkua.. Ja syötiin noita siis joka päivä.

Hihi ne pussaa

Syömisten jälkeen käppäiltiin pikkuhiljaa kohti pohjoista ja päädyttiin jättipuistoon. Kartassa katsoen siis tänne:

Käveltiin tuolla aikamme ympäriinsä, kunnes hoksattiin et siellä sai vuokrata kahden hengen sähköpyöriä tunniksi kympillä. Napattiin sellanen allemme ja pistettiin polkien. Tai siis Taneli polki, mä keskityin valokuvaamaan. Mun ratti ei ees toiminu, ihan huijausta.

Vähän hasardia toimintaa toi ehkä oli, kävelijät oli vähän kamikazeja vaiks me oltais oltu kuinka varovaisia. Onneks mä en vastannu jarrusta.

Illalla, kun lähettiin vielä etsimään iltapalapaikkaa törmättiin ihan kummalliseen ilmiöön. Jostain kumman syystä joka paikka oli ihan piukassa ihmisiä! Niitä vaan tuli ja tuli joka suunnalta, ihan ku olis ollu joku mielenosoitus tai kirkollismenojen loppuminen tai joku. Mut ihan turisteilta noi kaikki näytti, en vaan tiedä mistä koloistaan ne yhtäkkiä esiin ryömi. Enkä kehdannu kysyä et “mitä te täällä teette”.

Pizza oli hyvää, toi ananas oli hiukan eli kaliiperia ku Suomen purkkiananas.. Ja ton pizzerian vessassa soi Barry White.

Iltakävelynä kierrettiin vielä Trevin suihkulähteen kautta, ja voi jessus siellä oli porukkaa! Tää video kertoo sen ehkä paremmin ku kymmenen kuvaa. Laatu kärsi ihan sikana ku sen latas tonne Youtubeen, en vaan osaa :(

Magnifico

2010-09-16T13:19:00.001+03:00

En osaa enää otsikoida suomeksi.. Noniin eli nyt vähän matkakertomusta. Oltiin siis Tanelin kanssa Roomassa 9-12.9. Matka varattiin Ebookersin kautta, mikä osoittautui tosi käteväksi systeemiksi. Kaikki maksu- ja varaushommelit sai hoitaa suomeksi ja kaikki mitä luvattiin pelitti paikan päälläkin.

Oltiin perillä hotellilla vasta joskus 21 aikaa torstaina, joten alotan suoraan perjantaipäivästä. Oltiin edellisenä iltana tehty hienoja suunnitelmia et mennään Espanjalaisten portaiden kautta metrolla Vatikaaniin, mut metro-osuus jäi sitten välistä. Se jotenkin jäi välistä sitten kaikkina muinakin päivinä. Käveltiin siis JOKA PAIKKAAN, joka päivä. Jalat huusi vielä maanantainakin tuskasta.. Eli jos haluat olla järkevä, käytä julkisia. Edes välillä.

Portaista hienompaa kuvaa tulossa toisen päivän postauksessa. Yleisfiilis Roomasta muodostu aikalailla ekana päivänä: suojateitä ei ole, liikennevaloja kävelijöille ei ole, kadut on kapeita ja joka paikka täynnä autoja. Joten varovaisesti piti kävellä, muuten olis tullu matkavakuutukselle käyttöä. Tuntu, että Roomassa ollaan panostettu SUPERHYPERPALJON isoihin aukioihin ja kirkkoihin, mutta tavalliset kadut on jätetty ahtaiksi ja autoilijoita suosiviksi. Mutta kyll'ä ahtauden ymmärtää noinkin vanhalta kaupungilta.

Vatikaanissa tartuttiin Tour-tyypin tarjoukseen ja mentiin jonojen ohi kiertelemään Vatikaanin museoita. Jonot oli PITKÄT, vaiks kello oli vasta jotakuinkin yhdeksän. Eli paikalle kannattaa mennä ajoissa, jo ennen kuin museot aukee jos haluaa niihin sisälle inhimillisessä ajassa.

Kuten varmaan arvaatte niin museo oli suht vaikuttava. Magnificent tarkalleen kuvaillakseni. Vaikka tonne maksokin sisälle aika paljon niin kyllä se mun mielestä kannatti. Ihan mieletön mesta.

Sikstuksen kappelissa (siellä missä on se sormikuva) ei saanut kuvata (mut jotkut turistit kuvas silti salamalla ja mua ärsytti), joten otettiin Tanelin kanssa oma versio.

Ainiin muuten, jos meette Roomaan ja etenkin Vatikaaniin ja etenkin kirkkoihin niin pliis, peittäkää ne polvet ja olkapäät. Ei ollu iso vaiva, eikä mulla ainakaan tullut kuuma. Tuli aika Rooman kulttuuria epäkunnioittava kuva ihmisistä jotka kulki tuubitopeissaan ja minihameissaan pitkin kirkkoja.. Pietarinkirkko oli jättiläinen, mut ei mun mielestä niin vaikuttava ku muut kirkot joihin mentiin Roomassa sisälle.

Pietarinkirkolta käppäiltiin Pantheonin ja monen pikkukadun (+ yhden huonon ostoskadun, Roomaan ei kantsii tulla shoppailemaan) kautta Trevin suihkulähteelle. Tulihan sinne heitettyä kolikko jos toinenkin (mä heitin kaksi, Taneli yhden. Typerys) ja upeahan se oli. Istuskeltiin tossa reunalla vähän aikaa ja jatkettiin taas matkaa.

Hotellille mentiin vasta joskus kahdeksan aikaan illalla, eli kyllä sitä käveltyä tuli sellaiset.. 10 tuntia? Ja näistä kuvista ei saa ollenkaan oikeeta käsitystä mitä kaikkea me tehtiin tuolla. Jätin pois mm. kaikki puistoissa istumiset, syömiset, ruusukauppiaiden välttelyt ja pienet ihanat hetket. Mutta ehkä tästä joku saa jotain irti :)

Sylkevän leijonan kaupunki

2010-09-14T20:31:00.001+03:00

Takaisin Suomessa ollaan. Oli kyllä ihan mieletön reissu, tuli nähtyä niin paljon että en varmaan edes muista puolienkaan paikkojen nimiä. Voisin huomenna alkaa väkertelemään kunnollisia matkapostauksia, mutta tässä nyt ensialkuun vähän fiiliksiä:

Paras juttu koko matkalla oli toi sylkevä leijona. Vitsi nauran sitä vielä tääl kotonaki, kattokaa sitä! :D

Arrivederci!

2010-09-09T09:19:00.002+03:00

Nää lähtis vähän katselemaan miltä tää näyttää livenä:

(kuva)

Takaisin palaillaan su-ma yönä, joten siihen asti arrivederci!

Ps. Kyllä kelpaa ainakin säiden puolesta..

Artistique

2010-09-08T15:56:00.001+03:00

Tiedättekö mikä on suuri vääryys valokuvaamisessa? Se, että omistaa aivan täydellisen takin ja siitä saa vaan huonoja kuvia. Tai ei ehkä huonoja, mutta ei ollenkaan niin hyvä että takin täydellisyys pääsisi kunnolla oikeuksiinsa. Elämä on välillä niin epäreilua.

Takki on siis ihan uusiuutukainen H&M:ltä. Klassisen värinen takki hyvin epäklassisessa muodossa. Fiilis siinä on jotain ranskalaisen taitelijan, Harry Potterin ja salapoliisin väliltä. Just hyvä siis.

Kolmatta vuotta käynnistämässä

2010-09-06T15:59:00.001+03:00

Sinne meni ne kesätyöt. Kun on koko kesän viettänyt aivan ihanien alle kouluikäisten lasten kanssa on jotenkin.. vaikeaa inspiroitua jostain aikuisneurologiasta tai englannin suullisesta kurssista. Tahdon ympärilleni elämää: riemunkiljahduksia, autoääniä, trampoliinilla pomppimisen riemua sekä kasvomaalauksia. Näiden vaihtaminen pänttäämiseen ei oikein vielä osaa innostaa, mutta toivotaan että Roomareissun jälkeen osaan asennoitua koulunkäyntiin vähän paremmin.

Juoksentelin tänään ympäri yliopistoa ja keskustaa kaikkien tyhmien, mutta välttämättömien juttujen perässä (läsnäolotarra opiskelijakorttiin, laturi puhelimeen, liittymän vaihto omiin nimiin, mekon palautus jne. plaaplaaplaa) ja tunsin itseni niin opiskelijaksi kuin opiskelija vain voi tuntea. Vaikka asenteeni kirjojen pänttäämiseen on mitä on, niin kaiken muun opiskelijaelämään liittyvän toivotan kyllä ilomielin tervetulleeksi: itsensä viisaaksi tunteminen edes joskus, hyvä ja halpa opiskelijalounas, yliopiston jumpat, kaverit ja luennoille pukeutuminen. Töissä housut olivat melkeinpä pakolliset niiden 3v ihanuuksien nostelemiseen, kantamiseen ja niiden kanssa riehumiseen, joten nyt alkaa luultavasti sellainen hameiden ja mekkojen ylikulutus että huh.

Takki: H&M
Hame: Kirppis
Leggarit: Seppälä
Kengät: Monki

Värikkäiden sukkisten korkkaus

2010-08-25T19:00:00.001+03:00

Ensimmäinen syyssade koettu ja siitä hengissä selvitty. Tervetuloa kumisaappaat, sadetakki, märät polvet ja poskille valunut ripsiväri! Ja ennen kaikkea tervetuloa ihanan freesi olo: ei hikeä, ei uupumusta, ei ainaista janoa.

Ja tervetuloa takaisin värikkäät sukkahousut, teitä olikin jo ikävä.

Tajusin just, et mä TARVITSEN oranssit sukkahousut. Saman väriset ku mun hiukset. Vaikka noi punasetkin on kivat, niin ylimätsääjälle oranssit olis kuin unelmat. Ne olisi vielä punaisia astetta hauskemmat. Täytyy pistää tää asu muutenkin korvan taakse, sillä sukkahousuja muuttamalla tästä saa aina ihan eri näköisen. Miltä oliskaan näyttänyt, jos olisin pukenut päälleni ne turkoosit, tai vaikka leijonankeltaiset sukkikset?

Ps. Onpas toi katu kauheen näkönen. Kattokaa puita älkää sitä.

Pps. Se joka on tullut mun blogiin 177 kertaa hakusanalla “ondees valkoiset sukkahousut” sai tästä postauksesta varmaan sellaset kiksit että huh.

Allegro

2010-08-24T20:26:00.001+03:00

Olen unohtanut ihan täysin hehkuttaa täällä 9-12.9 koittavaa parhautta. Me lähdetään meinaan silloin Tanelin kanssa visiitille Roomaan! Jo vuoden ajan mielessä pyörinyt matka toteutuu nyt siis vihdoin ja viimein. Viimeksi ollaan Tanelin kanssa käyty Pariisissa 2007, joten jo on aikakin lähteä tutkimaan maailmaa yhdessä.

(kuva)

Italiaan kun mennään, niin pizzaa pitää maistaa. Ja tietty sitä kuuluisaa maailman parasta jäätelöä. Colosseum, Vatikaani, Trevin suihkulähde, Espanjalaiset portaat ja Pietarinkirkko tulevat luultavasti nähdyiksi. Nyt haluaisinkin kuulla matkavinkkejä joita Wikipedia ei tarjoa. Parhaat shoppauspaikat, ihanimmat puistot, parhaimmat ruokapaikat jne. Onko Rooman lentokentältä vaikea päästä Rooman keskustaan?

Eli jos joku teistä on käynyt Roomassa niin jakakaa muistoja, mikä ihastutti?

Aamu alkaa luksuksella

2010-08-22T11:59:00.001+03:00

Mulla on taipumusta rutiineihin. Tykkään, et asiat hoituu samalla tavalla kerrasta toiseen. Harjaan hampaani aina samalla tavalla, menen nukkumaan about kymmenen aikaan illalla, tsekkaan netistä sivut tietyssä järjestyksessä. Mut ykkössuosikkini näistä rutiineista on ollut jo pitkään aamiainen. Melkein samanlaisena toistuva aamiainen saa jokaisen päivän alkamaan astetta paremmin.

Vihreä tee on kuulunu mun vakioaamiaiseeni nyt jo melkein vuoden. Ensialkuun se oli ihan hirveetä kuraa, nykyään en enää osaa olla ilman. Paistettu kanamuna yleensä korvautuu kiireessä ihan perus leikkeleellä ja juustolla, mut näin sunnuntaisin on aikaa pelleillä paistinpannulla. Ruispaahtoleipäkin on yllättävän hyvää, ei yhtään niin puisevaa miltä se kuulostaa. Ja number one aamiaissuosikkina smoothie. Vaikka tuon tekeminen joka aamu on aika kallista, niin ollaan Tanelin kanssa päätetty et pihistetään jostain muualta. Toi on niiiin hyvää. Tänä aamuna mun smoothie sisälsi vaniljajogurttia, Pirkan ACE-hedelmämehua, puolikkaan päärynän ja itse poimittuja suomalaisia mustikoita. Parasta ikinä.

Karvan verran kauniimpi

2010-08-21T18:44:00.001+03:00

Kyllä voi pienikin asia saada naisen olon kauniiksi. Kuten vaikka se, että koko kesän mua vainonnut juurikasvu (tyvikasvu? who cares) on nyt poissa edes pienen hetken. Nyt ei enää hävetä kulkea pihalla ilman hattua.

En ikinä vaihda pois tästä punaisesta. Seuraavaksi sitten parturin tuoliin vähän kerrostamaan, tai ylipäätään jotain muutosta hakemaan.

Pikkuinen ylistys syksysäälle

2010-08-19T12:57:00.001+03:00

Vaikka rakastan kesää yli kaiken, on tämän ylihellekesän jälkeen oikeastaan ihan hyvä että se joskus loppuu. Ei enää pukeutumista pelkkiin shortseihin, ei hikikuolemaa, ei ainaista auringonpistospelkoa eikä sandaaleita. Tilalle Sonia Rykielin H&M-neuleita, ympyrähuiveja ja nahkahanskoja.

Pukeutumisintoilijalle yksi kivoimmista jutuista syksyssä on kuitenkin se, että kenkävalikoimaa on yhtäkkiä tuplasti kesään verrattuna. Oi nilkkurit ja saappaat, teitä on ollut jo ikävä!

Jälkimmäisiä en ole ehtinyt kertaakaan vielä käyttää, eivät oikein lukeudu kesäkenkiin. Nyt niitä kymmenen celsiusasteen ilmoja tänne! Ensi alkuun kuitenkin vain muutama, että totutaan. Ja väliin niitä parinkympin ilmoja kiitos.

Pupu Helvetistä päätyi vaatekaappiin

2010-08-17T12:56:00.001+03:00

Voisin pitkästä aikaa näppäillä asukuvaakin tänne. Tuntuu, että kesä on mennyt lähinnä farkkushortseissa ja kaikissa mitkä kiristää mahdollisimman vähän. Inspiraatio kesäpukeutumista kohtaan on tähän aikaan kesästä pyöreät nolla – kaikki mahdolliset yhdistelmät on jo kokeiltu. Kunnes viikko sitten kävelin Forumin MicMaciin heitin viiskymppisen tiskiin ja lähdin kotiin maailman onnellisimpana materialistina.

Siinä on sydänkaula-aukko. Siinä on pilkkuja. Siinä on ihana muhkea helma. Siihen kuului ruma, halvanoloinen punainen vyö jonka heivasin pois hetimiten. Sen helma on riittävän pitkä ettei paikat vilku. Siinä on avoin selkämys. Se on I-H-A-N-A!

Ja koska se on niin ihana se ansaitsee ainakin kolme melkein samanlaista kuvaa ja monta monta sanaa hehkutusta. Se on koon liian iso, mutta eipä sitä mistään muusta huomaa kuin siitä että pystyn jopa hengittämään siinä sujuvasti. Se oli viimeinen kappale kyseistä mekkoa koko liikkeessä. Se on merkkiä Hell Bunny. Sanoinko jo et se on U-P-E-E?!

Aina silloin harvoin kun löytää jotain näin täydellisen ihanaa tulee miettineeksi, että entä jos ei enää ikinä ostaisi mitään muuta kuin täydellisiä juttuja. Maksakootkin vähän enemmän, kyllä tämäkin mekko maksaa itsensä takaisin käyttökerroilla. Se ei ole vain ihankiva. Tällaisia juttuja mun vaatekaapin kuuluisi olla täynnä.

Ps. Oonko mä muka jumantsuika oikeesti noin ruskee vai huijaako kamera?!

Piispanristin kirppis, pöytä 111

2010-08-16T16:19:00.000+03:00

Tiedotus kaikille turkulaisille tai muille lähiseudulla asustaville: mulla on kirppispöytä Piispanristin kirppiselle tän viikon. Kirppis ei siis oikeesti oo Piispanristillä, googlettakaa oikei sijainti. Pöydän numero 111 ja toivon, ettei mun oikeesti tarvitsis raahata sieltä kotiin YHTÄÄN MITÄÄN. Kaikki tuotteet oon hinnotellu 20cnt - 5e eli mielestäni suht edullisiksi. Auttakaa mua etten huku tavaraan :D

85 euron shampanja – ja mä en tätä kuraa juo

2010-08-08T20:38:00.001+03:00

Palaillaanpas taas pikkuhiljaa blogimaailman pariin. Tämä viikko on suurimmaksi osaksi sujunut yhden ihanan kolmevuotiaan ja yhden ylisöpön yksivuotiaan seurassa töissä. Oli kyllä taas niin mahtava työviikko että. Haluan tonne taas ens kesänä uudestaan!

Eilen mulla kuitenkin alkoi KOLMEN VIIKON KESÄLOMA ja sen kunniaksi lähdettiin kaverin kanssa pikkuisen viihteelle..

Päädyttiin ensimmäistä kertaa molempien elämässä Turun Apolloon (ja samoissa tiloissa majailevaan Armakseen) ja voin kyllä sanoa viihtyneeni yli hyvin! Musiikki oli aivan loistavaa ja tanssin itseni ihan puolikuoliaaksi. Ostin jopa yhdessä vaiheessa iltaa tuntemattomalta tytöltä ponnarin poskipusun hinnalla, sen verran oli niska märkänä tanssimisesta.

------------------------------------------------------------------------------

The day after eli toisin sanoen tämä päivä meni sitten pienimuotoista krapulanpoikasta tuntiessa (hei, 22 tuntia valvomista..) mut kuitenkin aivan mielettömästä fiiliksestä edelleen nauttien. Lähdettiin meinaan Kupittaanpuistoon Musapiknikille kuuntelemaan Anssi Kelaa!

Ai mikä krapulanaama? Näätte väärin.

Hauskasti tallensin kameralle tollasen pikku mokan. Mut hyvin se Anssi veti, ei voi muuta sanoa!

Loppuun vielä ikiaikainen suosikkibiisi Kelalta. Tätä ei tänään kuultu mut onneks mä voin ylikuluttaa sitä kotona.

Helppo sun on sieltä korin sisäpuolelta puhuu..

2010-07-29T20:45:00.003+03:00

Tein äsken jotain josta oon puhunu ja haaveillu noin vuoden verran. Jotain jonka takia oon ollu pelko perseessä koko päivän. Polkenut edes takaisin kaupungilla ja kerännyt rohkeutta.

Meikä meinaan hyppäsi benjin! Ja se oli ihan kamalaa. Ja ihanaa. Kamalan ihanaa.

Olin jonossa jo puoli tuntia ennen ku koko hyppypaikka edes aukes ja pääsin ekana hyppäämään. Hieman tuli epäilyttäviä tunteita kun ne järjestäjäukkelit laitto hyppyköysiin JESARIA ennen mun hyppyä. Hei jesaria, ihan ku sellainen ny yhtään mitään pitäis. Paniikki paniikki paniikki.

Onneks toi koriheppuli oli mukava. Kesti tällaisen ensikertalaisen paniikin ja naureskeli mun jutuille ku pääsin maahan asti. Ei muuten ees näy kuvasta kuinka lujaa puristin noista kaiteista, ihme ettei ne menneet ruttuun.

Koriheppu: Sitte irrotat kädet
Mä: Irrotat. Okei.
Koriheppu: Ja nyt nostat ne ylös. Ylemmäs. Ja sitte vaa kaadut eteenpäin.
Mä: KAADUT?!
Koriheppu: Nii, kaadut. Älä hyppää.
Mä: Ethän sitte tönäse?
Koriheppu: En tönäse.
Mä: Okei oota hetki.
…..
Koriheppu: Voit laittaa ne kädet myös rinnan päälle ristiin. Ja nosta leukaa ylemmäs. Ylemmäs. Nii että katot taivasta. Ja sitte vaa kaadut.
Mä: Kaadut. Okei. Alas. Mennään. Kohta.

Vetää syvään henkeä.

KILJUU!
KILJUU LUJEMPAA!!
Nauraa epäuskosta ja onnistumisen riemusta.
Tajuaa että selvisi hengissä.
Tajuaa että pyörii kuin hullu ja että oksentaa ellei se lopu kohta.
Järjestäjäheppu: Laita kädet suoriksi. Hyvä. Nyt oon maassa.

Syvä helpotuksen huokaus.

MÄPÄS TEIN SEN. Ihan ite. Tein. Uskalsin. Ja oon hiton ylpeä itsestäni.

Imagot jazzeilee

2010-07-27T18:28:00.002+03:00

Eipäs sitten julkaistukkaa Amsterdampostauksia putkeen. Tuli meinaan Pori (Jazz) vierailun mittainen tauko, joka päättyi parisen tuntia sitten. Jazzeilut ei tällä kertaa olleet shoppailun osalta kauhean tuottoisat, mutta sitäkin mielekkäämmät. Meikä meinaan bongasi kaikkien aikojen söpöimmän sormuksen ja osti sen omakseen.

Hih, se on donitsi. Hinta kuus euroa, tulevia käyttökertoja tuhansia.

Sormuksen lisäksi jazzeilun tuloksena oli visiitti Porin taidemuseoon. Äiti pakotti. Ja ihan kiva että pakotti, sain kivan taustan asukuvaani varten. Ja ehkä jopa hieman sivistyin.

Paita: Vero Moda

Huivi: H&M

Farkut: Gina Tricot

Kengät: H&M

Imagokakkulat: Jim&Jill

Alan viihtyä yhä vain paremmin imagokakkuloissani. Ne on maailman helpoin tapa saada naama edustuskuntoon. Lasit naamalle ja pinkkiä huulipunaa – se on siinä. Ei näin kesällä muuta jaksaisikaan.

Jos nyt lakkaisi aiheesta toiseen pomppimisen ja pomppis suihkun puolelle. Tai jääkaapin. Tai jonkin muun viihdykkeen.

Ps. Mikäli kaikki menee putkeen niin ylihuomenna se on sitten benjihypyn paikka!

Amsterdamissa oli polkupyöriä. Mycket.

2010-07-23T19:02:00.001+03:00

Vielä olisi jäljellä Amsterdampostauksia, yritän saada tehtyä ne nyt putkeen ja julkaistua jotta päästään siirtymään uusiin aiheisiin.

Vallitsevin piirre Amsterdamissa oli ehkä ne tuhannet ja taas tuhannet polkupyörät. Niitä oli joka paikassa, koko ajan. Ja osa niistä oli ihanan persoonallisia.

Mielestäni kaikkein onnistuneimpaan otokseen koko reissusta liittyy juuri olennaisesti polkupyöräilijä. Siinä välittyy jotenkin niin ihanasti kaupungin fiilis ohuine taloineen, kanaaleineen, pyörineen ja kukkakojuineen.

Ja tyylikkäine naisineen.

Sinutta on tyhjyys

2010-07-18T17:14:00.001+03:00

Pitkään aikaan ei mikään biisi ole koskettanut syvintä osaa mussa. Ei liikuttanut eikä liikauttanut.

Mutta tämä osui ja upposi, sai sydämen paisumaan.

Anna Puu - Sinä olet minä

Amsterdamissa oli kanaaleja

2010-07-15T20:31:00.001+03:00

Jos Amsterdamia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla se olisi viehättävä. Kun puolet “kaduista” on täynnä vettä ei kai kaupunki voi muuta ollakaan. Eli Amsterdamissa oli kanaaleja (kanavia?), paljon ja niin kauniita.

Meidän mukana olleessa matkaoppaassa sanottiin, että kaupungista ei saa kunnollista kuvaa ilman kanaaliristeilyä. Mun mielestä koko juttu oli ihan hölynpölyä, sillä risteilyalus oli kuuma ja reitti tylsä. Parhaimman kuvan kaupungista sai nimenomaan kävellen, läpi satojen pienten katujen ja yli kymmenien kanaalien.

Muutamat noista kanaaleista oli täynnä asuttavia veneitä, joihin päästiin vahingossa kurkistamaan pahamaineisella risteilyllä seilatessamme. Tuntui hassulta kurkistaa toisten ihmisen koteihin sisälle, mut minkäs sitä itselleen mahtoi kun verhot oli auki ja kurkistelunhimo liian voimakas.

Tuntui ihanan erilaiselta istua myöhään illalla kanaalin reunalla roikottaen jalkoja veden yllä ja kuunnellen veden liplatusta. Selän takana vilisi polkupyöriä ja tunnelma oli kaunis. Ihan ku olis ollu todella, todella kaukana kotoa.

Tähän loppuun ps. joka ei sovi yhtään äskeisen postauksen tunnelmaan. Nimittäin oli siellä Amsterdamissa niitä jalkapallointoilijoitakin. JA mun piti kuvata vaan noita söpöjä taloja mut pojat tuli tielle.

Amsterdamiin matkustettiin

2010-07-13T19:29:00.004+03:00

En nyt oikein tiedä millä konstilla mun kannattaisi toteuttaa nää Amsterdampostaukset, mut toteutan ne nyt sitte tälläsellä vähän erikoisemmalla.

Amsterdamiin matkustettiin.

En ole varmaan ikinä hikoillut stressistä niin paljoa kuin tuolla Helsingin lentokentällä klo 16.00. Lennon lähtöön vartti ja me seistään edelleen turvatarkastusjonossa joka on kilometrin mittainen. “Onko nesteitä?” “No totta hitossa, täällä laukun pohjalla! Olis muutenkin vähän kiire..”.

Jos joku ei siis huomaa toi on video. Ja ei, en tienny et kamerakin on digitaaliseks vehkeeks laskettavissa ja pitäis siksi sulkea. Olisivat sanoneet, hölmöt lentoemot.

Hollannin pellot oli kaikki tollasia samanmuotoisia ja melkeinpä samankokoisiaki. Ja jokasen reunalla tölli, joka oli ympäröity puuaidalla. Ihan ku olis kattellu jättikokoista shakkilautaa. Tai tilkkutäkkiä.

Viimeisen kuvan jälkeen vuorossa oli vielä eksyminen lentokentällä, panikointia junasta ja junalipuista, hullaantuminen Central Stationista sekä taksikyyti hotellille. Perilläoloajasta erillisiä postauksia myöhemmin.

“lovely dress and all”

2010-07-09T20:08:00.004+03:00

Nyt ei riitä energiaa matkakuvien läpikahlaamiseen ja muokkaamiseen eikä varsikaan moviemakerin lataamiseen (parit videot pitäis kääntää ympäri), joten ei matkapostausta vielä tänään. Ihan käsittämätöntä et maanantaina pitäis mennä töihin, mä tarviin viikon ihan vaan tosta matkasta toipumiseen vaiks se ei erityisen rankka ees ollu.

Yhden pikkuisen palan Amsterdamia voin kuitenkin tässä väsymyksen määrässäkin esitellä, nimittäin suosikkilöytöni Waterloopleinin markkinoilta:

Värikäs pallomekko oli juuri sellainen “ei kotimaassa vastaan tuleva”-ihanuus, jonka kotiin viemistä ei pahemmin tarvinnut miettiä. En osaisi ostaa ulkomailta esim. valkoista t-paitaa, oli se kuinka halpa ja kiva tahansa. Perusvaatteita saa Suomestakin, näin kivoja pallomekkoja ei välttämättä saa.

Hintaa mekolla oli parikymppiä, sain omalla huonolla englannillani tingittyä alkuperäisestä hinnasta pari euroa pois. Uskalsin juuri ja juuri sanoa “twenty?” ja jos myyjä olis sanonu et “no, twenty two” nii mä olisin varmasti ollu vaan et ok ok ja paniikissa maksanu pyydetyn hinnan. En mä osaa tinkiä, mun mielestä se on epäkohteliasta. Tosin se myyjä sano mulle sit kauppojen jälkeen et “ you´r so cute”, eli olisin ilomielin voinu maksaa mekosta sen pari euroa enemmän :D

Mekko on ihanan vilpoisaa materiaalia, just sopivaa tällaisiin tuleviin kolmenkympin helteisiin. Ja ihan mun näköinen, mikä nyt oli itsestään selvää. Ja en muuten näyttävästi osaa enää hymyillä, osaan vaan irvistää. Amsterdam sai mussa aikaa kummia muutoksia.

D-A-M

2010-07-08T21:59:00.001+03:00

Palasin juuri kotiin parin päivän pikalomalta Amsterdamista. Yhdellä sanalla kuvailuna kaupunki ja kaupunkilaiset olivat ennen kaikkia viehättäviä. Kanavat, vinot rakennukset ja tuhannet polkupyöräilijät jättivät jälkeensä yhden hyvin.. viehättyneen suomalaisen.

Ja dorkan hymyn.

Palaillaan kunnon matkapostauksen ja ostosesittelyn kanssa, nyt painun petiin ja näen unta kauniisti koristellusta polkupyörästä sekä Waterloopleinin kirppiksestä.